Siirry pääsisältöön

Les Misérables

Leffaversion nosteessa Tampereen teatterin satsaus klassikkomusikaaliin Les Misérables ei ole yllätys. Olen nähnyt vain tuoreen elokuvaversioinnin, joten vertaukset ovat väistämättömiä. Näyttämöversio vie kuitenkin mielestäni selkeästi voiton paikoitellen puuduttavasta elokuvasta.

Suuren maailman meininkiä oli havaittavissa heti lippujen hinnoissa. Opiskelijana sain sentään muutaman euron alennusta, mutta 53 euroa on silti hyvin suolainen hinta. Kävin kesällä katsomassa Lontoossa kahdeksan musikaalia ja pulitin vain yhdestä lipusta enemmän. Koska permannon takaosassa istuessa parveke tulee sen verran alas, että osa lavan yläreunasta peittyy, olisi toivonut senkin näkyvän jotenkin hinnassa. Mutta turha kai teatterin olisi alennuksia antaa, kun katsomot kerran täyttyvät.

Heti esityksen aluksi yleisöä kohahdutti ilmoitus siitä, että pääosan esittäjä Tero Harjuniemi oli sairastunut ja häntä Jean Valjeanina paikkaisi Heikki Mäkäräinen – kirjan kanssa. Melkein saattoi aistia kuinka ihmiset alkoivat harmissaan kaivata jo rahojaan takaisin. Täytyy myöntää, että itsekin hieman harmistuin. En siitä, että lavalle oli tulossa varanäyttelijä, vaan siitä, että asiaan ei ollut osattu varautua opettamalla hänelle koko tekstiä. Onhan se melkein väistämätöntä, että syksyllä tulee sairastapauksia. Itsekin istuin katsomossa puolikuntoisena. Jean Valjaenin hahmo oli ainakin helppo erottaa heti ensimmäisessä kohtauksessa kädessä tiukasti olevasta paperinivaskasta.

Alun närkästys haihtui nopeasti pois, kun homma lähti liikkeelle. Kauhuskenaariot olivat turhia sillä blokkaus oli Mäkäräisellä hallussa (tai jos ei ollut niin ei sitä huomannut) ja kässäriä hän vilkuili loppujen lopuksi melko harvassa kohdassa ja musikaalin edetessä yhä vähenevissä määrin. Alussa, kun asiaan kiinnitti enemmän huomiota, oli kyllä aika kummallista katsoa, kun tyyppi laulaa paatoksellisesti aina välillä alaspäin vilkuillen. Tuli mieleen George Clooney, joka Teho-osastossa lukee jatkuvasti lääketieteellisiä termejä paareihin piilotetuista lunttilapuista. Aluksi mielessäni oli myös jatkuvasti Rent-musikaali, mutta syy tähän selvisi, kun väliajalla luin käsiohjelmasta Mäkäräisen esittäneen Markia Aleksanterin teatterin produktiossa. Harvemmin sitä pääsee näkemään saman jätkän esittävän Markia ja Jean Valjeania saman vuoden aikana. Onhan hän vielä todella nuori tähän rooliin.

Les Misérables tarvitsee todella vahvoja laulajia onnistuakseen ja tässä puolessa en löytänyt mitään valittamista. Mitä nyt Sarah Nedergårdin (Cosette) ääni kuulosti paikoitellen hieman pakotetulta ja sai epäilemään mahdollista flunssanpoikasta sielläkin suunnassa, mutta koska vertailupohjana on Amanda Seyfriedin suoritus, oli sekin hunajaa korville. Samuel Harjanne (Enjolras) oli minulle aikaisemmin tuttu Spring Awakening -musikaalista, mutta hänen upea äänensä yllätti minut silti täysin. Gavrochen esittäjä oli myös mainio. Tomi Metsäkedosta en uskalla sanoa mitään, ettei hän ”tasapuolisuuden nimissä” anna minulle litsaria tai mitään. Tai oikeastaan en sano mitään, koska minulla ei erityisesti ole mitään sanottavaa hänen suorituksestaan. Myös kaikki mainitsematta jääneet näyttelijät ansaitsevat kehuja, mutta listaaminen ei ehkä olisi kovin kiinnostavaa luettavaa.

Paperilla läpilaulettu musikaali 1800-luvun Ranskasta Victor Hugon romaanijärkäleeseen perustuen ei missään nimessä kuulosta yleisömenestykseltä, mutta Les Miserablesin menestys todistaa oletuksen täysin vääräksi. Vangitseva tarina, koskettavat ihmiskohtalot ja tarttuvat melodiat showstopper kappaleineen, joita ei tätä blogia kirjoittaessakaan voi olla kuuntelematta, tekevät kokonaisuudesta toimivan. Itse en myöskään voi vastustaa vallankumouksellista tunnelmaa lähes koskaan. Henkilökohtaisesti minua nyppii Les Misérablesissa ainoastaan Mariuksen (ja hieman myös Cosetten) hahmo. En tajua, miksi kaikkien mielestä se on muka niin loistava tyyppi, kun itse lähinnä saan käsityksen lipevästä mulkusta. No, ehkä se vain sopii tunnelmaan siitä, että menestyvät tyypit eivät aina ole kovin mukavia.

Jos vielä palataan vertailemaan tätä ja elokuvaversiota, on Les Misérables mielestäni jotenkin paljon sujuvampi lavalla kuin valkokankaalla. Katsojaa ei myöskään pakoteta tuijottamaan jatkuvasti superlähikuvia. Väliajan tärkeyttä näin pitkässä teoksessa ei myöskään voi olla korostamatta.

Loppujen lopuksi pidin Tampereen teatterin Les Misérables versioinnista jopa paljon enemmän kuin osasin odottaa. Satsaus on kannattanut ja suosittelen katsastamaan tämän produktion. Itseänikin kiinnostaisi toinen vierailu voidakseni verrata vakituista Jean Valjeania oivaan varamieheen, mutta niin kovin kalliit liput pistävät asian kovan harkinnan alle.


Yksi asia täytyy vielä mainita: salissa on ruutuja, joissa sanoitukset ovat suomeksi ja englanniksi, mutta koska teksti on niin pienellä ei niitä oikein näe lukea edes parin rivin etäisyydeltä.

Kommentit

  1. Jees, hyvä että toimi varamiehelläkin. Itse diggasin show'sta jopa enemmän kuin Lontoossa taannoin näkemästäni versiosta.

    Mariuksen ja Cosetten pointti omasta mielestäni on se, että ne ovat kaksi luupäätä teiniä, joilla on paljon hormoneita muttei vältsisti ihan hirveästi aivokapasiteettia. Tämä tulee sitten eri versioissa eri määrin esille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta