Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

The Last 5 Years

Minut ensimmäistä kertaa Åbo Svenska Teateriin houkutteli The Last 5 Years –musikaali. Tämä Jason Robert Brownin mestariteos on yksi suosikkisävellyksiäni ja olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut rakkaudestani siitä tehtyyn levytykseen. Odotin jännityksellä miten tämä musikaali olisi Turussa toteutettu ja en joutunut pettymään. The Last 5 Years kertoo Jamien ja Cathyn viisi vuotta kestäneen suhteen tarinan. Jamie ja Cathy ovat ainoat musikaalissa esiintyvät hahmot ja tarinan rakenteesta tekee erikoisen se, että se kerrotaan kahdesta eri suunnasta. Cathyn kerronta alkaa suhteen epäonnistuneesta lopusta ja Jamien lupaavasta alusta. Nämä kaksi tarinaa kohtaavat keskivaiheilla parin mennessä naimisiin. Tämä eri tahdissa kulkeva kerronta antaa tilaisuuden tarkkailla mielenkiintoisella tavalla, mikä oikein johtaakaan siihen, että rakkaus päättyy ja onko se lopulta erityisesti kummankaan osapuolen syy. Åbo Svenska Teaterissa tarina on asetettu avioeron oikeuskäsittelyn yhteyteen. Lau

This Is Our Youth

Tämä on tynkä. This Is Our Youth on Kenneth Lonerganin kirjoittama näytelmä, jonka tapahtumat sijoittuvat 12 tunnin aikavälillä asuntoon New Yorkin Upper West Sidella maaliskuun loppupuolella vuonna 1982. Valitsin nähdä tämän näytelmän New Yorkissa ollessani, koska eräs paikallinen ystäväni ylisti sitä maasta taivaaseen. Entistä kämppistäni lainatakseni ajattelin myös, että ”on välillä hyvä käydä katsomassa ihan vain näytelmä eikä musikaalia”, vaikka se oli kyllä vaikeaa. Nähtyäni näytelmän olin kirjoittanut muistiinpanoihini vain yhden virkkeen: ”huumeita ja eksistentiaalikriisejä”. Ensin ajattelin, että pakkohan tästä on olla jotain muutakin sanottavaa, mutta toisaalta tuo tiivistää koko homman melko hyvin. Näytelmässä on kolme henkilöä, joista yksi, Warren Straub, on varastanut ilkeältä isältään käteisenä 15 000 dollaria ja etsii turvapaikkaa kaverinsa Dennis Zieglerin luota. Dennis on äärimmäisen itserakas pienen tason huumediileri, joka ehdottaa rahojen ”sijoittamista” ko

Side Show

Tositapahtumiin perustuva musikaali Side Show kertoo siamilaisista kaksosista Daisy ja Violet Hiltonista, joista tuli aikansa tunnetuimpia viihdetaiteilijoita. Side Show’ta esitettiin ensimmäistä kertaa Broadwayllä vuonna 1997, mutta produktio floppasi mm. epäonnistuneen markkinoinnin vuoksi. Musikaali on kuitenkin vuosien varrella kerännyt kulttimainetta levytyksensä ja paikallisten produktioiden kautta ja odotetun uusitun version ennakkonäytökset alkoivat Broadwaylla 28.10. Uuden produktion on ohjannut Bill Condon, joka tunnetaan Dreamgirls ja Chicago –elokuvien ohjaajana. Tätä uutta produktiota varten musikaali on työstetty ihan uusiksi ja n. 60 prosenttia sisällöstä on uutta. Tarinaan on lisätty enemmän oikeita tapahtumia kaksosten elämästä ja monia lauluja on korvattu uusilla tai jätetty kokonaan pois. Minulla oli suuria vaikeuksia päättää, mitkä lukuisista musikaaleista haluaisin nähdä ollessani New Yorkissa. Valitsin lopulta Side Show’n, koska flopit ja niiden uudelleenversioin

If / Then

Joskus unelmat toteutuvat useampi kerrallaan. Minulle If / Then –musikaali ei ollut ainoastaan ensimmäinen näkemäni teatteriesitys Broadwayllä vaan myös tilaisuus nähdä 14-vuotiaasta asti ihannoimani Idina Menzel lavalla. If / Then oli juuri täydellinen toteuttamaan nuo molemmat unelmat. If / Then kertoo näytelmän alussa 38-vuotiaasta Elizabethistä, joka on juuri muuttanut takaisin New Yorkiin avioeron jälkeen ja on aloittamassa uutta elämäänsä. Tarina käsittelee sitä, miten pienet valinnat voivat muuttaa koko elämän suunnan. Elizabethille tämä valinta on se alkaako hän tässä uudessa elämässään nimittää itseään Liziksi vai Bethiksi. Tarina lähtee kulkemaan näissä kahdessa rinnakkaistodellisuudessa. Voisi kuvitella, että kahden eri juonen seuraaminen samanaikaisesti olisi ihan mahdotonta, mutta se on toteutettu erittäin hyvin. Katsoja ei jää hämmentyneenä pohtimaan kummassa todellisuudessa ollaan nyt menossa, vaikka siirtymää ei olisi merkkaamassa edes pieni muutos asussa. Vo

Kaikki on kohta hyvin

Näytelmä Kaikki on kohta hyvin kertoo kahdesta rakastavaisesta 80-luvun Tukholmassa. Heidän suhdettaan varjostaa AIDS ja sairauden tuoma epävarmuus tulevaisuudesta sekä ihmisten ennakkoluulot. Näytelmä on kirjoitettu jo vuonna 1989 tapahtumien ollessa vielä tuoreita ja AIDSin kauheus täydessä voimassaan, mutta sen Suomen kantaesitys on vasta nyt Tampereen Työväen Teatterin kellariteatterissa. Jonas Gardell työsti näytelmänsä aiheesta Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin –kirjasarjan, joka on nostanut aihetta keskusteluun pohjoismaissa. Itsekin vaikutuin kovasti kirjoista ja niiden perusteella tehdystä tv-sarjasta, joten näytelmän näkeminen oli itsestäänselvyys. Elämä AIDS-epidemian varhaisina vaiheina on mielestäni erittäin surullinen mutta samalla mielenkiintoinen aihepiiri. Varasinkin mukaan teatteriin nenäliinoja, koska oletin kyynelehtiväni runsaasti. Vaikka näytelmä olikin surullinen, en kuitenkaan vuodattanut yhtään kyyneltä. Tunsin empatiaa hahmoja kohtaan, mutta loppujen lop

Yöllisen koiran merkillinen tapaus / The Curious Incident of the Dog in the Night-Time

Mielenkiintoni herä si heti, kun kuulin, että Tampereen työväen teatterin ohjelmistoon tulee Yöllisen koiran merkillinen tapaus, jonka olin nähnyt kesällä 2013 Lontoossa (ja jota kutsuin nimellä  The   Curious   Incident  of  the   Dog  at  Night   or   something ,  something ). Lontoossa näytelmä oli visuaalisesti hyvin näyttävä ja sisälsi runsaasti erikoistehosteita.  T iesin, että sama ei yksinkertaisesti olisi toteutettavissa TTT:n lavalla ja siksi halusin ehdottomasti nähdä miten homma on ratkaistu tässä versiossa.   Yöllisen koiran merkillinen tapaus perustuu Mark  Haddonin  romaaniin ja kertoo Christopher nimisestä 15-vuotiaasta pojasta, jolla on Aspergerin oireyhtymä. Oireyhtymänsä vuoksi Christopher käy erityiskoulua, koska hänellä on vaikeuksia ymmärtää sanattomia viestejä eikä hän kestä muiden kosketusta. Hän on kuitenkin matemaattisesti hyvin lahjakas ja aikoo suorittaa ensimmäisenä oppilaana koulussaan matematiikan loppukokeen. Tarina lähtee käytiin, kun  Christo

Teatteria levyltä - ne rakkaimmat

Juuri nyt tuntui hyvältä hetkeltä palata blogin ääreen kesätauon jälkeen. Tekstinkäsittelyohjelmani ei tosin ollut samaa mieltä ja yritti estää aikeeni valittaen sitkeästi ohjelmistoviasta, jolle minä en teknillisesti rajoittuneena humanistina osaa tehdä yhtään mitään. Siitä huolimatta päätin nyt kirjoittaa, koska tämähän saattaa kiinnostaa jopa kolmea ihmistä! Antakaa anteeksi mahdolliset typot, koska spell checkiä ei ollut tällä kertaa käytössäni. Antakaa anteeksi myös kaikki anglismit, en mahda niille mitään. Näin kesällä ei ole tullut teatterissa käytyä töiden ja sen aiheuttaman yleisen vetämättömyyden takia. Teatterinörtteyteni on kuitenkin ollut mukana työmatkoilla lähijunassa, kauppareissuilla ja istuessani silmät lasittuneena koneella pelaamassa Candy Crush Sagaa musikaalien cast recordingien muodossa. Tietyt suosikit saavat minut hidastamaan askeliani, jotta ehtisin kuunnella vielä sen yhden kappaleen loppuun tai istumaan aivan liian myöhään ruudun ääressä, koska en maltta

Helsingin kaupunginteatterin roolivaatekirpputori

Tänään heräsin 6.30 suunnatakseni hyvissä ajoin Helsingin kaupunginteatterin kahdeksalta alkavalle roolivaatekirpputorille. Herätysaika tuntui ennemminkin keskiyöltä, mutta uteliaisuuteni voitti uneliaisuuden. Saavuin teatterille puoli kahdeksan aikaan, mutta paikalle oli jo muodostunut mukava kymmenisen metriä pitkä jono innokkaita ihmisiä. Tulin paikalle kuitenkin juuri oikeaan aikaan, koska kymmenen minuuttia myöhemmin taakseni oli jo kerääntynyt vähintään yhtä pitkä jono. Kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta varhaisesta ajankohdasta huolimatta, mutta pari jonossa kaveriverukkeella etuillutta tyyppiä ärsytti minua henkilökohtaisesti. Olenhan perinteinen jonotusnatsi. Ovien auettua sisäänotettavien määrää säännösteltiin, joten hirvittävää tungosta ei päässyt muodostumaan. Itse pääsin vielä ”ensimmäisessä erässä” sisälle, joten suosittelen todellakin tulemaan paikalle vähintään sen puoli tuntia aikaisemmin, koska odottelemaan joutuu kuitenkin, jos ei mahdu heti sisälle. Pari aarteenme

Kuin ensimmäistä päivää

Kevään kiireiden johdosta ovat teatterikäynnitkin jääneet harmikseni vain muutamaan. Tampereen teatterin version Kuin ensimmäistä päivää -näytelmästä halusin kuitenkin ehdottomasti käydä katsomassa. Näin näytelmän pari kertaa lukioikäisenä Kemin kaupunginteatterissa ja siitä jäi erittäin hyvä kuva. Nämä kaksi eri produktiota olivat monella tapaa hyvin samanlaiset, mutta myös yllättävän erilaiset. Kuin ensimmäistä päivää kertoo henkilökunnan ja asukkaiden päivittäisestä elämästä hoitokodissa päähenkilönään viisikymppinen työssään uupunut Ritva. Näytelmä kuvaa hoitoalan karua arkea realistisella tyylillä mustaa huumoria unohtamatta. Työpäivät ovat epäinhimillisen pitkiä, kaikesta on säästettävä ja työpaikan jatkosta ei ole varmuutta. Näytelmän lavastus on myös juuri oikeanlainen ja käsidesin hajun melkein tuntee pelkän laitosmaisen tunnelman kautta. Näytelmän realistinen tunnelma välittyy myös esimerkiksi siten, että lavalla saattaa olla kaksi eri keskustelua menossa melkein yhtäaik

The Addams Family

Menin katsomaan Tampereen työväen teatterin versiointia The Addams Family -musikaalista ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Mitään suurta pettymystä en siis kokenut, mutta en ilahtunutkaan. Suhtautumistani kuvaa parhaiten sanoilla ”no jaa”. Kuten varmasti monelle yhdysvaltojen ulkopuolella, The Addams Family oli minulle tuttu lähinnä käsitteenä. Tiesin, että hahmot ovat tällaisia kummitusmaisia ja siinä kaikki. Muistin kuinka Wednesdayta Broadway versiossa esittänyt Krysta Rodriguez kommentoi haastattelussa, että musikaalin suuri ongelma oli siinä, että kaikilla on niin suuret odotukset, koska kaikilla on oma visionsa siitä millainen The Addams Family -musikaalin pitäisi olla. Minulle ongelma oli taas päinvastainen. En osannut nauttia musikaalista, koska hahmot eivät olleet minulle tuttuja ja sen vuoksi täysin yhdentekeviä. Itse musikaalissa hahmoihin ei pääse tutustumaan kunnolla ja tuntuu, että katsojan oletetaan jo olevan ”juonessa mukana”. Kokemuksesta jäi enemmänkin sellai

Hirviön lahja

Peter Shafferin näytelmä Hirviön lahja Tampereen Ylioppilasteatterissa on Lauri Pispan esikoisohjaus. Näytelmä kertoo näytelmäkirjailija Edward Damsonin ja hänen vaimonsa Helenin yhteisestä elämästä. Tarina alkaa siitä, kun Edwardin avioton poika tahtoo kirjoittaa isänsä elämänkerran tämän kuoltua äkillisesti. Poika ei koskaan tavannut isäänsä ja kirjan kirjoittaminen vaatii Helenin kertovan koko tarinan. Näytelmässä on kolme näytöstä ja se kestää noin kolme tuntia. Kävin katsomassa Hirviön lahjan opiskelijaporukalla ja se selkeästi jakoi mielipiteitä koko porukan kesken. Siksi koen tarpeelliseksi korostaa vielä nyt erikseen, että tämä blogikirjoitus kertoo vain minun ajatukseni teoksesta. Hirviön lahjaa ehkä parhaiten kuvaileva adjektiivi olisi mielestäni mielenkiintoinen. Rakenteeltaan näytelmä oli todella moniulotteinen. Suurimman osan aikaa lavalla oltiin yhtä aikaa sekä nykyhetkessä että takaumassa ja lisäksi mukaan heitettiin myös näytelmiä näytelmän sisälle (minkä olen jos