Siirry pääsisältöön

Teatteria levyltä - ne rakkaimmat

Juuri nyt tuntui hyvältä hetkeltä palata blogin ääreen kesätauon jälkeen. Tekstinkäsittelyohjelmani ei tosin ollut samaa mieltä ja yritti estää aikeeni valittaen sitkeästi ohjelmistoviasta, jolle minä en teknillisesti rajoittuneena humanistina osaa tehdä yhtään mitään. Siitä huolimatta päätin nyt kirjoittaa, koska tämähän saattaa kiinnostaa jopa kolmea ihmistä! Antakaa anteeksi mahdolliset typot, koska spell checkiä ei ollut tällä kertaa käytössäni. Antakaa anteeksi myös kaikki anglismit, en mahda niille mitään.

Näin kesällä ei ole tullut teatterissa käytyä töiden ja sen aiheuttaman yleisen vetämättömyyden takia. Teatterinörtteyteni on kuitenkin ollut mukana työmatkoilla lähijunassa, kauppareissuilla ja istuessani silmät lasittuneena koneella pelaamassa Candy Crush Sagaa musikaalien cast recordingien muodossa. Tietyt suosikit saavat minut hidastamaan askeliani, jotta ehtisin kuunnella vielä sen yhden kappaleen loppuun tai istumaan aivan liian myöhään ruudun ääressä, koska en malttanut kuunnella vain sitä yhtä biisiä vaan piti kuunnella koko levytys. Nyt halusin kirjoittaa kolmesta suosikista, jotka toimivat mielestäni jo pelkkinä levytyksinä erittäin hyvin. Pyydän anteeksi mahdollisesti ylitsepursuavaa hehkutusta ja ylistyssanoja. Minun on vaikea välttää dramaattisuutta varsinkin puhuessani niinkin tunteita herättävästä asiasta kun musiikista. Haluaisin myös mahdollisesti haastaa jonkun tylsyyttään tätä linkkiä esimerkiksi twitter-tilini kautta klikanneen henkilön, jolla saattaa olla tiettyjä ennakkoluuloja siitä millaista musiikkia musikaaleissa oikein on, kuuntelemaan biisin tai pari näiltä levyiltä. Saatat yllättyä siitä, että kaikki ei olekaan yhteislaulukertsiä ja minuuttitolkulla jatkuvia tanssibreikille tarkoitettuja välisoittoja (eihän kukaan nyt tuollaisia luule olevan kaikissa musikaaleissa, vai luuleeko?).

Once (2012)

"And you won't disappoint me, I can do that myself"

Näin Once-musikaalin viime kesänä Lontoossa (lue siitä) ja heti ensimmäisen kappaleen kohdalla mietin, että tämä cast recording on pakko saada. Silti minulla kesti viikon ennen kuin sain aikaiseksi raahautua levykauppaan ostamaan levyn itselleni syntymäpäivälahjaksi. Hieno lahja se olikin. Once kertoo siitä millasista tilanteista musiikki syntyy ja samalla erään albumin synnystä. Siksi sen musiikki toimiikin juuri niin hyvin levynä, varsinkin jos skippaa ei niin vakavat kappaleet, kuten Broken Hearted Hoover Fixer Sucker Guy ja Abandoned in Bandon. Oncen musiikki on mielestäni vain niin kaunista, että yrittäessäni kuvailla sitä en löydä oikeita sanoja ja alan vain pyöritellä käsiäni ympäriinsä ihan kuin se jotenkin auttaisi tuomaan oikean kuvauksen esiin. Jotenkin siinä on samanlaista kauneutta ja surumielisyyttä kuin pimeässä syysillassa. Ja minä rakastan pimeitä syysiltoja. Jos minut näkee pimeänä syysiltana kävelemässä kotiin hyvin keskittyneen näköisenä, on aika suuri todennäköisyys, että kuuntelen tätä levyä. Se tekee minut onnelliseksi, mutta samalla tietyllä tapaa särkee sydämeni joka kerta.

En ole selkeästikään onnistunut kauhean hyvin kertomaan mitään muuta tästä levystä kuin, että minusta se on upea. Ei ehkä ollut maailman paras idea kirjoittaa asioista, joihin on näin kiintynyt. Paras varmaan vain suositella kuuntelemaan itse. Se kannattaa. Usko pois. Varsinkin pimeänä syysiltana.

Kuuntele Spotifyssa: Original Broadway Cast Recording – Once: A New Musical

The Last 5 Years (2002)

"You are the story I should write"

The Last 5 Years on Jason Robert Brownin teos, joka kertoo Jamien ja Cathyn viisi vuotta kestäneen suhteen tarinan. Jamie ja Cathy ovat ainoat musikaalissa esiintyvät hahmot ja tarinan rakenteesta tekee erikoisen sen, että se kerrotaan kahdesta eri suunnasta. Cathyn kerronta aloittaa suhteen epäonnistuneesta lopusta ja Jamien lupaavasta alusta. Nämä kaksi tarinaa kohtaavat tarinan keskivaiheessa parin mennessä naimisiin. Tämä eri tahdissa kulkeva kerronta antaa tarkkailla mielenkiintoisella tavalla, mikä oikein johtaakaan siihen, että rakkaus päättyy ja onko se kenenkään syy. Samalla jää miettimään onko todella niin, että tavallaan erossa "hylätyksi" tullut osapuoli jää miettimään hyviä aikoja, kun taas jättäjä todella tajuaa tarinan tulleen päätökseensä.

Musiikki on ehdottomasti pääosassa The Last 5 Yearsissa myös näyttämöversioissa, koska mukana on vain kaksi näyttelijää ja lavastus on hyvin minimalistinen. Ei siis ole ihme, että levyversio toimii erittäin hyvin. Koska tarinan rakenne on hieman erikoisempi, levytysversiota on ehkä helpompi myös seurata kuin lavaversiota. Tämä levy toimii ehdottomasti parhaiten kokonaan kuunneltuna. Useita kertoja olenkin juuttunut kuuntelemaan koko roskan, vaikka tarkoituksenani oli kuunnella vain se yksi päässäni soinut kappale. Tätäkin kirjoittaessani on käynyt juuri niin, että olisi pitänyt jo mennä nukkumaan, mutta täällä minä vain istun kuuntelemassa taas tätä. Kokonaisuutena tarina on sydäntäsärkevä ihan uudella tavalla. Silloin osaa paremmin arvostaa kuinka melodiat peilaavat toisiaan eri vaiheissa suhdetta ja kuinka alussa toisen hurmaavuutta kuvanneet sanat muuttuvat moitteiksi suhteen loppupuolella. Kyyneleet omaan silmäkulmaani saa nolostuttavan usein kohta, jossa kaksi kerrontaa lähtevät taas eri suuntiin hetkellisen kohtaamisen jälkeen. On niin surullista, kun tietää mihin lopputulokseen toinen on suuntaamassa ja joutuu samalla seuraamaan toisen tarinaa tulevaisuudesta onnellisen tietämättömässä vaiheessa.

Levytyksessä esiintyvät Norbert Leo Butz ja Sherie Rene Scott, jotka ovat molemmat todella vahvoja tulkitsijoita ja juuri täydelliset tähän teokseen. Scottin uniikki ääni tuo Cathylle tarvittavaa haavoittuvaisuutta, mutta on samalla sopivan jämäkkä. Butzista en ole koskaan löytänyt vielä mitään moitittavaa ja voisin kuunnella hänen laulavan ihan mitä tahansa. Se myös johti minut alunperin kuuntelemaan kappaleita tästä musikaalista.

The Last 5 Years yhdistelee useita eri musiikkityylejä, mutta kokonaisuutena se on hyvin yhtenäinen. Ehkä ainoa hieman muista erottuva kappale on Jamien tarinan aloitusbiisi Shicksa Goddess, joka onkin tullut mukaan vasta myöhäisemmässä vaiheessa säveltäjän ex-vaimon haastettua tämän käräjille väittäen tarinaa liian suoraan heidän suhteestaan kertovaksi. Musiikki kokonaisuutena on niin täydellinen, että loppuun päästyäni minulla tekee aina mieli taputtaa käsiäni ja huutaa "Bravo!". Toistaiseksi olen melko hyvin saanut hillittyä itseni, mutta tuosta tunteesta en pääse mihinkään. Voisin jatkaa yritystäni selittää kuinka suuren fanitusreaktion tämä levytys saa minussa aikaan, mutta teksti on taas venynyt niin pitkäksi, että on aika lopettaa.

Kuuntele Spotifyssa: The Last 5 Years

Rent (1996)

"Forget regret, or life is yours to miss"

Tästä blogistakin on saattanut huomata obsessioni Rent-musikaalia kohtaan. Tuntuu, että joka kerta minun täytyy vastustaa halua mainita se jossain muodossa, vaikka kirjoitus ei siihen mitenkään liittyisikään. Harvemmin onnistun. Oikeassa elämässä silmäni alkavat heti tuikkia, jos pääsen mainitsemaan Rentin. Toisin sanoen olen kunnon fanityttö ja sitä on turha yrittää kieltää. Rentin cast recording on yksi rakkaimpia omistamiani tavaroita. Se on ollut elämässäni 14-vuotiaasta asti eikä ole menossa mihinkään. Omalta osaltaan se on varmasti vaikuttanut siihen millainen ihminen minusta on kasvanut. Lukemattomia kertoja laitoin sen soimaan ja lauloin molemmat cd:t mukana laittaessani perjantaisin ruokaa asuessani vielä vanhempieni luona. Yksi nykyisin yksin kerrostalossa asumisen suurista haittapuolista on mielestäni se, etten kehtaa enää tehdä noin, koska seinät ovat niin ohuet. Levyltä löytyy kappale lähes jokaiseen tunnetilaan. Loppuun päästyäni minut valtaa aina uusi usko elämään. Tietyllä tavalla minusta on tullut myös suojelevainen tätä musiikkia kohtaan. Äkämystyn nopeasti, jos joku nopeasti vain vähän kuunneltuaan tuomitsee tai luokittelee koko jutun tai pahimmassa tapauksessa luonnehtii sitä "ihan kivaksi". Yritän kuitenkin hillitä itseäni, koska emmehän me kaikki tykkää samanlaisista asioista.

Mutta voisin yrittää kirjoittaa jostain muustakin kuin fanituksestani. Rent on Jonathan Larsonin teos, joka kertoo nuorien taiteilijoiden AIDSin varjostamasta elämästä New Yorkissa. Tärkeimpiä teemoja ovat rakkaus, ystävyys, selviytyminen ja toivo. Musikaali yhdistelee useita eri musiikkityylejä, mutta kuvaavimmin Rentiä voi kutsua rock-oopperaksi. Joskus olen kuullut musiikkia moitittavan "liian kasariksi", mutta se on jokaisen oma päätös onko se huono vai hyvä asia. Rent on lähes kokonaan läpilaulettu joten levytys antaa erittäin kattavan kuvan juonesta. Itse tykkään kuunnella sitä niin kokonaisuutena kuin pelkästään "pääkappaleita" eräänlaisena best of -editionina. Jos alkaisin luetella kappaleita, joita suosittelen, kasvaisi se lista hyvin nopeasti todella pitkäksi. Light My Candle, La Vie Boheme, I'll Cover You (reprise). Silti nämä jotenkin tähän tipahtivat!

Yksi syy miksi tämä tietty levytys toimii mielestäni niin hyvin on äärimmäisen lahjakas näytteljäkaarti, joista suurin osa oli levytyksen aikaan vasta aloittelijoita. Esimerkiksi Maureenia esittävästä Idina Menzelistä on sittemmin tullut tunnettu nimi Frozen-leffan Let It Go-hitin ja John Travoltan Oscar-gaalan nimisekoilun ansiosta. Minun täytyy nostaa esille myös Adam Pascal, jonka tulkinta kappaleesta One Song Glory on ihan järjetön. Pääsyy kuitenkin miksi tämä levytys toimii mielestäni niin hyvin on Jonathan Larsonin musiikki ja sanat. Jälleen kerran jään ilman sanoja. Se on vain niin.... loistava. On jotenkin hyvin turhauttavaa yrittää kirjoittaa asiasta, josta pitää niin saamarin paljon ja tuntuu, että lopputulos on vain muutamia tyhjiä adjektiiveja, jotka eivät edes vähäisessä määrin riitä kuvailemaan kuinka suuria tunteita tämä levy minussa aiheuttaa. Ehkä siksi tuntuu, että tämä jäi hyvin tyngäksi.

Kuuntele Spotifyssa: Rent Original Broadway Cast Recording / The Best Of Rent




Yhteistä näille kolmelle levylle on kai se, että ne kaikki omalla tavallaan särkevät sydämeni joka kerta. Ehkä minun kannattaisi hankkia apua. Ei kai nyt sentään. Kaunis musiikki se niitä myös yhdistää. Kirjoitettuani tämän tunnen itseni jotenkin kumman haavoittuvaiseksi. Kuin olisin antanut omat rakkaat asiani ehdoin tahdoin toisten ruodittavaksi ja mahdollisesti pilkkaamaksi. Onneksi kyseessä ovat vain levyt ja ne eivät itse voi loukkaantua. Minut ja makuni saa rauhassa vaikka tuomita näiden levyjen perusteella. En kuitenkaan lakkaa tykkäämästä.

Tässä oli nyt tämä kirjoitus. En edelleenkään ole ihan varma oliko tässä nyt mitään sisältöä ja kannattaisiko tätä julkaista ollenkaan. Teen sen silti, koska ajatus tästä kirjoituksesta on pyörinyt päässäni jo niin pitkään. Palataan taas asiaan, kun pääsen käymään jälleen teatterissa ja ehkä minulla on jotain järkevämpää sanottavaa.

Kommentit

  1. Kiitos postauksestasi! Meillä on näissä tapauksissa selkeästi täysin erilainen musiikki- ja musikaalimaku, joten oli kiinnostavaa lukea jonkun noista musikaaleista pitävän perusteluja. Jännää miten erilaiset asiat saavat kuulijan sydämen särkymään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta