Siirry pääsisältöön

Yöllisen koiran merkillinen tapaus / The Curious Incident of the Dog in the Night-Time

Mielenkiintoni heräsi heti, kun kuulin, että Tampereen työväen teatterin ohjelmistoon tulee Yöllisen koiran merkillinen tapaus, jonka olin nähnyt kesällä 2013 Lontoossa (ja jota kutsuin nimellä The Curious Incident of the Dog at Night or somethingsomething). Lontoossa näytelmä oli visuaalisesti hyvin näyttävä ja sisälsi runsaasti erikoistehosteita. Tiesin, että sama ei yksinkertaisesti olisi toteutettavissa TTT:n lavalla ja siksi halusin ehdottomasti nähdä miten homma on ratkaistu tässä versiossa. 

Yöllisen koiran merkillinen tapaus perustuu Mark Haddonin romaaniin ja kertoo Christopher nimisestä 15-vuotiaasta pojasta, jolla on Aspergerin oireyhtymä. Oireyhtymänsä vuoksi Christopher käy erityiskoulua, koska hänellä on vaikeuksia ymmärtää sanattomia viestejä eikä hän kestä muiden kosketusta. Hän on kuitenkin matemaattisesti hyvin lahjakas ja aikoo suorittaa ensimmäisenä oppilaana koulussaan matematiikan loppukokeen. Tarina lähtee käytiin, kun Christopherin naapurin koira murhataan ja hän päättää löytää syyllisen isänsä kielloista huolimatta. Salapoliisityönsä kautta Christopher saa kuitenkin selville enemmän kuin oli tarkoitus ja huomaa, ettei voi jatkaa elämäänsä enää totutulla tavalla. Kaiken tämän Christopher kirjaa muistivihkoonsa, jonka sisältö toimii tavallaan näytelmän kertojana. 

Mielestäni näytelmän tärkein anti on ikään kuin Christopherin todellisuuteen pääseminen. Lontoossa koko näyttämö oli kuin lasikuutio, johon piirtyi tarvittaessa lukuja, sanoja, muotoja tai tähtikuvioita, näin näyttäen yleisölle kuinka paljon asioita Christopherin päässä liikkuu ja miten hänen ajatusprosessinsa toimivat. Katsojan oli helppo ymmärtää hahmon ahdistus, kun konkreettisesti näki miten eri äänet ja kuvat pommittavat häntä samanaikaisesti täyttäen koko mielen. Kuten Christopher asian näytelmässä ilmaisee, hän huomioi kaiken, kun taas muut ihmiset huomioivat vain osan näkemästään ja siirtyvät sitten miettimään muita asioita. Siinä missä Lontoossa erikoistehosteita käytettiin runsaasti on Tampereen versio hyvin yksinkertainen. Näyttelijät korvaavat erikoistehosteita ja osoittavat, kuinka saman vaikutelman saa aikaan myös ilman vilkkuvia valoja ja seinillä kiipeilyä. Siitä huolimatta täytyy myöntää, että itse koin erikoistehosteet vaikuttavimmiksi. Niitä käytettiin tavalla, joka ei muihin näytelmiin sovi, mikä teki The Curious Incident of the Dog in the Night-Timesta yhä erityislaatuisemman teatterielämyksen. Tavallaan erikoistehosteet ovat myös "helpommin tajuttavissa", vaikka teatteri ei olisikaan katsojalle niin tuttu viestinnänmuoto.  

Yöllisen koiran tapaus on merkittävä näytelmä siinä mielessä, että se tuo hyvin esille miten eri tavalla ihmiset voivat kokea ympäröivän maailman. Se saa katsojan ajattelemaan omaa suhtautumistaan henkilöön, joka kokee asiat eri tavalla kuin valtaväestö. Ihmiset Christopherin elämässä suhtautuvat myös häneen hyvin eri tavalla: hänen isänsä selkeästi välittää pojasta, mutta hänen turhautumisensa purkautuu aika ajoin väkivaltaisuutena, kun taas pojan äiti vaipuu masennukseen. Päähenkilön lähipiirin ulkoisten ihmisten suhtautuminen vaikuttaa katsojaan vielä enemmän - miten itse suhtautuisit tavatessasi hänen kaltaisensa henkilön? Monet seikat Christopherin käyttäytymisessä saavat katsojan tuntemaan itsensä vaivaantuneeksi. Se on hyvä asia, koska tämä vaivaantuminen saa myös pohdiskelemaan, miksi tuntee niin. Miksi erilaisen ihmisen kohtaaminen kadulla saa meidät toivomaan pikaista pakoa tilanteesta, koska emme voi olla täysin varmoja asioiden kulusta? 

Yöllisen koiran tapaus vaatii vahvaa näyttelijätyötä, missä sekä Tampereen että Lontoon versiot ovat hyvin onnistuneet. Näytelmässä on mukana paljon vahvoja tunteita varsinkin Christopherin vanhempien osalta, mikä tuntui Suomessa kuitenkin välillä hieman liioitellulta. Voi kuitenkin olla, että tämä johtuu siitä, että tunteista huutaminen ei tuntunut täysin aidolta suomen kielellä vaan hiljainen katkeruus olisi ollut tutumpi lähestymistapa. Brittiversiossa tämä asia ei nimittäin samalla tavalla pistänyt silmään. Christopheria Tampereella esittävä Jyrki Mänttäri ei selkeästikään ole mikään 15-vuotias poika, mutta hän sopii oivallisesti rooliin ja onnistuu tulkitsemaan henkilöhahmon juuri ilman näiden paljon puhuttujen erikoistehosteiden apua. Kuten mainitsin aikaisemmin, Tampereella näyttelijät korvaavat omalla työskentelyllään erikoistehosteita erilaisin äänin ja liikkein sekä välillä jopa hypotenuusana toimien. Yöllisen koiran tapauksessa onkin mukana oikein vahva näyttelijäjoukko.

Jos verrataan Tampereen ja Lontoon versiota, jää tarinasta jotenkin synkempi vaikutelma TTT:llä. Vaikka loppuratkaisusta jää toiveikas tunnelma, on mukana vähemmän koomisia hetkiä läpi koko tarinan. Osa hauskoista kohtauksista on jäänyt pois, koska ne eivät yksinkertaisesti käänny suomalaiselle yleisölle. Esimerkiksi kohtaus, jossa Christopher keskustelee vahvalla jamaikalaisaksentilla puhuvan rautatietyöntekijän kanssa nauratti hirveästi Lontoossa, mutta mitään yhtä humoristista vastinetta ei oltu käännökseen saatu. Löytyy hauskoja hetkiä Yöllisen koiran tapauksesta myös Tampereella eikä tarvitse pelätä joutuvansa lähtemään teatterilta mieli matalana. 

Loppujen lopuksi täytyy myöntää, että pidin Yöllisen koiran tapauksesta enemmän Lontoossa. Ehkä se vähän olikin ongelma teatterikokemuksessani Tampereella, koska en voinut välttyä vertailemasta näitä kahta. Ehkä en myöskään osannut suhtautua tarinaan samalla tavalla ilman brittiaksenttia. Joka tapauksessa TTT:n Yöllisen koiran tapaus on ihan omanlaisensa näytelmä, joka kannattaa käydä katsomassa, koska vaikka erikoistehosteita ei ole, tarina on silti vahva. Ja jos satut liikkumaan Lontoossa, kannattaa piipahtaa myös Gielgud Theatressa. Siellä saat kokea tarinan sillä brittiaksentilla kerrottuna. 

Ihan lopuksi suosittelen näytelmää vielä niille, jotka tahtovat tilaisuuden antaa aplodit Pythagoraan lauseelle.

Kommentit

  1. Mielenkiintoista, kiitos tästä tekstistä! Olen itse nähnyt Lontoon version, ja se oli minulle tietyllä tavalla pettymys – olen nimittäin Mark Haddonin alkuperäisteoksen suuri ystävä, ja vaikka järjellä ymmärsinkin että Lontoon-tuotanto oli todella hienoa teatteria, ei sydän kuitenkaan lämmennyt sille ihan yhtä paljon kuin kirjalle... Eipä kai kenekään lempikirjasta tehty leffa tai näytelmä pysty ikinä ihan vastaamaan odotuksiin!

    Ehkä pitäisi kuitenkin käydä katsomassa Tampereenkin versio, olisi mielenkiintoista verrata sitä Lontoon-versioon itsekin!

    VastaaPoista
  2. Näin Lontoon produktion Finnkinolla, ja minulle siinä oli liikaakin tehosteita, koska niiden virran blokkaaminen aisteista ja itse näytelmään keskittyminen alkoi vaikeutua. Pidin siis Tampereen ihmismäisemmästä lähestymistavasta, mutta nyt kun sanoit niin sävy tosiaan on tummempi. Työviksen versio päästää ehkä enemmän itse tekstin esille, kun taas Lontoon elämyspommi veti suoraan Christopherin pään sisälle. Jälkimmäinen on tietyssä mielessä tehokkaampaa ja pakottaa eläytymään enemmän, mutta ainakin leffateatterissa kokemus oli ehkä turhankin kokonaisvaltainen.

    "Miksi erilaisen ihmisen kohtaaminen kadulla saa meidät toivomaan pikaista pakoa tilanteesta, koska emme voi olla täysin varmoja asioiden kulusta?"

    En näytelmässä ajatellut tuota, mutta myös Christopherhan tuntee jatkuvasti näin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole hänelle tuttuja. Eläydyin niin vahvasti juuri Christopherin kokemuksiin etten edes hoksannut pohtia, miten paljon myös hän vaivaannuttaa kohtaamiaan ihmisiä ja miten nämä siihen suhtautuvat. Tavallaanhan siinä tilanteessa kaksi ihmistä keskustelee kahden täysin erilaisen säännöstön / logiikan / tms. mukaan, ja ristiriidat aiheuttavat ahdistusta ja vaivaantunutta oloa kummassakin. Eikä ns. normaali ihminen välttämättä osaa käsitellä sitä yhtään paremmin kuin Christopherkaan. Sinänsä lohdullista molempien osapuolien kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä, että Lontoon versio oli valkokankaalla nähtynä aika overwhelming (en millään keksinyt mitään suomenkielistä ilmaisua :D ). Itse istuin teatterissa niin kaukana ja korkealla, että se toimi hyvänä puskurina kaikille tehosteille. Jos ne samat tehosteet olisivat puskeneet valkokankaalla suoraan naamalle, olisin ehkä kokenut asian hyvin eri tavalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta