Siirry pääsisältöön

Side Show

Tositapahtumiin perustuva musikaali Side Show kertoo siamilaisista kaksosista Daisy ja Violet Hiltonista, joista tuli aikansa tunnetuimpia viihdetaiteilijoita. Side Show’ta esitettiin ensimmäistä kertaa Broadwayllä vuonna 1997, mutta produktio floppasi mm. epäonnistuneen markkinoinnin vuoksi. Musikaali on kuitenkin vuosien varrella kerännyt kulttimainetta levytyksensä ja paikallisten produktioiden kautta ja odotetun uusitun version ennakkonäytökset alkoivat Broadwaylla 28.10. Uuden produktion on ohjannut Bill Condon, joka tunnetaan Dreamgirls ja Chicago –elokuvien ohjaajana. Tätä uutta produktiota varten musikaali on työstetty ihan uusiksi ja n. 60 prosenttia sisällöstä on uutta. Tarinaan on lisätty enemmän oikeita tapahtumia kaksosten elämästä ja monia lauluja on korvattu uusilla tai jätetty kokonaan pois. Minulla oli suuria vaikeuksia päättää, mitkä lukuisista musikaaleista haluaisin nähdä ollessani New Yorkissa. Valitsin lopulta Side Show’n, koska flopit ja niiden uudelleenversioinnit kiehtovat minua. Ajatus siamilaisista kaksosista päähenkilöinä tuntui myös niin uniikilta, että sitä vain ei voinut missata. Lisäksi musikaalin kaunis mainosjuliste veti minua suunnattomasti puoleensa eli markkinointi on ainakin siinä mielessä onnistunut tällä kertaa.

Daisy ja Violet Hilton olivat esillä koko elämänsä. Ensin katsojille riitti nähdä ihka elävät siamilaiset kaksoset ja sittemmin tytöt opetettiin laulamaan ja soittamaan instrumentteja yleisön viihdykkeeksi. Side Show’ssa heidän tarinaansa seurataan 1930-luvulla ensin kiertävän friikkisirkuksen vetonauloina ja sittemmin vaudeville-tähtinä. Kaksosia on kohdeltu kaltoin koko heidän ikänsä ja tarina kuvaa heidän pyrkimyksiään löytää onni ja itsenäistyä sekä päästä eroon ”friikin” leimasta. Tytöt saavat kuitenkin huomata, että vaikka heistä tulee kuinka kuuluisia, ihmiset silti vain haluavat tirkistellä friikkien elämää. Surullisinta tarinassa onkin se että, kun katsoja on oppinut tuntemaan tytöt niin hyvin ja näkee heidät yksilöinä, tarinan yhteiskunta silti niputtaa heidät yhdessä friikin asemaan. Side Show saa pohtimaan, miten yhteiskuntamme suhtautuu yhä henkilöihin, jotka poikkeavat normista. Miksi yhä väitellään tiettyjen ihmisryhmien oikeudesta avioliittoon tai miksi euroviisuvoittaja Conchita Wurstin kaltaiset hahmot saavat joissakin aikaan niin suuria inhonväristyksiä?

Kaksoset haluavat eri asioita elämältä, mutta ovat tuomitut elämään samaa elämää. Täydellinen yksityisyyden puute onkin yksi kiinnostavimpia teemoja musikaalissa. Miltä tuntuu, kun oma eksistenssi on täysin riippuvainen toisesta henkilöstä? Miten suhde onnistuu, kun ei koskaan voi olla rakkaansa kanssa kahden? Kuinka yhteiskunta suhtautuisi epätavalliseen pariskuntaan? Näin jurona suomalaisena ajatus jatkuvasta seurasta karmii ja siskoksia säälii auttamatta. Daisy ja Violet haluavat hankaluuksista huolimatta olla yhdessä. Yksi hahmojen herttaisimmista puolista on se kuinka he tukevat jatkuvasti toisiaan pitämällä toisiaan kädestä kiinni. Yksityisyyden puutteen vastapuoli onkin lohtu siitä, että tietää ettei koskaan joudu olemaan yksin.

Kaksosten persoonista saa musikaalissa selkeän kuvan ja katsoja kiintyy heihin nopeasti. Tarinan muut päähahmot – tuottaja Terry, koreografi Buddy ja siskosten hyvä ystävä Jake - jäävät taasen melko yksitoikkoisiksi. Terry on alfauros, Buddy homo ja Jake musta ja katsoja jätetään muodostamaan käsityksensä hahmoista stereotypioiden perusteella, koska tarina ei heihin tuo riittävää syvyyttä. Se on sääli, koska varsinkin Buddyn ja Jaken toiseus vallitsevassa yhteiskunnassa olisi tuonut mielenkiintoista kontrastia vertaamalla Daisyn ja Violetin tilanteeseen. Jaken kohdalla tätä ovea jo hieman raotetaan, mutta se sulkeutuu aivan yhtä nopeasti.

Side Show on hyvin vaikea pääparin esittäjille ja roolittaminen on varmasti yhtä haastavaa. Daisyn ja Violetin esittäjien on oltava sekä samannäköisiä että kokoisia ja myös omata samantyyliset lauluäänet, jotka sopivat yhteen. Erin Davie (Violet) ja Emily Padgett (Daisy) täyttävät kaikki nuo vaatimukset ja ovat hurmaava sisaruspari näyttämöllä. Istuin parvella ja jouduin todella muistuttamaan itseäni, että nämä kaksi eivät oikeasti ole identtisiä. Heidän äänensä soivat yhdessä erittäin kauniisti – joskus jopa vainoavan kauniisti. He myös hallitsivat vaativat yhteiskoreografiat moitteetta. En yhtään ihmettelisi, jos Tony-ehdokkuudet olisi luvassa molemmille. Muut näyttelijät ovat myös erittäin vahvoja. Erityisesti jäi mieleen Ryan Silvermanin (Terry) ja David St. Louisin (Jake) matalat ja hunajaiset lauluäänet. Koska kyseessä oli vasta ennakkonäytös, oli joitain puutteita havaittavissa. Erityisesti vitsien ajoitukseen tarvitaan lisäterävyyttä, koska niin monet niistä jäivät täysin peittoon.

Tämä produktio Side Show’sta on visuaalisesti hyvin näyttävä. Tarinan alkaessa friikkisirkuksen karuissa oloissa värimaailma on melko harmaa korostaen friikkien omituisuutta ja saaden tytöt erityisesti erottumaan muista. Alun jälkeen vaudevillen henki on vahvasti mukana tuoden mukanaan myös koomisemmat puolensa äärimmäisen korostetuilla lavasteilla. Kokonaisuus toimii hyvin ja on ilo silmälle.

Side Show’n musiikki koostuu lähinnä kepeistä vaudeville-numeroista ja todella intensiivisistä balladeista. Balladit ovat kaikki hyvin vaikuttavia ja päättyvät poikkeuksetta korkeaan ääneen. Tyylilajiltaan ne muistuttivat minua The Phantom of the Operan The Music of the Night –kappaleesta. Yksi tai kaksi tällaista veret seisauttavaa kappaletta on minkä tahansa musikaalin kulmakivi, mutta Side Show’ssa niitä on jo niin monta, että se alkaa tuntua hyvin raskaalta. Täytyy myöntää, että itse aloin hieman tympääntyä samaa kaavaa noudattaviin balladeihin toisen näytöksen aikana. Koska yksikään näistä kappaleista ei ole toistaan heikompi, on kuitenkin helppo ymmärtää, miksi niitä ei ole haluttu uusintaversiossa karsia. Täytyy myös myöntää, että kuuntelen juuri näitä balladeja levytykseltä, vaikka ne teatterissa niin turruttivat. Katsomossa viihdyttäneet pikkusievät vaudeville-esitykset taas eivät kiinnosta enää teatterin ulkopuolella. Jos ei saa samankaltaista balladiyliannostusta esimerkiksi Les Miseráblesin tai The Phantom of the Operan aikana, oletettavasti selviytyisi Side Show’stakin ongelmitta.




On vaikea sanoa, mitä oikeastaan olen mieltä Side Show’sta kokonaisuutena. Joistain osista pidin kovasti (ellen suorastaan jopa rakastanut), kuten eräistä kappaleista ja puvustuksesta, mutta sitten taas heikommat osuudet vesittivät kokonaiskuvaa. Lopullinen mielipiteeni on kuitenkin ehdottomasti positiivinen. Side Show’n tarina on uniikki ja musiikki kaunista. Musikaalia mainostetaan erästä kappaletta mukaillen sanoilla ”It will never leave you” ja siihen väitteeseen voin yhtyä. Vaikka Side Show ei jää kirjoihini yhtenä suurimmista suosikeistani, Daisyn ja Violetin tarina jää kummittelemaan ketä hyvänsä. Haastan sinut olemaan googlaamatta ”The Hilton twins” nyt heti ellet ole jo sitä tehnyt tätä postausta lukiessasi.

//Lisäys: Side Show'n tie Broawayllä jäi tälläkin kertaa lyhyeksi ja viimeinen esitys koittaa 4.1.2015. Olen erittäin iloinen, etten missannut tätä musikaalia.

Lähde: Welcome to the Circus By Harry Haun (Playbill)

Kommentit

  1. Onpa kiehtovan oloinen musikaali ja siskokset sen takana! Jenkki-Netflixistä löytyy muuten Daisysta ja Violetista kertova dokumentti "Bound by flesh". Suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo dokumentti tulikin jo omassa tiedonjanossa katsastettua. Totuus oli vielä tarua ihmeellisempää! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta