Siirry pääsisältöön

Oopperan kummitus

Se ei ole mikään salaisuus, että The Phantom of the Opera ei todellakaan ole yksi suosikkimusikaaleistani. Olisi liioittelua sanoa, että edes oikeastaan pitäisin siitä. Olen kirjoittanut antipatioistani enemmän käsitellessäni Vanemuine-teatterin Ooperifantoom-produktiota. joka oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Viron onnistumisen jälkeen odotukseni Kansallisoopperan produktiota kohtaan olivat korkealla. Ehkä olin ollut väärässä Phantomin suhteen kaikki nämä vuodet? Pakkohan sen nyt on olla edes alkuperäisversiota parempi? Pakkohan siinä on olla oivalluksia? Valitettavasti Oopperan kummitus oli ihan järjetön pettymys.

Kuten sanottu, en erityisemmin pidä The Phantom of the Operasta. Siinä on muutama kappale, joista pidän kovin, mutta minusta se ei ole sen arvoista kärsiä koko musikaali läpi kultaisen puolen tunnin vuoksi. Jo kattokruunun noustessa yläilmoihin huokasin niin syvään, että vieressä istunutta kaveriani alkoi naurattaa. Näin kun yksi herra lähti salista The Music of the Nightin jälkeen eikä palannut. Ja minä kadehdin häntä niin.

Väliajan vietin sylkien kritiikkiä. Halusin päästää itseni kärsimyksestä, mutta lippujen suolainen hinta pakotti minut kestämään loppuun asti. Masqueraden aikana nauroin omalle vitsilleni. Tunsin itseni ihan kakaraksi oopperassa, koska en vain viihtynyt lainkaan. Jos nyt vain tästä viisastuneena vihdoinkin pysyisin kaukana The Phantom of the Operasta.

Mikäs sitten Oopperan kummituksessa oli niin pielessä? Voisin kuvata suhtautumistani koko tarinaan näin: PLÄÄH. Ensinnäkin se ei herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia. Kaikki hahmot olivat minulle ihan yhdentekeviä. Tarinan keskiössä oleva kolmiodraama ei tuntunut miltään. Olen aina pitänyt Phantomia pelottavana hahmona, mutta nyt en olisi pelännyt tyyppiä, vaikka olisin kohdannut hänet pimeällä kujalla. Christine vain oli. Raoul ei ollut hurmaava varakreivi vaan enemmänkin sugar daddy, jonka avulla Christine pääsisi pois oopperan kurjuudesta. Ainoa oikea loppu musikaalille olisi ollut jos Christine olisi lopulta sanonut Phantomille ja Raoulille ”later dudes, i gots to do me” koska minkäänlaista romantiikkaa ei saatu aikaan kummallakaan parituksella. Tai jos ollaan rehellisiä, mielestäni tuo loppu sopisi mihin tahansa versioon The Phantom of the Operasta. Siinä missä Ooperifantoomissa hahmoihin oli tuotu uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä oli Oopperan kummituksessa heistä tehty vielä alkuperäisversiotakin yksioikoisempia. Näyttävät lavasteet tai hieno tuotanto eivät merkkaa minulle mitään, jos tarinan henkilöt eivät saa aikaan minussa minkäänlaisia tunteita.

Täytyy sanoa, että lavasteet olivat oikein näyttäviä ja miellyttivät silmää. Täytyy myös sanoa, että se ei mitenkään pelasta, kun itse tarina on niin pyllyssä, mutta puhutaan nyt niistä kivoista asioista. Tykkäsin erityisesti portaikosta Phantomin piilopaikkaan ja itse piilopaikasta. Sellaiseen harmaaseen luolaan minäkin olisin vetäytynyt mieluummin kuin katsonut tätä oopperaa. Voi anteeksi, näin näitä loukkauksia vaan ilmestyy positiivisenkin keskelle. Toinen asia, josta erityisemmin tykkäsin, oli Don Juan oopperan lavasteena toiminut jättimäinen korsetti. Tämä pieni mauttomuus sopi hyvin Phantomin kirjoittamaan erittäin mauttomaan oopperaan.

© Stefan Bremer / Kansallisooppera
Näyttelijöistä jäi mieleen ainoastaan Christineä näytellyt Hanna-Liina Võsa ja hänkin vain siksi, että näin hänet Ooperifantoomissa samassa roolissa. Hänellä on erittäin kaunis ääni ja hänen suorituksensa Ooperifantoomissa oli loistava. En voinut olla miettimättä onkohan hänestä outoa esittää samaa roolia lähes samanaikaisesti kahdessa niin erilaisessa produktiossa.

Vielä lopuksi haluaisin sanoa, että mielestäni oli sääli, ettei Oopperan kummitusta ollut käännetty suomeksi. Tiedän hyvin Kansallisoopperan perustelut asialle, mutta käännös olisi pakostakin tuonut jotain mielenkiintoista produktioon. Olisi se sitten ollut hyvässä tai pahassa mielessä. Olisitte nyt edes ruotsiksi vetäneet. Olis ollu kiva.

Parempi pitää tämä blogikirjoitus nyt hieman lyhykäisenä. En halua vaivata päätäni enempää tämän kammottavan teatterikokemuksen muistelulla. Oopperan kummitus oli erilainen versiointi alkuperäisestä, mutta se ei tuonut mukanaan mitään uutta oivallusta. Se on hyvin sääli. Silloin täytyy miettiä oliko uusi versiointi edes tarpeen. Oli miten oli, Kansallisooppera sai Oopperan kummituksesta katsojamenestyksen. Kiva heille.


Never again.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta