tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kristin Chenoweth: A Little Bit Wicked - Life, Love, and Faith in Stages

Teinivuoteni menivät pitkälti Wicked-musikaalin pauloissa, joten luonnollisesti tunnen Kristin Chenowethin erittäin hyvin. Sanotaan että ”never meet your heroes”, mutta voisin lisätä siihen myös ”or read their autobiographies”. Olen aina tiennyt, että Chenoweth on harras kristitty eikä se ole koskaan aikaisemmin häirinnyt minua. Tässä kirjassa usko on kuitenkin niin vahvassa osassa, että se teki kaltaiseni ateistin olon melko epämukavaksi. Kirja sai minut sanomaan ”voi Jeesus” monta kertaa, mutta ei sillä tavalla kuin Chenoweth ehkä olisi tykännyt. Kirjaa vaivaa yleinen holier-than-thou-asenne, mikä ärsytti minua suunnattomasti.


Kirjassaan Chenoweth (haamukirjoittajansa avustuksella) kertoo elämästään hyppien sinne tänne ajasta, tapahtumasta ja ihmisestä toiseen. Ainoastaan Jumala pysyy kokoajan messissä. Se tekee kirjasta helposti hyvin ärsyttävän lukea. Chenoweth itsekin myöntää, että kyseessä ei ole ”tell-all” -vaan pikemminkin ”tell-a-little” -kirja (s. 225). Osasinkin odottaa, että Chenoweth ei menisi mustamaalaamaan ketään kirjassaan, mutta toisaalta hän osaa olla paikoitellen todella häijy ihan tarkoituksella ja myös vahingossa. Ihan ensimmäisessä luvussa Chenoweth avautuu ihan liikaa huonosta palvelusta lentokoneessa. Hän päättää tilanteen tivaamalla lentoemännän nimeä, jotta voi ”rukoilla hänen puolestaan” (s. 26):
”Your name. Please.” 
”Why?” 
”I’d like to pray for you.” 
“I don’t need your prayers.” 
“Oh, honey,” I tell her truthfully, “we all need prayers. And I’m fixin’ to talk to God about you specifically.”
Huomaatte varmaan nyt mitä tarkoitin sillä holier-than-thou-asenteella? Kyllä minäkin voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan töykeistä asiakaspalvelijoista, mutta silti. Silmäni pyörivät päässäni niin nopeasti, että meinasi taju lähteä ja tahdoin jättää koko kirjan kesken heti alkuunsa. Jatkoin kuitenkin urheasti eteenpäin. Myöhemmin Chenoweth kertoo kuinka raivopäissään outtasi vuokraisänänsä julmin sanoin (s. 97-98). Hän esittää itsensä kuitenkin tarinan sankarina, koska auttoihan hän tuon miesparan vihdoinkin ulos kaapista! Ei. Lisäksi Chenoweth puhuu pilkkaavasti pojasta, jolla on Touretten-oireyhtymä (s. 160) sekä käyttää kepeästi sanoja, kuten ”transu” ja ”lynkata”, joiden painolastia hän ei selkeästi ymmärrä (s. 182 ja 209). Ei.

Kirjassa oli myös hauskoja tarinoita Chenowethin elämästä. Harmi vain, että olin kuullut niistä jo lähes jokaisen, koska hän on kertonut kaikki samat jutut talk show -haastatteluissa, joita katsoin teinivuosinani niin monta. Yllättäen mielestäni kiinnostavin luku käsitteli Chenowethin taidokasta stalkkeria.

Vanhana Wicked-fanina halusin tietysti lukea musikaalin varhaisista vaiheista. Siitä olikin ihan kiinnostavia juttuja, mutta olisin toivonut enemmän. Onhan Wicked kuitenkin nostettu ihan kirjan nimeenkin. Oli mielenkiintoista kuinka vähän Idina Menzelistä on puhetta koko kirjassa. Lähinnä Chenoweth vakuuttelee kuinka huhut siitä, että hän vihaa Menzeliä eivät todellakaan ole totta. Se tuntui vähän omituiselta puolustelulta.

Idina Menzel ja Kristin Chenoweth musikaalissa Wicked
Lopputuomioni on, että Kristin Chenowethin elämänkerta on aikamoista kirjallista kuraa. Naisen suurille faneille se voi olla hauskaa luettavaa, mutta minua se lähinnä rasitti. Kirja on kuitenkin todella nopealukuinen, koska ei sisällä mitään syvällisiä ajatuksia, joten ei se ainakaan montaa lukuiltaani pilannut.



Lähde: Chenoweth, Kristin. 2009. ”A Little Bit Wicked - Life, Love, and Faith in Stages.” New York: Touchstone.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti