Siirry pääsisältöön

Anthony Rapp: Without You - A Memoir of Love, Loss, and the Musical RENT

Rakastan Rent-musikaalia. Se on tullut tässä blogissa aikaisemmin hyvin selväksi. On siis lähes ihme, etten ole lukenut Anthony Rappin muistelmia jo aikaisemmin. Kirja alkaa Rappin ensimmäisestä koe-esiintymisestä Rentin workshop-versioon ja päättyy samoihin aikoihin kuin Rappin työputki musikaalin Broadway-produktiossa. Rentin lisäksi tähän ajanjaksoon kietoutuu Rappin elämässä hänen äitinsä kamppailu syövän kanssa ja hänen vaikea rakkauselämänsä, kuten muistelmien nimestä voikin päätellä. Tämä oli nyt kolmas Broadway-näyttelijän elämäkerta, jonka olen lukenut, ja niistä ehdottomasti suosikkini. Se ei kuulosta miltään ylistykseltä, jos olet lukenut kirjoitukseni Patti LuPonen ja Kristin Chenowethin muistelmista, mutta tästä kirjasta ihan tykkäsin.



On pari syytä, miksi Rappin muistelmat toimivat paremmin kuin nuo kaksi edellä mainittua. Ensinnäkin se, että Rapp keskittyy vain tuohon tiettyyn ajanjaksoon elämässään, tekee kirjasta paljon paremman kokonaisuuden. Toki mukana on myös takaumia, mutta on parempi, että kirjassa käsitellään yksi ajanjakso kunnolla kuin kymmenen vähän sinne päin. Toiseksi Rappin kirjoitustyyli muistuttaa enemmän kaunokirjallisuutta kuin muistelmia. Kirjassa on paljon enemmän dialogia ja kuvailua, mikä tekee tapahtumista helpommin kuviteltavia. Nuo toiset elämäkerrat ovat tuntuneet enemmänkin ylipitkiltä lehtiartikkeleilta kuin kirjoilta ja tässä mielessä Without You on positiivinen poikkeus. Rapp ei kuitenkaan selkeästi ole mikään kirjailija ja hän syyllistyy paikoitellen laahaavaan ja pateettiseen kirjoitustyyliin. Silti kirja tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta kuin haamukirjailijoiden teokset.

Ostin kirjan tietysti Rent-kiinnostukseni takia, mutta Rappin tarina hänen äitinsä sairaudesta ja kuolemasta oli hyvin liikuttava. Hänen äitinsä tehdessä kuolemaa myös Rapp itse käy läpi surutyön vaiheet asian kieltämisestä pitkän aggression kautta viimein hyväksyntään. Kirja näyttää liikuttavasti kuinka taistelu syöpää vastaan on pitkä ja uuvuttava prosessi niin potilaalle kuin läheisillekin.

Kirjan kolmesta teemasta rakkaus oli minua vähiten kiinnostava. Rapp kertoo elämästään queer-henkilönä (Rapp itse identifioi itsensä sanalla queer eikä gay), merkittävistä suhteistaan ja pyrkimyksistään saada hänen äitinsä hyväksymään hänen suhteensa miesten kanssa. Vieraiden ihmisten parisuhdedraamat eivät vain ole minusta kovin mielenkiintoisia ja Rapp ei ole tässä mikään poikkeus. Kirjassa hänen viimeisin parisuhteensa vaikuttaa myös melko epäterveeltä ja siitä oli vaikea lukea.

Jesse L. Martin, Anthony Rapp ja Taye Diggs musikaalissa Rent

Sitten vielä siitä Rentistä. Kaltaiselleni Rent-fanille nämä muistelmat ovat oikein kiinnostavaa luettavaa, koska Rapp oli musikaalissa mukana jo sen varhaisissa vaiheissa ja kertoo kuinka musikaali kehittyi nykyiseen muotoonsa. Rapp kertoo myös kuinka säveltäjä Jonathan Larsonin kuolema vaikutti koko tekijäkaartiin ja miten he pienillä asioilla kunnioittivat hänen muistoaan show’n jatkuessa. Kirjasta tuntee sen kuinka vahva tunnesidos Rappilla on Rentiin ja en yhtään ihmettele miksi hän on palannut esittämään Markin roolia niin monta kertaa.

Yksi mielestäni erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta liittyi Rentin loppuratkaisuun (jos et halua spoilaantua siitä, lopeta lukeminen nyt). Kirjoittaessani TYK Alumniteatterin Rentistä huhtikuussa ilmaisin vahvan mielipiteeni siitä, että pidän enemmän loppuratkaisusta, jossa Mimi ei kuole. Muilla on kuitenkin yhtä vahvoja tunteita sen puolesta, että samankaltainen loppu kuin oopperassa La Boheme olisi parempi. Näin Rapp kirjoittaa aiheesta (s. 26):

I found out later how much that last moment, as well as other moments in the show, paralleled scenes from Puccini’s La Boheme, which was Jonathan’s inspiration for Rent. But one of Rent’s scenes veered very much from its source: the finale. In both Puccini’s and Jonathan’s versions, Mimi goes missing until she’s finally found, near death, and is brought back to the loft. After a tender and heart-wrenching scene, in which all of her friends helplessly surround her, and her lover tries to reconnect before it’s too late, Mimi dies in Puccini’s version. But she only almost dies in Jonathan’s, as she comes back from the brink after having a vision of Angel telling her it’s not her time. I worried that Jonathan’s ending might bother some people, that it would seem cheesy and contrived, but he was adamant that Mimi should live at the end of his story; he wanted for his show to end with life, not death. Besides, Angel had died, so it wasn’t like there was an absence of loss and sorrow in his piece. I was ambivalent about his choice to let Mimi live, but Michael and Tim and all of us in the cast were able to find a way to make it feel real; we played it sincerely and fully; after all, near-death experiences did occur in the real world. We hoped our audiences would be moved in the end.

Olen siis samaa mieltä Jonathan Larsonin kanssa.

Rapp Without Youn teatteriversiossa

Mitäs tästä kirjasta vielä sanoisi? Suosittelen sitä ehdottomasti Rentistä kiinnostuneille. Kirja menettää vetovoimaansa loppua kohden, mutta kokonaisuutena pidin siitä. Rapp on muokannut muistelmistaan myös yhden miehen teatteriesityksen, josta on tehty levytys ja se on ostettavissa esimerkiksi iTunesista. Sitäkin voi kokeilla, jos ei jaksa kirjaa lukea.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta