sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tom of Finland

Näin esityksen Turun kaupunginteatterin tarjoamalla bloggarilipulla.

Mitä voisin sanoa Tom of Finland -musikaalista? Mielessäni on niin paljon kaikkea, mutta pelkään pahoin, että tämä kirjoitus ei tule ilmaisemaan kymmenesosaakaan siitä. Niin käy usein, kun yritän kirjoittaa esityksestä, joka on ihan helvetin hyvä.

© Sam Sihvonen
© Sam Sihvonen

Tietämykseni Tom of Finlandista oli samalla tasolla kuin olettaisin suurimmalla osalla olevan. Tiesin millaisia kuvia hän piirsi ja sen, että hän oli veteraani enkä sitten muuta. Musikaalin jälkeen tiedän enemmän itse taiteilijasta, mutta Tom of Finland ei ole vain musikaali miehestä vaan myös homojen asemasta Suomessa. Se on tarina halusta ja hitaasta vapautumisesta. Tarinat seksuaalisesta vapautumisesta ennen sotaan lähtöä ovat tuttuja populaarikulttuurista, mutta ne rajoittuvat vain miesten ja naisten väliseen haluun. Tämä musikaali kuitenkin näyttää, että sodan aikana ihmiset elävät kuin viimeistä päivää ja seksiä on runsaasti tarjolla – niin heteroille kuin homoillekin. Yksi musikaalin tärkeimmistä viesteistä onkin, että ihmisillä on aina ollut haluja ja seksiä, vaikka nykyään haluammekin usein kuvata menneet vuosikymmenet hyvin siveellisinä aikoina.

Musikaali kuvaa Touko Laaksosen elämää lapsuudesta kuolemaan pitäen fokuksen hänen kehittymisessään taiteilijana. Näemme varhaiset vaikutteet lapsuudessa, sodan vaikutuksen ja ensimmäisen näytöksen loppupuolella Tom of Finland on vihdoin syntynyt. Toinen näytös keskittyy Tom of Finlandin kuvien leviämiseen ja väittelyyn siitä ovatko ne taidetta vai pornoa. Toukon rinnalla seuraamme kaapissa olevan Markus Palinin elämää, jonka tarina kuvastaa homoseksuaalisuuden matkaa julkisessa keskustelussa Suomessa. Surullista kyllä musikaalissa nähdyt homofobiset mielipiteet nojaavat yhä tänä päivänä samoihin argumentteihin kuin viime vuosituhannen puolivälissä. Se osoittaa kuinka yhdenvertaisuuden puolesta on yhä tehtävä töitä, vaikka Toukon taidetta esiintyykin nykyään postimerkeissä ja lakanoissa bodauslehtien sijaan.

© Otto-Ville Väätäinen
Tom of Finland on erittäin viihdyttävä musikaali. En ole pitkään aikaan nauranut teatterissa noin paljon enkä pahoittanut mieltäni kertaakaan. Koskaan en kyllä varmaan ole yhden musikaalin aikana niin monta kertaa teatraalisesti peittänyt loksahtanutta leukaani kädelläni oikein tuhman vitsin jälkeen. Voi että kun se oli hauskaa. Musikaalissa on kuitenkin myös herkkiä hetkiä, joiden vaikutus tuntuu erityisen vahvana komediallisen tunnelman lomassa.

Tom of Finlandin musiikki on svengaavaa ja erittäin nautinnollista kuunneltavaa. Olisin kuitenkin toivonut musikaalin päätähdelle vielä ihan kunnon revittelykappaletta. Potentiaalia oli mm. ensimmäisen näytöksen viimeisessä biisissä ”Jumala loi miehen”, mutta kappale loppuu ennen kuin Olli Rahkonen pääsee ihan kunnolla laulamaan koko yleisön kumoon. Tällainen hetki suodaan hieman yllättäen Toukon siskolle Kaijalle. Lyriikat kuitenkin olivat mielestäni koko teoksen parasta antia. Suomen kieltä käytettiin niissä nerokkaalla tavalla, jota olisi erittäin vaikea toteuttaa käännösmusikaalissa. Kunpa Suomessa tehtäisiin enemmän musikaaleja, joihin sävellettäisiin uutta musiikkia eikä niitä iänaikaisia jukebox-musikaaleja vanhoista tähdistä. Tehtäisiinpä Tom of Finlandista levytys!

Tom of Finlandissa on upeasti tuotu piirroksellisuus lavalle visuaalisessa toteutuksessa. Toukon piirrokset sekä heijastuvat lavalle että heräävät ihan henkiin. Yleisössä tulee siis nähtyä kaikenlaista, mikä on vain hyvä asia.

© Otto-Ville Väätäinen
Näyttelijät tässä musikaalissa olivat kaikki erinomaisia. Jos joku vielä epäilee, etteikö Suomesta löytyisi osaavia näyttelijöitä, laulajia ja tanssijoita, niin ottakaa päänne pois perseestä ja avatkaa silmänne. Maamme teattereista löytyy ihan järkyttävän taitavaa sakkia. Tom of Finlandin kiistaton kuningas oli itse taiteilijaa esittänyt Olli Rahkonen. Herramanjeera mikä ääni!

Väliajalle mentäessä kuulin joidenkin herrojen kritisoivan, että ensimmäinen näytös oli liian pitkä ja siitä olisi saanut helposti vartin pois. Höpönlöpöä sanon minä. Meinasin sen heille ihan huutaakin, mutta onneksi sulkeutunut suomalainen luonteeni esti. Minulla on ihan hirveän huono tapa aina miettiä, mitä leikkaisin musikaaleista pois, mutta Tom of Finlandista en olisi poistanut mitään. Minä vain viihdyin.

Likimain ainoa kritiikki, mitä voisin Tom of Finlandista esittää, on se, että paikoitellen laulu jäi musiikin alle sen verran, että sanoista oli haastavaa saada selvää. Tällaisissa tilanteissa englanninkieliset tekstitykset olivat avuksi, koska sieltä pystyi vähän lunttaamaan. Uskon, että tämä ongelma saadaan ratkaistua täysin esityskauden aikana.

© Otto-Ville Väätäinen
Mitä muuta voisin vielä sanoa Tom of Finlandista? Se oli yksi parhaista teatterikokemuksistani koskaan. Sen nähtyään ei vain voi olla ajattelematta kuinka se pitäisi ehdottomasti viedä ympäri Suomen ja ulkomaillekin. Useamman ihmisen täytyy saada nähdä tämä! Esityksen lopuksi osoitin suosiotani seisten ja hakkasin käsiäni niin että ihan teki kipeää. Yllättävintä kyllä tämä musikaali laukaisi minussa myös harvinaisen isänmaallisuuden tunteen. Tällainen taiteilija on ollut meillä täällä Suomessa ja tällainen musikaali on täällä hänestä tehty! Kuinka upeaa! Tom of Finlandissa on kaikkea: naurua, sydäntä ja sielua. Toivon todella, että tämä ei jää tähän vaan että tämä musikaali saa upean elämän teatterissa. Mene katsomaan se! Missaat niin paljon, jos et mene! Rakasta itseäsi ja mene! MENE!

Tarvitsetko vielä lisäsyitä lähteä teatteriin? Tässä musikaalin nimikkoleivos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti