perjantai 19. lokakuuta 2018

Kinky Boots


Huomioithan, että tämä kirjoitus sisältää keskustelua Kinky Boots -musikaalin juonesta. Jos tahdot välttyä kaikilta spoilereilta, ole hyvä ja palaa lukemaan nähtyäsi musikaalin itse.

Minulla on ollut nyt useita tilaisuuksia käydä katsomassa Kinky Boots maailmalla, mutta olen aina lykännyt sitä, koska olen ajatellut, että ehdin kyllä myöhemmin. Kun kuulin, että Kinky Boots tulee Helsingin kaupunginteatteriin, ajattelin, että no niin nythän se hetki on koittanut! Järjestelin itselleni musikaalitäytteisen syysloman ja koko putken aloitti Kinky Boots.

Kinky Boots kertoo vastentahtoisesta kenkätehtaan perijästä, Charliesta, ja Lola-nimisestä drag queenista, jotka kohtaavat sattumalta englannin yössä, mutta päätyvät auttamaan toinen toistaan. Charlie oli jo muuttanut rakkaansa perässä Lontooseen, kun hänen isänsä äkillinen kuolema pakottaa hänet perheyrityksen johtoon. Kenkätehtaan tuotteille ei ole kysyntää, mutta kohdattuaan Lolan Charlie keksii lähteä täyttämään markkinarakoa upeille korkosaappaille, jotka kestävät Lolan kaltaisen aikuisen miehen painon. Tehtaan väki suhtautuu aluksi skeptisesti ideaan, mutta Lolan saapuessa paikalle hän onnistuu vakuuttamaan lähes kaikki kenkien ihmeellisyydestä. Yhteisenä tavoitteena on esitellä kengät Italiassa muotimaailmalle. Charlie ja Lola huomaavat, että vaikka he ilmaisevat itseään hyvin eri tavoin, ovat he sisimmässään hyvin samanlaisia. Molemmat kokevat, etteivät koskaan täyttäneet isiensä korkeita odotuksia ja käsittelevät sen aiheuttamaa surua yhä aikuisina. Musikaali käsittelee sukupuolen performatiivisuutta tehtaan miesten kapean miehyyskäsityksen ja Lolan feminiinisen itseilmaisun kautta. Kinky Bootsin tärkein teema on itsensä ja muiden hyväksyminen.

Kinky Bootsista nauttiakseen täytyy tiettyyn asteeseen jättää pois vaatimukset todenmukaisuudesta. Ei ole realistista, että kokonainen tehdas selviäisi vanhassa mittakaavassaan pelkästään drag queenien kenkätarpeille markkinoimalla, varsinkaan kun tavoitteena on tehdä vuosia hyvänä kestävä malli. Ei vaikka drag on enemmän mainstream kuin koskaan kiitos RuPaul’s Drag Racen ja Youtuben meikkigurujen. Drag on ollut marginaalissa juuri sen takia, että kapitalismi ei ole pitänyt sitä tarpeeksi markkinoitavana massoille [raivo kapitalismin mätyydestä poistettu.] Samoin kuin drag show’hun mennään nauttimaan viihteestä eikä arvioimaan kuinkas paljon sitä nyt näytetään ”aidolta naiselta”, täytyy Kinky Bootsia mennä katsomaan vailla kyynisyyttä ja vain nauttia. Feeling the fantasy, kuten jotkut saattaisivat sanoa. Vaikka musikaalissa on paljon iloa, on mukana myös vakavia hetkiä. Huomattavaa on, että näissä tapauksissa Kinky Boots on hyvinkin realistinen, koska musikaali ei tarjoa näille asioille mitään maagista korjausta. Isäsuhteet jäävät etäisiksi. Tehtaan lopullinen kohtalo avoimeksi.

Minulla on tapana pohtia naisten representaatiota kaikissa näkemissäni esityksissä eikä tämä ole poikkeus. Kinky Bootsin päähenkilöt ovat molemmat miehiä, vaikka Lola luonnollisesti esiintyy ”naisten”vaatteissa suurimman osan ajasta. Lola on kuitenkin selkeästi esitelty miehenä, joka pukeutuu dragiin ja hänen ”miehisiä” piirteitään esitellään mm. nyrkkeilyottelun merkeissä. Naisten rooli Kinky Bootsissa on lähinnä miettiä, mitä nämä miehet haluavat. Charlien morsian Nicola on vaativa aina esiintyessään lavalla. Tehtaan työntekijällä Laurenilla on ilahduttava soolo, mutta sekin keskittyy Charlieen. Onko tässä sitten tarpeeksi roolia naisille, kun musikaali kuitenkin keskittyy sukupuolen performatiivisuuden osoittamiseen? En minä tiedä. Kai?

Kinky Bootsin musiikin on tehnyt Cyndi Lauper. Olen kuunnellut osani hänen musiikkiaan ostettuani True Colors -cd:n kolmella eurolla Kemin Euromarketista ollessani kuudennella luokalla. Lauper on taitavasti toteuttanut musiikin myös Kinky Bootsissa. Monessa kappaleessa kuuluva syntikkapoppi on ilahduttavaa ja myös pianoballadit liikuttavat. Sanoitus on Kinky Bootsissa se ontuvampi osa eikä siitä voi syyttää käännöstä vaan samat ongelmat kuuluvat myös alkuperäisversiossa. Vaikka mukana on myös näppäriä sanaleikkejä, ei niin nerokkaita riimejä löytyy enemmän. Samoin ensimmäisen näytöksen päätöskappale Hei jee! (Everybody Say Yeah) nojaa tähän jee-huutoon ja suomen kielen kanssa se vain kuulostaa hieman vieraannuttavalta.

Tästä huolimatta minusta on erittäin tärkeää, että Kinky Bootsin kaltaisista musikaaleista tehdään suomenkielisiä produktioita. Olisi lyhytkatseista sanoa, että no kaikki halukkaat voivat mennä Lontooseen katsomaan tämän. Eivät ihmiset välttämättä ikinä saa selville, että rakastavat prameita musikaaleja, jos he eivät pääse niitä koskaan kotimaassa näkemään. Vaikka englanninosaaminen on Suomessa ilahduttavan korkeaa, on nopeatempoisen dialogin ja laulun seuraaminen vieraalla kielellä haastavaa ihan eri tasolla. Ei olisi oikein, että Kinky Bootsin kaltaiset tarinat olisivat vain niiden ulottuvilla, jotka osaavat erinomaisesti englantia ja joilla on varaa matkustaa Lontooseen ja ostaa sieltä lippu show’hun. Itse lippu saattaisi tosin tulla Lontoossa halvemmaksi, koska siellä on monen hintaisia lippuja sekä tarjouslippuja myynnissä. Tarjouslippujen soisin tulevan Suomeenkin isoihin teattereihin. Tiedän, että on olemassa esim. opiskelija-alennuksia tai Kultaposse-lippuja Helsingin kaupunginteatterissa, mutta niissäkin on rajattu asiakasryhmä tai erittäin rajattu ostoaika. Lontoossa esimerkiksi juuri Kinky Bootsiin myydään jokaiseen esitykseen yhden rivin liput 20 punnalla sovelluksen kautta arvontaan osallistuneille. Aikaisemmin myytiin usein aamulla tarjoushintaan lippuja jonossa seisseille, mutta nykyään useimmat teatterit ovat siirtyneet arvontoihin. Suomessa ei tietenkään tarvitsisi olla noin paljon lippuja säästettynä jokaiseen esitykseen, mutta jo muutama olisi alku. Tarjouslipuilla voisi saada myös ihmisiä käymään katsomassa samaa esitystä useamman kerran. Nyt en luultavasti laittaisi yli seitsemääkymppiä lippuun uudelleen, vaikka esityksestä nautinkin.

Näyttelijät loistavat Kinky Bootsissa. Petrus Kähkönen tuo Charlieen paljon sydäntä ja hänen upea lauluäänensä pääsee oikeuksiinsa. Anna Victoria Eriksson varastaa show’n itselleen Laurenina aina ollessaan lavalla. Lauri Mikkola tuo upeasti esiin Lolan monipuolisen persoonan ja on vangitseva esiintyjä. En voi myöskään olla mainitsematta Lolan enkeleitä, jotka tuovat musikaaliin säihkettä ja säpinää.

Kuten jo musikaalin mainonnasta voi nähdä, Kinky Boots tuo mukanaan paljon iloa silmälle. Näyttävät saappaat vievät huomion aina ollessaan lavalla. Lolalla ja Lolan enkeleillä on hurmaavia asuja paljettileningeistä bikineihin. Kiinnitin erityistä huomiota todella hienoihin peruukkeihin. Myös tehtaan työntekijöiden vaatteet olivat onnistuneet. Mietin monta kertaa kuinka minun on pakko saada lappuhaalarit.

Parasta Kinky Bootsissa on se, että siitä tulee hyvä mieli. Molempien näytösten lopussa hymyilin niin, että tunsin itseni ihan hölmöksi, mutta olihan se ihanaa. Ensimmäinen näytös rullaa todella sujuvasti, mutta toisessa on etenkin alussa hieman käynnistysongelmia. Esimerkiksi nyrkkeilykohtaus on toki viihdyttävä, mutta jäin miettimään kuinka tärkeä se on lopullisen tarinan kannalta. Loppujen lopuksi yksi tärkeimpiä asioita musikaaleissa on se, mitä sen kappaleet saavat tuntemaan. Kinky Bootsissa koin iloa, epätoivoa ja taas iloa. Juuri siksi rakastan musikaaleja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti