Siirry pääsisältöön

Liza Minnelli - Kids, Wait Till You Hear This!

Kymmenen vuotta sitten (tarkistin ja kauhistuin kuinka nopeasti aika kuluukaan) kirjoitin täällä useammankin kirja-arvion teatteri-ihmisten elämäkerroista. Luonnollisesti minun täytyi paneutua myös Liza Minnellin kaltaisen ikonin muistelmiin, koska kuten niin monet ihmiset, tunnen kyllä Lizan käsitteenä, mutta hän ihmisenä oli itselleni melko tuntematon. Tämän kaiken hän muuttaa kertomalla oman tarinansa rakkaan ystävän Michael Feinsteinin avustuksella kirjoitetussa muistelmateoksessa Kids, Wait Till You Hear This!.



Muistelmien nimen mukaisesti Liza usein puhuttelee teoksessa ”nuorisoa” (kids), jonka visioi lukemassa kirjaa. On tavallista, että hän taustoittaa ajankohtaa kertomalla kuinka ”silloin ei ollut Tiktokia” tai ”selfieitä ei oltu keksitty”. Vaikka tiedostankin, että minä 33-vuotiaana realistisesti olen luultavasti sitä nuorisoa, johon hän viittaa, toivon todella, että myös nuorempi yleisö oppii tuntemaan Lizan, koska syytä olisi. Valitettavasti oma skeptinen kokemukseni on, että nuorempi sukupolvi on pikemminkin ylpeä siitä, että eivät tunne menneisyyden ikoneja, mutta hei, asiat voivat aina muuttua! Liza ainakin sinnikkäästi ohjaa lukijaa useamman kerran tutustumaan hänen esiintymisiinsä Youtubessa.


Nykyään olisi trendikästä kutsua Liza Minnelliä nepovauvaksi – ovathan molemmat hänen vanhemmistaan elokuva-alan legendoja. Liza on kuitenkin enemmän kuin vain nepotismin tulos. Jo ennen syntymäänsä hänen nimensä on valittu sen mukaan mikä näyttäisi hyvältä teatterin mainoskatoksessa (2). Läpi kirjan Liza droppaa valtavasti nimiä, mutta se on väistämätöntä, koska hän on aina ollut showbisneksen isoimpien nimien ympäröimä. Eikä vain heidän ympäröimänsä vaan hän on kasvanut kutsuen heitä lämpimästi sediksi ja tädeiksi.


esimerkki Lizasta droppaamassa nimiä sivulla 350

Lähtökohdistaan huolimatta Liza on tehnyt töitä lapsesta lähtien. Yltäkylläisen varhaislapsuuden jälkeen hänen kasvaessaan äiti Judy Garlandilla riitti yhä mainetta, mutta rahat olivat ehtyneet. Lizan ollessa äitinsä kanssa tien päällä he hiipivät hiljaa maksamatta pois hotelleista ja joutuivat elämään pöllityillä voileivillä (36-37). Vain 16-vuotiaana Liza muutti omilleen New Yorkiin aloittamaan uraansa. Tausta avasi hänelle ovia, mutta Liza tarvitsi paljon neuvokkuutta ja viisaita päätöksiä saadakseen uransa alulleen. Vaikka hän saavutti menestystä jo nuorena, ura showbisneksessä on jatkuvassa aallokossa. Liza ei pidä siitä, että puhutaan comebackeistä (269-270). Omasta mielestään hän ei ole koskaan lähtenyt minnekään ja olen samaa mieltä. Liian usein elämäkerroissa keskitytään kertomaan vain kohteen henkilökohtaisen elämän haasteista, mutta Liza on myös avoin työelämänsä haastavuudesta muita ihmisiä syylistämättä, mikä on virkistävää. Työn suhteen Lizan asenne on kuin äidillään. Hän tuntee arvonsa esiintyjänä, mutta on valmis esiintymään myös ei-niin-hohdokkailla lavoilla elantonsa tienatakseen (320).


Liza on poikkeuksellinen myös siinä kuinka suuressa roolissa hänen vanhempansa ovat läpi hänen elämänsä. Vaikka olisikin läheinen vanhempiensa kanssa, harva kertoo omaa nuoruuden tarinaansa niin paljon äitinsä määrittelemänä kuin Liza. Lapsuudessaan Liza potkaisi vahingossa äitiään päähän, mikä on selkeästi ollut käänteentekevät hetki hänelle, koska tapaus mainitaan elämäkerrassa kuusi kertaa. Judyn ennenaikainen kuolema ja hautajaisten järjestämisen taakka johtavat Lizan ottamaan ensimmäisen annoksensa rauhoittavaa Valiumia, mikä johtaa lopulta sukurasitteisen päihderiippuvuuden laukeamiseen (113). Nykyisin 80-vuotias Liza onkin ollut kuivilla vasta 11 vuotta ja yksi hänen motivaattoreistaan muistelmien kirjoittamiselle on ollut halu auttaa muita kuiville (xx-xxi). Isä Vincente Minnelli oli Lizan elämässä kannustavampi ja vakaampi presenssi kuin äiti Judy ja sai myös elää pidempään tyttärensä rinnalla. Edelleen Liza kertoo, että kun hän siirtyy ajasta ikuisuuteen, hän aikoo ensinnä halata ja suukottaa vanhempiaan (366). Lukijalle ei siis koskaan tule kuva, että Liza ratsastaisi vanhempiensa perinnöllä vaan rakkaus heihin on aitoa ja syvää.


Lizan elämään on kyllä mahtunut myös romanttista rakkautta. On ollut useita avioliittoja, joista kaikki muut ex-kumppanit saavat edelleen kiitosta lukuun ottamatta viimeisintä aviomiestä David Gestiä, joka saa kirjan lopulla kunnon ryöpytyksen. Lizan viesti on, että päihteiden väärinkäyttö altistaa huonoille suhteille, muistakaa se, lapset! Nuorempana Lizalla on ollut avioliittojen lisäksi useita romansseja osittain myös avioliittojen kanssa päällekkäin. Ei se ollut 1970-luvulla niin tarkkaa!


Kuten ymmärrettävästi usein käy iäkkäämpien henkilöiden elämäkertoja lukiessa, jossain vaiheessa teksti alkaa mennä yhä enemmän listaksi muistokirjoituksia. Liza on menettänyt paljon rakkaitaan ja muistelee heitä kauniisti. Kirjassa on kasuaalisti ripoteltuna paljon herkullisia murusia pop-kulttuurin historiaa. Liza mainitsee kuinka jutteli tyttöjen juttuja prinsessa Dianan kanssa (295), kuinka Halston puki hänet paljetteihin peittääkseen kuinka paljon hän hikoili esiintyessään (165) ja kuinka hän auttoi Michael Jacksonia kehittämään kuuluisan Moonwalkin (342). Kaiken tämän lisäksi Liza ehtii antaa useamman kappaleen verran tunnustusta floppisarja Smashille, jota itse edelleen muistelen lämmöllä kaikkien näiden vuosien jälkeen (378).


Liza Minnelli on elänyt ainutlaatuisen ja vaiherikkaan elämän, josta on erittäin mielenkiintoista lukea. Hänen persoonallisuutensa paistaa tarinasta läpi lämpimällä tavalla. Hän on nähnyt ja tehnyt paljon ja tuntee oman arvonsa, mutta ei ole lainkaan koppava. Sen sietäisi Lady Gagankin muistaa. Jos haluat tietää, mitä tarkoitan tuolla, sinunkin tulee lukea Kids, Wait Till You Hear This!


Lähde: Liza Minnelli, Michael Feinstein, Josh Getlin & Heidi Evans. 2026. Liza Minnelli: My Memoir as told to Michael Feinstein. Kids, Wait Till You Hear This!  United Kingdom: Clays Ltd, Elcograf S.p.A.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kinky Boots (Oulun teatteri)

 Kinky Boots näillä leveysasteilla? Voi jukranpujut! Olen päässyt näkemään tämän musikaalin jo aiemmin Helsingissä (lue siitä täällä ) sekä uudelleen tuon produktion siirryttyä Tampereen työväen teatteriin (näköjään silloin olin liian laiska kirjoittamaan aiheesta). Tällä kertaa nappasin puolisoni mukaan ja innoissani halusin nähdä, mitä Oulun teatterilla on teokselle annettavaa. Kinky Boots kertoo epätodennäköisistä liikekumppaneista Charliesta, jolla on kädet täynnä talousvaikeuksissa kamppailevan tehtaan pyörittämisessä, ja Lolasta, joka on upea drag queen, jonka jaloista puuttuvat näyttävät kengät, jotka kestäisivät aikuisen miehen painoa. He yhdessä mullistavat Charlien suvun kenkätehtaan maailman, oppivat yhdessä toisien ja itsensä hyväksymisen tärkeydestä, työstävät kipeää isäsuhdettaan ja tietysti tuovat maailmaan upeita kenkiä. Kuva: Kuva Janne-Pekka Manninen / Oulun teatteri Musikaali käsittelee sukupuolen performatiivisuutta kenkätehtaan työntekijöiden k...

Wicked: For Good

Vuoden odottelun jälkeen molemmat Wickedin elokuvaosat ovat vihdoin julki. Hurraa! Vai lisäänkö sittenkin kysymysmerkin tuon edellisen huudahduksen loppuun? En käy tässä postauksessa tarkasti elokuvan juonta läpi, mutta viittaan moniin yksityiskohtiin, joten tämä olkoon virallinen spoilerivaroituksesi. Tämä ei ole kaikkein koherentein kirjoitukseni, mutta varmaan näkyy, että minulla oli vain tosi kova tarve päästä puhumaan tästä elokuvasta. Olin  ja olen edelleenkin erittäin tyytyväinen elokuvakaksikon ensimmäiseen osaan. Valitettavasti joudun kuitenkin sanomaan, että tämä jälkimmäinen puolisko jätti kylmäksi. Siinä missä ensimmäinen osa seisoi omilla jaloillaan omana elokuvanaan ja jopa vastaa joihinkin näyttämömusikaalin jättämiin juonellisiin kysymyksiin, Wicked: For Good tuntuu samalla sekä pöhöttyneeltä että kiirehdityltä kokonaisuudelta. Lavamusikaalin toisen näytöksen kesto on yli tuplattu, mutta lisätyt asiat tuntuvat usein vääriltä ja toisen näytöksen poukkoilev...

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki...