Thoughts of a Ticket Holder

 Vihdoin se on täällä! In the Heights -elokuvaa on lupailtu jo vuosikymmenen ja korona vielä viivästytti sitä vuoden alkuperäisestä julkaisutahdista, mutta nyt sen hetki on vihdoin koittanut! Minulla on erityinen suhde In the Heights -musikaaliin. Näin sen vuonna 2016 Lontoossa ja se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että vuotta myöhemmin valmistui graduni sen ja Rent-musikaalin yhteisöllisyyskuvauksesta. Koska In the Heights omalta osaltaan teki minusta maisterin, täten ollen julistan, että tämäkin blogipostaus on Tieteellinen ™. Okei, oikeasti haluan vain jauhaa kaikki ajatukseni tästä leffasta ulos, joten olkaa hyvä. Hirveästi s poilereita tästä eteenpäin! In the Heights kertoo New Yorkin Washington Heights -asuinalueen asukkaiden elämästä muutaman päivän ajalta heinäkuun alun kuumina kesäpäivinä. Tarina käsittelee asukkaiden yrityksiä toteuttaa omia pieniä unelmiaan, sue ñ itojaan. Usnavi haluaa palata Dominikaaniseen tasavaltaan herättääkseen henkiin edesmenneen is...

Musikaalien levytykset ovat sellaisia, että ne usein tulevat elämääni kovaa ja pysyvät siellä parin kuukauden ajan rankalla toistolla. Koska musikaaleissa on yleensä musiikkia tunnelmasta toiseen, löytää levytyksestä aina sopivan kappaleen omaan fiilikseen. Imettyäni kaiken mehun levytyksestä siirryn taas muuhun musiikkiin ja podcasteihin, kunnes löydän uuden uhrini (samoin kuin sarjamurhaajilla, minullakin on cooling off -jakso välissä.) Kausiluontoisuutensa takia tietyt ajanjaksot jäävät mieleeni juuri tiettyjen musikaalien säveltämänä. Näin vuosikymmenen lopussa on hyvä kohta summata menneitä vuosia ja niiden soundtrackia. On tietysti olemassa musikaaleja, jotka ovat olleet elämässäni mukana niin tasaisesti, että en yhdistä niitä mihinkään tiettyyn ajanjaksoon, kuten esimerkiksi Next to Normal, mutta rajataanpa tämän kirjoituksen sisältö ennen kuin lähden aivan hillittömästi rönsyilemään. Kesä-syksy 2010: Hair Hair oli minulle tuttu jo ennen tätä elokuvan ja kirjastosta ...

In the Heights on ollut ”tutustun kun on aikaa” -listallani vuodesta 2008. Singleversiot neljästä musikaalin biisistä olivat löytäneet tiensä iPodilleni samoihin aikoihin, mutta sen enempää en ollut koskaan saanut aikaiseksi musikaaliin perehtyä. Jotenkin aina kuitenkin tiesin, että tulisin pitämään siitä. Huomattuani, että Lontoossa pyöri produktio, päätin vihdoinkin tarttua tuumasta toimeen. Lisähoukuttimena toimi se, että teatteri tarjosi alle 25-vuotiaille lipun mistä tahansa hintaluokasta 15 punnalla. Säästin 50 puntaa! Hurraa! Itse teatteri oli vähän tavallista erikoisempi. Sisään asteltiin pitkin puulattiaa, joka muistutti laituria. Aulassa oli ihan kunnon baari. Käsiohjelmaa ei toimitusvaikeuksien takia ollut myynnissä, mikä harmitti minua, koska keräilen niitä. Ostin sitten korvikkeeksi In the Heights -lippiksen, koska miksipä ei. Lista näyttelijöistä löytyi, mutta ennen esitystä lueteltiin pitkä lista korvaavista näyttelijöistä ja en saanut yhtään kiinni, kuka esitti ket...