Kymmenen vuotta sitten (tarkistin ja kauhistuin kuinka nopeasti aika kuluukaan) kirjoitin täällä useammankin kirja-arvion teatteri-ihmisten elämäkerroista. Luonnollisesti minun täytyi paneutua myös Liza Minnellin kaltaisen ikonin muistelmiin, koska kuten niin monet ihmiset, tunnen kyllä Lizan käsitteenä, mutta hän ihmisenä oli itselleni melko tuntematon. Tämän kaiken hän muuttaa kertomalla oman tarinansa rakkaan ystävän Michael Feinsteinin avustuksella kirjoitetussa muistelmateoksessa Kids, Wait Till You Hear This! . Muistelmien nimen mukaisesti Liza usein puhuttelee teoksessa ”nuorisoa” (kids), jonka visioi lukemassa kirjaa. On tavallista, että hän taustoittaa ajankohtaa kertomalla kuinka ”silloin ei ollut Tiktokia” tai ”selfieitä ei oltu keksitty”. Vaikka tiedostankin, että minä 33-vuotiaana realistisesti olen luultavasti sitä nuorisoa, johon hän viittaa, toivon todella, että myös nuorempi yleisö oppii tuntemaan Lizan, koska syytä olisi. Valitettavasti oma skeptinen kokemuksen...
Olen tunnetusti jukebox-musikaalien suuri vihaaja. Jos maksan lähemmäs 100 euroa musikaalilipusta, biisien on täytyy olla alkuperäisiä. Titaniquen puolella oli kuitenkin kolme lemppariasiaani, jotka saivat houkuteltua minut yleisöön: Titanic, Celine Dion ja sanat, jotka loppuvat -que. Ja liputkin vain 57€! Kuva: Nils Krogell / Titanique-musikaali Titanique-musikaalissa ilmeisen jumalallinen ja iätön Celine Dion alkaa kertoa meille, mitä todella tapahtui tuolla tuhoon tuomitulla laivalla keväällä 1912. Tapahtumat muistuttavat kummallisen paljon vuoden 1997 elokuvaa Titanic. Nuoren kauniin Rosen oli tarkoitus mennä äitinsä pakottamana naimisiin limaisen Calin kanssa. Epätoivoisena hän meinaa päättää päivänsä, mutta kohtaa komean taiteilijan Jackin, johon rakastuu päätä pahkaa. Harmillisesti vain laiva törmää jäävuoreen ja me kaikki tiedämme, mitä sitten tapahtuu. Titanique on Celine Dionin versio siitä, miten tähän lopputulokseen oikein päästiin. Mitä suurempi Titanic-elokuvan...