Siirry pääsisältöön

Nunnia ja konnia

Muutettuani takaisin pohojoiseen olen käynyt yllättävän vähän lähiteattereissa. Yritän kuitenkin tehdä tähän muutosta ja nyt pääsin työn puolesta näkemään musikaalin Nunnia ja konnia Rovaniemen teatterissa. Ennakko-odotukseni perustuivat lähes täysin musikaalin suomenkieliselle nimelle luvassa lienee nunnia ja jotain rikollisia. Pitää muuten paikkansa.

Kuva: Petri Teppo / Rovaniemen teatteri

Wannabe-diskolaulaja Deloris todistaa epäonnekseen gangsteri-poikkiksensa tekemän murhan ja pakenee kertomaan asiasta poliiseille. Poliisiasemalla on töissä hänen yläkoulututtunsa Hiki-Ricky, joka keksii piilottaa Deloriksen luostariin kunnes on hänen aikansa todistaa oikeudessa. Ilman vakaumusta Deloriksen on ymmärrettävästi hankala sopeutua luostarin kurinalaiseen elämään ja Abbedissan tiukkoihin sääntöihin. Abbedissan on yhtä hankala näyttää pakolaiselle lähimmäisenrakkautta samalla kun joutuu huolimaan siitä meneekö heiltä koko luostari alta talousvaikeuksien takia. Delorikselle sopivaksi puuhaksi löydetään luostarin onnettoman kuoron vetäminen, mutta Deloriksen johdolla kuoro ei pian olekaan enää niin onneton vaan alkaa niittää menestystä. Mutta pysyykö Deloris turvassa, jos luostari saa liikaa huomiota? Menestyksellä tuppaa olemaan aina hintansa.


Nunnia ja konnia on viihdyttävä teatterikokemus. Itse nostaisin sen arvon komediana musikaalin yläpuolelle, koska vaikka kappaleet olivatkin esityksen aikana kivaa kuunneltavaa, ei niistä jäänyt minulla yksikään mieleen. Parhaiten toimivat nopeat kappaleet erityisesti nunnakuoron esittäminä. Hitaista pohdiskelevista kappaleista olisin itse jopa laittanut useamman silppuriin. Mielestäni musikaalin suurin ongelma onkin se, että itse asiaan eli siihen, että Deloris opettaa nunnia esiintymään, pääseminen vie yli tunnin. Ensimmäinen näytös oli mielestäni huomattavan pitkä ja tarina pääsi kunnolla lentoon vasta väliajan jälkeen.


Rovaniemen teatterin toteutus musikaalista on onnistunut. Näyttelijäkaarti pelaa hyvin yhteen ja komedian ajoitus on kohdallaan. Pidin erityisesti puvustuksesta. Deloriksen purppuraiset saappaat olivat upeat. Myös luostarin lavastus on näyttävää ja todella erottuu dramaattisuudellaan muiden tapahtumapaikkojen joukosta.


Kuva: Petri Teppo / Rovaniemen teatteri

Mielestäni on yllättävää, että Nunnia ja konnia on Suomessa jo ollut useamman teatterin esityskalenterissa, koska luulen, että itse tarinana se ei toimi meidän kulttuurillisessa kontekstissa parhaimmalla mahdollisella tavalla. En usko, että luostarit ovat keskivertosuomalaiselle kovin tuttu paikka tai ylipäätänsä katolinen usko ja sen tavat. Samoin osa pienemmistä vitseistä menee helposti yli ymmärryksen, kuten viittaukset protestanttisuuteen tai se, että yhden gangstereista piti ilmeisesti olla latino, joka puhuu koko ajan espanjaa. Toki edelleen Nunnista ja konnista saa viihdyttävän kokonaisuuden, kuten itsekin pääsin näkemään, mutta minua vain jäi mietityttämään kuinka paljon sen mahdollisesta potentiaalista hukkuu suomalaisessa asiayhteydessä. Tarina voisi luultavasti olla enemmänkin kuin vain tanssivia ja laulavia hassuja nunnia.


Yleisestikin jäin miettimään, mikä pohjimmiltaan on tarkoitus olla tämän tarinan anti. Onko se tarina ennakkoluuloista? Onko se kasvutarina? Onko se rakkaustarina? Vai onko se sittenkin noita kaikkia, mutta niin pieninä murusina, että lopulta en oikein tule kylläiseksi? Viimeisimmältä se vähän vaikuttaa. Mutta en sano, etteikö tämänkin kaltaisille musikaaleille ole paikkansa lavalla, erityisesti näin pikkujoulukautena. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen teos, jota tulen jatkossa ajattelemaan tai haluaisin erityisemmin nähdä uudelleen.


Kuva: Petri Teppo / Rovaniemen teatteri

Yhteenvetona voin todeta, että jos kaipaat komediaa ja haluat sen musiikilla kyllästettynä, Nunnia ja konnia on oiva valinta. Jos sen sijaan kaipaat suuria tunteita tai syvällisyyttä, kannattaa valita jokin toinen esitys. Tule katsomaan tämä sitten jollain toisella kertaa, kun sinulla on komediannälkä. Erityisesti arvostan sitä, että tämän musikaalin pääsee näkemään kohtuuhintaisella lipulla, mikä on yhä harvinaisempaa näinä päivinä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki