Thoughts of a Ticket Holder

Jos joku sanoisi, että Tytöt 1918 on tehty ihan vain minua varten, uskoisin häntä. Tytöt 1918 on musikaali kansalaissodassa Tampereen naiskaartissa taistelleista tytöistä. (Musikaalissa konfliktia kutsutaan kapinaksi, joten viittaan siihen sillä sanalla myös tässä kirjoituksessa tästä eteenpäin.) Tarinan alussa tytöt esittäytyvät ja kertovat tulevan kohtalonsa. Sen jälkeen näemme hetket ennen kapinan syttymistä ja syyt, jotka johtavat jokaisen tytön päätökseen liittyä kaartiin. Toisen näytöksen aikana seurataan kapinan kulkua Tampereen kannalta ja näemme kuinka jokainen tyttö kohtaa musikaalin alussa hänelle määritellyn kohtalonsa. Vaikka hahmojen kohtalot alussa luetellaankin, hahmoja on niin monta, että katsoja ei mitenkään voi muistaa heidän kaikkien loppua, joten se ei pilaa tarinan ”jännitystä.” Toisaalta musikaalissa ei ole kyse mistään trilleristä vaan inhimillisistä kokemuksista tässä aivan liian pitkään vaietussa osassa Suomen historiaa. Tyttöjen kohtalot tuntuvat epäoik...

Blogini elää! Olen syksyllä muuttanut työn perässä takaisin Pohjois-Suomeen ja vaikka meillä hieno teatteri onkin, ei se korvaa niitä kaikkia teattereja, joita pystyin Tampereelta käsin helposti saavuttamaan. En myöskään usein löydä näytelmistä tarpeeksi sanottavaa blogikirjoitusta varten, joten vaikka teatterissa olen käynyt, ovat mielipiteeni jääneet vain perheeni iloksi (/ärsytykseksi). Nyt minulla olisi kuitenkin sanottavaa. Kylmä murha on trilleri täydellisestä murhasuunnitelmasta ja siitä miten parhaimmat suunnitelmatkaan eivät aina toimi. Näytelmän kahdessa näytöksessä on hyvin erilaiset tunnelmat. Ensimmäinen näytös on verkkainen ja keskittyy erityisesti murhan motiiveihin ja suunnitelman luomiseen. Tämä näytös toi tahdillaan mieleen pohjoismaiset rikosdraamat. Toisessa näytöksessä suunnitelma on toteutettu, mutta tulokset eivät ole ennakoidut, mikä johtaa tahdin vaihdokseen näytelmässä. Näytelmää luonnehditaan psykologiseksi trilleriksi ja sanoisin sen olevan osuva k...

Ollessani vasta nuori ja kaino lukiolainen saapui Spring Awakening elämääni. Luin siitä pienen pienen maininnan lehdestä ja pian matkasinkin koko päivän tämän maan halki Helsinkiin sitä katsomaan. Se oli rakkautta ensitahdeista. Näin hänen vikansa, mutta en välittänyt niistä. Olin rakastunut. Vuosien myötä tunteet laantuivat, mutta yhä muistelin hymyillen sitä tunteiden paloa, mitä vain teinillä voi olla. Kun kuulin, että tämä vanha rakkauteni olisi tulossa uudelleen näköpiiriini, tiesin heti, että tästä tulisi mielenkiintoista. Olisiko vanha rakkauteni yhä yhtä hurmaava vaiko vain pöhöttynyt kasa problematiikkaa? Tiesin, että minun täytyisi saada vastaus heti ensi-illassa. Spring Awakening kertoo nuorista, jotka kamppailevat heräävien seksuaalisten halujensa ja yhteiskunnan sekä vanhempien paineiden ja odotusten alla. Musikaalin erottaa tavallisista teinielokuvista se, että tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Saksaan, jossa seksuaalisuuteen liittyvä häpeä on ihan eri tasolla kuin n...

Näin esityksen Turun kaupunginteatterin tarjoamalla bloggarilipulla. Mitä voisin sanoa Tom of Finland -musikaalista? Mielessäni on niin paljon kaikkea, mutta pelkään pahoin, että tämä kirjoitus ei tule ilmaisemaan kymmenesosaakaan siitä. Niin käy usein, kun yritän kirjoittaa esityksestä, joka on ihan helvetin hyvä. © Sam Sihvonen Tietämykseni Tom of Finlandista oli samalla tasolla kuin olettaisin suurimmalla osalla olevan. Tiesin millaisia kuvia hän piirsi ja sen, että hän oli veteraani enkä sitten muuta. Musikaalin jälkeen tiedän enemmän itse taiteilijasta, mutta Tom of Finland ei ole vain musikaali miehestä vaan myös homojen asemasta Suomessa. Se on tarina halusta ja hitaasta vapautumisesta. Tarinat seksuaalisesta vapautumisesta ennen sotaan lähtöä ovat tuttuja populaarikulttuurista, mutta ne rajoittuvat vain miesten ja naisten väliseen haluun. Tämä musikaali kuitenkin näyttää, että sodan aikana ihmiset elävät kuin viimeistä päivää ja seksiä on runsaasti tarjolla – nii...

Pitkästä aikaa uusi kirjoitus! Suoritan tänä vuonna aineenopettajan pedagogisia opintoja ja sen tuomat tehtävät ovat vieneet lähes kaiken aikani eikä vapaa-ajalla ole huvittanut kirjoitella. Nyt olen kuitenkin siinä vaiheessa, että kaikki välttämättömät hommat ovat tehtynä ja vältelläkseni gradun ajattelua tekee mieli yhtäkkiä kirjoittaakin tätä blogia. Mutta jo riittää seikoista, jotka eivät ketään kiinnosta, ja siirrytään itse asiaan. Suku on syvältä on koomikko Larry Davidin näytelmä, joka edustaa tyylilajiltaan TV:stä tuttua tilannekomiikkaa. Minä pidän kovasti tilannekomedioista. Voisi oikeastaan sanoa, että rakastan niitä. Larry Davidin nimi houkutteli minut katsomaan tämänkin näytelmän. Seinfeld on yksi suosikkisarjoistani ja pidän kovasti myös Davidin myöhäisemmästä Curb Your Enthusiasm -sarjasta (odotan innolla niitä uusia jaksoja!). Davidin komiikalla on hyvin tietty tyyli, joka kumpuaa hänen omasta elämästään ja persoonastaan. Curb Your Enthusiasm -sarjassa hän esittääk...

Kuten jotkut saattavat tietää, opiskelen yliopistossa englantia ja alan tehdä graduani kirjallisuudesta. Aikeissani on tehdä tutkielmani parista musikaalitekstistä ja siksi halusin lukea Stacy Wolfin kirjan. Toki se olisi varmasti muutenkin minua kiinnostanut, koska feminismi ja musikaalit ovat elämä. Wolf kertoo kuinka feminismi on näkynyt Broadway musikaaleissa 1950-luvulta lähtien 2010-luvulle asti. Jokainen vuosikymmen käsitellään omana kokonaisuutenaan, jonka yleispiirteet eritellään. Lopuksi hän paneutuu erityisesti musikaaliin Wicked ja sitä ympäröivään fanikulttuuriin. Akateemisesta lähtökohdastaan huolimatta Changed for Good ei ole niin raskaslukuinen kuin voisi kuvitella. Lukijan ei myöskään tarvitse tuntea jokaista Wolfin käsittelemää musikaalia, koska hän osaa hienosti tiivistää olennaisen tiedon. Oman tutkimukseni ulkopuolelta kirjan mielenkiintoisinta antia oli keskustelu 1980-luvun megamusikaaleista. Oma suhteeni The Phantom of the Operan tai Les Miserablesi...

Rakastan Rent-musikaalia. Se on tullut tässä blogissa aikaisemmin hyvin selväksi. On siis lähes ihme, etten ole lukenut Anthony Rappin muistelmia jo aikaisemmin. Kirja alkaa Rappin ensimmäisestä koe-esiintymisestä Rentin workshop-versioon ja päättyy samoihin aikoihin kuin Rappin työputki musikaalin Broadway-produktiossa. Rentin lisäksi tähän ajanjaksoon kietoutuu Rappin elämässä hänen äitinsä kamppailu syövän kanssa ja hänen vaikea rakkauselämänsä, kuten muistelmien nimestä voikin päätellä. Tämä oli nyt kolmas Broadway-näyttelijän elämäkerta, jonka olen lukenut, ja niistä ehdottomasti suosikkini. Se ei kuulosta miltään ylistykseltä, jos olet lukenut kirjoitukseni Patti LuPonen ja Kristin Chenowethin muistelmista, mutta tästä kirjasta ihan tykkäsin. On pari syytä, miksi Rappin muistelmat toimivat paremmin kuin nuo kaksi edellä mainittua. Ensinnäkin se, että Rapp keskittyy vain tuohon tiettyyn ajanjaksoon elämässään, tekee kirjasta paljon paremman kokonaisuuden. Toki mukana o...

Teinivuoteni menivät pitkälti Wicked-musikaalin pauloissa, joten luonnollisesti tunnen Kristin Chenowethin erittäin hyvin. Sanotaan että ”never meet your heroes”, mutta voisin lisätä siihen myös ”or read their autobiographies”. Olen aina tiennyt, että Chenoweth on harras kristitty eikä se ole koskaan aikaisemmin häirinnyt minua. Tässä kirjassa usko on kuitenkin niin vahvassa osassa, että se teki kaltaiseni ateistin olon melko epämukavaksi. Kirja sai minut sanomaan ”voi Jeesus” monta kertaa, mutta ei sillä tavalla kuin Chenoweth ehkä olisi tykännyt. Kirjaa vaivaa yleinen holier-than-thou-asenne, mikä ärsytti minua suunnattomasti. Kirjassaan Chenoweth (haamukirjoittajansa avustuksella) kertoo elämästään hyppien sinne tänne ajasta, tapahtumasta ja ihmisestä toiseen. Ainoastaan Jumala pysyy kokoajan messissä. Se tekee kirjasta helposti hyvin ärsyttävän lukea. Chenoweth itsekin myöntää, että kyseessä ei ole ”tell-all” -vaan pikemminkin ”tell-a-little” -kirja (s. 225). Osasinkin odo...

In the Heights on ollut ”tutustun kun on aikaa” -listallani vuodesta 2008. Singleversiot neljästä musikaalin biisistä olivat löytäneet tiensä iPodilleni samoihin aikoihin, mutta sen enempää en ollut koskaan saanut aikaiseksi musikaaliin perehtyä. Jotenkin aina kuitenkin tiesin, että tulisin pitämään siitä. Huomattuani, että Lontoossa pyöri produktio, päätin vihdoinkin tarttua tuumasta toimeen. Lisähoukuttimena toimi se, että teatteri tarjosi alle 25-vuotiaille lipun mistä tahansa hintaluokasta 15 punnalla. Säästin 50 puntaa! Hurraa! Itse teatteri oli vähän tavallista erikoisempi. Sisään asteltiin pitkin puulattiaa, joka muistutti laituria. Aulassa oli ihan kunnon baari. Käsiohjelmaa ei toimitusvaikeuksien takia ollut myynnissä, mikä harmitti minua, koska keräilen niitä. Ostin sitten korvikkeeksi In the Heights -lippiksen, koska miksipä ei. Lista näyttelijöistä löytyi, mutta ennen esitystä lueteltiin pitkä lista korvaavista näyttelijöistä ja en saanut yhtään kiinni, kuka esitti ket...

Kuulin tästä musikaalista sattumalta twitterin kautta. Kaikki jotka tuntevat minut tietävät, että Karl Marxin ja musikaalin yhdistäminen kuulostaa juuri minua varten tehdyltä jutulta. Kun vielä sattui niin, että 11 päivän esityskausi osui jo varatun Lontoon matkani kanssa yksiin, oli pakko kysyä matkaseuralta, että huvittaisiko pieni ekskursio kauemmas keskustasta fringe-teatteriin Karl Marx -musikaalia katsomaan. Koska yhteisenä harrastuksenamme oli jo ennestään Karl Marx t-paitojen keräily, sanoi hän luonnollisesti kyllä. Upstairs at the Gatehouse -teatteri sijaitsee pubin yläkerrassa ja on helposti saavutettavissa metrolla. Teatteri on hyvin pieni ja näkemässämme esityksessä katsomo oli vain puolillaan. Yhteensä paikalla oli ehkä kolmisenkymmentä henkilöä. Katsomossa sai kuulla montaa kieltä ja myös näyttelijäkaarti koostui kokeneista näyttelijöistä, jotka olivat kotoisin mm. Virosta, Kanadasta ja Saksasta Britannian lisäksi. Epäilimme myös itse musikaalin tekijöiden istuneen t...

Rent - mitä voisinkaan siitä sanoa? Se on suuri rakkauteni. En usko, että olisin kuka olen tänä päivänä ilman Rentiä. Siksi meinasin tukehtua purkkaani, kun kuulin, että TYK Alumniteatteri olisi tuomassa tämän suuren rakkauteni kotikaupunkiini Tampereelle. Kuinka siunattu voikaan yksi ihminen olla - Rent siellä missä minäkin. Minun on siis turha esittääkään, että tämä kirjoitus olisi millään tavalla objektiivinen. Olen päättänyt antaa faniuteni näkyä vapaasti. Yksi kappale tässä postauksessa on täynnä spoilereita niin musikaalista kuin kyseisestä produktiosta. Se on selkeästi merkitty, mutta ei mitenkään piilotettu, joten varo, jos et halua spoilereita. Aikaisemmin olen nähnyt produktion Rentistä Aleksanterin teatterissa vuonna 2012, mutta olen ensisijaisesti cast recordingin suurkuluttaja. Nauhoitusta Broadway-produktion viimeisestä esityksestä joudun säästelemään, koska se saa minut niin suureen tunnemyrskyyn. Olen avoin kaikille produktioille, koska ne ovat kaikki siunauksi...

Vihdoinkin ehdin taas kirjoittaa! Opiskeluni on nykyään lähinnä pelkkää koneella kirjoittamista, joten vapaahetkinäni en jaksa juuri tekstitiedostoja tuijotella (Netflixiä kyllä) ja blogi on jäänyt sangen laiminlyödyksi. Vuoden 2016 ensimmäiseksi teatteriesitykseksi valikoitui Helsingin kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi. En tiennyt esityksen sisällöstä juurikaan mitään, mutta olen lukenut Twitteristä paljon, paljon ylistäviä juttuja musikaalista. Pakkohan sen on jostain kertoa, kun fanit menivät ihan sekaisin, kun tuotanto julkistettiin. Olen aina vierastanut kaikkea vampyyriaiheista, joten osasin odottaa, että yhtä suureen hurmokseen tämä musikaali ei minua ajaisi. Olin siitä oikeassa, mutta olihan tämä musikaali ihan jees! Siitä huolimatta on tarinassa minun mielestäni myös ikäviä piirteitä. Vampyyrien tanssi kertoo rakkaudesta, kaihosta ja houkutuksesta. Professori Abronsius ja hänen assistenttinsa Alfred ovat tutkimassa vampyyreja, kun Alfred iskee silmänsä majatalonomi...

Se ei ole mikään salaisuus, että The Phantom of the Opera ei todellakaan ole yksi suosikkimusikaaleistani. Olisi liioittelua sanoa, että edes oikeastaan pitäisin siitä. Olen kirjoittanut antipatioistani enemmän käsitellessäni Vanemuine-teatterin Ooperifantoom -produktiota. joka oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Viron onnistumisen jälkeen odotukseni Kansallisoopperan produktiota kohtaan olivat korkealla. Ehkä olin ollut väärässä Phantomin suhteen kaikki nämä vuodet? Pakkohan sen nyt on olla edes alkuperäisversiota parempi? Pakkohan siinä on olla oivalluksia? Valitettavasti Oopperan kummitus oli ihan järjetön pettymys. Kuten sanottu, en erityisemmin pidä The Phantom of the Operasta. Siinä on muutama kappale, joista pidän kovin, mutta minusta se ei ole sen arvoista kärsiä koko musikaali läpi kultaisen puolen tunnin vuoksi. Jo kattokruunun noustessa yläilmoihin huokasin niin syvään, että vieressä istunutta kaveriani alkoi naurattaa. Näin kun yksi herra lähti salista The Music...

Teininä vannoin, että Suomessa ei varmasti vuosikymmeniin nähdä maailmalla suuria hittimusikaaleja, kuten Wicked, The Phantom of the Opera tai varsinkaan Billy Elliot. Olin vakuuttunut, että resurssit eivät yksinkertaisesti riitä ja viimeisen kohdalla, että lapsinäyttelijöitä ei löydy. Kuinka ihanaa onkaan, että olin niin täydellisen väärässä. Helsingin kaupunginteatteri on kunnostautunut ottamalla riskejä näillä isoilla produktioilla ja teatterilla onkin sen takia erityispaikka sydämessäni. Ostin jo keväällä lipun näytökseen, koska tiesin, että tätä ei voi missata, mutta suureksi ilokseni sain työpaikkani kautta lipun myös aikaisempaan harjoitukseen. Teatteria ei voi koskaan olla liikaa! Billy Elliotin tarina on monelle tuttu vuoden 2000 elokuvasta. Itse ainakin järkytyin, kun eräs työkaverini kertoi, ettei ole koskaan kuullutkaan koko leffasta. Nuori poika löytää rakkauden tanssiin englantilaisessa kaivoskylässä ja joutuu taistelemaan rakkautensa puolesta perheensä painostuk...

Olen ollut passiivisesti kiinnostunut lukemaan teatteridiiva Patti LuPonen elämäkerran siitä lähtien kun se ilmestyi vuonna 2010. Mainittiinhan se sentään silloisessa lempisarjassani Gleessäkin! LuPone oli minulle tuttu nimi vierailustaan Will & Grace –tv-sarjassa sekä ylipitkästä Tony-puheestaan että raivokohtauksestaan kuvia räpsineelle katsojalle Gypsy-musikaalin esityksen aikana. Kaikesta tästä voi päätellä, että hän on siis mielipiteitä jakava henkilö. Itse en pitkään tiennyt kumpaa mieltä olin hänestä, mutta kai draamaa-arvostavana henkilönä kallistun LuPonen fanien joukkoon. Mikä kirjaan tarttumisessa on sitten viivästyttänyt? No, niinkin kamalan suuri vaiva kuin Amazonista tilaaminen. Mikä sitten sai tämän laiskamadon viimein luovuttamaan luottotietonsa? No, näiden vuosien varrella aina välillä törmään LuPonen haastatteluihin, joissa viitataan sensaatiomaisiin yksityiskohtiin hänen urastaan, joista en kuitenkaan löydä uteliaisuuttani tyrehdyttävää määrää tietoa goo...