Comeback! The Karl-Marx-Musical

Kuulin tästä musikaalista sattumalta twitterin kautta. Kaikki jotka tuntevat minut tietävät, että Karl Marxin ja musikaalin yhdistäminen kuulostaa juuri minua varten tehdyltä jutulta. Kun vielä sattui niin, että 11 päivän esityskausi osui jo varatun Lontoon matkani kanssa yksiin, oli pakko kysyä matkaseuralta, että huvittaisiko pieni ekskursio kauemmas keskustasta fringe-teatteriin Karl Marx -musikaalia katsomaan. Koska yhteisenä harrastuksenamme oli jo ennestään Karl Marx t-paitojen keräily, sanoi hän luonnollisesti kyllä.

Upstairs at the Gatehouse -teatteri sijaitsee pubin yläkerrassa ja on helposti saavutettavissa metrolla. Teatteri on hyvin pieni ja näkemässämme esityksessä katsomo oli vain puolillaan. Yhteensä paikalla oli ehkä kolmisenkymmentä henkilöä. Katsomossa sai kuulla montaa kieltä ja myös näyttelijäkaarti koostui kokeneista näyttelijöistä, jotka olivat kotoisin mm. Virosta, Kanadasta ja Saksasta Britannian lisäksi. Epäilimme myös itse musikaalin tekijöiden istuneen takanamme katsomossa.

Comeback! The Karl-Marx-Musical sijoittuu nykypäivään ja kertoo pankkiirista, joka yrittää pelastaa liiketoimintansa talouden romahdettua. Ratkaistakseen ongelman hän kutsuu apuun talousnero Rasputin Mammonsonin, jonka strategia on herättää henkiin Karl Marx ja saada hänet perumaan teoriansa taloudesta. He erehtyvät luulemaan Karl Marxin haudan takana yöpynyttä rahatonta muusikkoa Marcia henkiin heränneeksi Marxiksi. Pankkiirin tytär Jenny on kuitenkin jo ehtinyt aikaisemmin rakastumaan Marciin, vaikka isä on luvannut hänet vaimoksi Rasputinille palkkana pankin pelastamisesta. Kuten voitte tästä kuvauksesta varmaan päätellä, kyseessä on farssi.

Musikaalin musiikki oli lähinnä kevyttä rockia ja ihan onnistunutta sellaista. Lyriikat olivat erittäin yksinkertaisia ja toistivat itseään paljon. Se kuitenkin ihan sopii tällaiseen kepeään farssiin. Kukaan ei varmasti ollut etsimässä suuria tunne-elämyksiä. Musikaalin ainoa rakkauslaulu oli itseasiassa ehdottomasti teoksen heikoin lenkki ja mielestäni varsin tarpeeton. Kukaan ei kaipaa pikkutuhmaan farssiin mitään high school musical -tyylistä balladia. Tässä muutama mieleen jäänyt katkelma musikaalin lyriikoista: ”Shove your airplane up your rear-end.”, ”Shots! Cocaine! And pussy!” ja ”Blub-blub-blub-blub-blub / bubble bath time fun / watch the water run!”. Kuten varmaan näette, mistään sielua sykähdyttävistä lyriikoista ei ollut kyse.

Kuten jo aiemmin mainitsin, musikaalin näyttelijöillä oli kaikilla pitkät cv:t ja yhtä suuret äänet. He näyttelivät yhtä ilmeikkäästi kuin isossakin teatterissa, mikä oli niin pienessä teatterissa paikoin koomista. Suurin osa kappaleista laulettiin ihan livenä, mutta kaikki kappaleet, joissa Rasputin-hahmo lauloi, tulivat nauhalta. Epäilimme sen johtuvan siitä, että hahmon ääneen kuului kaikuefekti, joka olisi kai heidän ollut vaikea toteuttaa livenä. Näyttelijät eivät olleet yhtä hyviä huulisynkkaajia kuin laulajia. Se muistutti minua Gleen epäonnistuneemmista vedoista. Näyttelijöistä täytyy erikseen mainita Mortimer Picklediggeriä esittänyt Bryan Hands, jolla oli pellavainen tukka kuin Vaahteramäen Eemelillä. Kuvitelkaa sen näköinen vanha mies huojuen laulamassa ”Shots! Cocaine! And pussy!”. Räkänauru on taattu.

Summatakseni: Comeback! The Karl-Marx-Musical oli hirveää roskaa, mutta nautin siitä suunnattomasti. Minä olen farssien suuri ystävä ja tykkään nauraa rivoille vitseille. Kun sekaan heittää vielä kasuaalia kapitalismin kritiikkiä, olen erittäin tyytyväinen. En myöskään voi kommunistisuvun vesana olla nauttimatta, kun kuoro näyttelijöitä laulaa ”Karl Marx, Karl Marx, Karl Marx!”. Sehän on ihan kuin perus perjantai-ilta meillä kotona.