Thoughts of a Ticket Holder

Kuten jotkut saattavat tietää, opiskelen yliopistossa englantia ja alan tehdä graduani kirjallisuudesta. Aikeissani on tehdä tutkielmani parista musikaalitekstistä ja siksi halusin lukea Stacy Wolfin kirjan. Toki se olisi varmasti muutenkin minua kiinnostanut, koska feminismi ja musikaalit ovat elämä. Wolf kertoo kuinka feminismi on näkynyt Broadway musikaaleissa 1950-luvulta lähtien 2010-luvulle asti. Jokainen vuosikymmen käsitellään omana kokonaisuutenaan, jonka yleispiirteet eritellään. Lopuksi hän paneutuu erityisesti musikaaliin Wicked ja sitä ympäröivään fanikulttuuriin. Akateemisesta lähtökohdastaan huolimatta Changed for Good ei ole niin raskaslukuinen kuin voisi kuvitella. Lukijan ei myöskään tarvitse tuntea jokaista Wolfin käsittelemää musikaalia, koska hän osaa hienosti tiivistää olennaisen tiedon. Oman tutkimukseni ulkopuolelta kirjan mielenkiintoisinta antia oli keskustelu 1980-luvun megamusikaaleista. Oma suhteeni The Phantom of the Operan tai Les Miserablesi...

Se ei ole mikään salaisuus, että The Phantom of the Opera ei todellakaan ole yksi suosikkimusikaaleistani. Olisi liioittelua sanoa, että edes oikeastaan pitäisin siitä. Olen kirjoittanut antipatioistani enemmän käsitellessäni Vanemuine-teatterin Ooperifantoom -produktiota. joka oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Viron onnistumisen jälkeen odotukseni Kansallisoopperan produktiota kohtaan olivat korkealla. Ehkä olin ollut väärässä Phantomin suhteen kaikki nämä vuodet? Pakkohan sen nyt on olla edes alkuperäisversiota parempi? Pakkohan siinä on olla oivalluksia? Valitettavasti Oopperan kummitus oli ihan järjetön pettymys. Kuten sanottu, en erityisemmin pidä The Phantom of the Operasta. Siinä on muutama kappale, joista pidän kovin, mutta minusta se ei ole sen arvoista kärsiä koko musikaali läpi kultaisen puolen tunnin vuoksi. Jo kattokruunun noustessa yläilmoihin huokasin niin syvään, että vieressä istunutta kaveriani alkoi naurattaa. Näin kun yksi herra lähti salista The Music...

Minä tykkään dissata The Phantom of the Operaa. Myönnän sen avoimesti. Olen antanut sille useita mahdollisuuksia muuttaa mieleni, mutta aina olen päätynyt naljailuun. Musikaalissa on useita hienoja kappaleita, mutta silmienpyörittely on tähän mennessä vienyt aina voiton. Tilaisuuksia mieleni muuttamiselle on ollut paljon: olen nähnyt musikaalin Lontoossa kahdesti ja tapittanut läpi sekä elokuvaversion että 25-vuotisjuhlakonsertin. Joka kerta toivoin, että ehkä nyt se vihdoin olisi maagisesti muuttunut loistavaksi, mutta ei. Mikään niistä ei vakuuttanut. Kaikesta tästä huolimatta minulla on luonnollisesti lippu varattuna Kansallisoopperan produktioon ja huomattuani, että täällä Tallinnassakin pyörii non-replica versio, oli pakko varata sinnekin lippu. Suureksi järkytyksekseni poistuin teatterista tyytyväisenä. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa yksityiskohtia sekä The Phantom of the Operan laajalti levinneestä alkuperäisversiosta että Vanemuine teatterin Ooperifantoom-tuotannosta...