Thoughts of a Ticket Holder

 Olen tunnetusti jukebox-musikaalien suuri vihaaja. Jos maksan lähemmäs 100 euroa musikaalilipusta, biisien on täytyy olla alkuperäisiä. Titaniquen puolella oli kuitenkin kolme lemppariasiaani, jotka saivat houkuteltua minut yleisöön: Titanic, Celine Dion ja sanat, jotka loppuvat -que. Ja liputkin vain 57€! Kuva: Nils Krogell / Titanique-musikaali Titanique-musikaalissa ilmeisen jumalallinen ja iätön Celine Dion alkaa kertoa meille, mitä todella tapahtui tuolla tuhoon tuomitulla laivalla keväällä 1912. Tapahtumat muistuttavat kummallisen paljon vuoden 1997 elokuvaa Titanic. Nuoren kauniin Rosen oli tarkoitus mennä äitinsä pakottamana naimisiin limaisen Calin kanssa. Epätoivoisena hän meinaa päättää päivänsä, mutta kohtaa komean taiteilijan Jackin, johon rakastuu päätä pahkaa. Harmillisesti vain laiva törmää jäävuoreen ja me kaikki tiedämme, mitä sitten tapahtuu. Titanique on Celine Dionin versio siitä, miten tähän lopputulokseen oikein päästiin. Mitä suurempi Titanic-elokuvan...

Teatterilomani ei onneksi koostunut vain rakenteeltaan tutuista Disney-elokuvien näyttämöversioista vaan pääsin myös näkemään Tampereen työväen teatterin uutuusmusikaalin Poikabändi. En tiennyt esityksestä etukäteen muuta kuin sen nimen ja se n nimi kuvaakin tätä teatterikokemusta täydellisesti. Poikabändi on musikaalina kuin poikabändit yleensä: paperilla ihan naurettavia höpöhomm ia , mutta käytännössä niin ammattimaisesti toteutettu j a, että ne muuttuvat uniikilla tavalla vetovoimaisiksi. Harri Hinkka / Tampereen Työväen Teatteri Poikabändi kertoo tarinan kuvitteellisen ToiBoys -yhtyeen synnystä, noususta tähteyteen ja lopulta bändin hajaantumisesta, kuten poikabändeille tuntuu aina käyvän. Tarina sijoittuu 90-luvulle ja poptähteys on hahmoille ainoa tapa löytää menestystä laman piinaamassa Suomessa. Tutustumme yksitellen bändin jäseniin heidän todellisina persooninaan ja sitten näemme, miten he tietoisesti tuotteistavat itsensä sopiakseen poikabändin menestysmuott...

Notre Damen kellonsoittaja on mielestäni yksi parhaimmista Disney-elokuvista, mutta löysin sen hienouden vasta lukioikäisenä. Olen edelleen sitä mieltä, että tarina ei todellakaan ole mikään lapsille helposti pureksittava eikä sen kuulukaan olla. Musiikillisestikin Notre Damen kellonsoittaja on raskas hartaine ja mahtipontisine sävellyksineen. Siksi se sopiikin erinomaisesti näyttämölle. Kuva: Tampereen teatteri Tarina on varmasti monelle tuttu: kavala arkkidiakoni Frollo piilottaa Quasimodon vauvasta alkaen Notre Damen katedraalin kellotorniin, missä hän varttuu nuoreksi mieheksi. Quasimodo haaveilee elämästä ihmisten seurassa, mutta hänen epämuodostunut selkärankansa ja Frollon pelottelut lannistavat häntä. Uskaltautuessaan vihdoin ulos Quasimodo kohtaa valovoimaisen romanitytön, Esmeraldan, joka lumoaa hänet ja samalla myös sotilas Phoebuksen sekä itse Frollon. Esmeralda osoittaa Quasimodolle ystävyyttä ja Phoebukselle romanttista kiintymystä, mutta koska Frollo jää ...

Jos joku sanoisi, että Tytöt 1918 on tehty ihan vain minua varten, uskoisin häntä. Tytöt 1918 on musikaali kansalaissodassa Tampereen naiskaartissa taistelleista tytöistä. (Musikaalissa konfliktia kutsutaan kapinaksi, joten viittaan siihen sillä sanalla myös tässä kirjoituksessa tästä eteenpäin.) Tarinan alussa tytöt esittäytyvät ja kertovat tulevan kohtalonsa. Sen jälkeen näemme hetket ennen kapinan syttymistä ja syyt, jotka johtavat jokaisen tytön päätökseen liittyä kaartiin. Toisen näytöksen aikana seurataan kapinan kulkua Tampereen kannalta ja näemme kuinka jokainen tyttö kohtaa musikaalin alussa hänelle määritellyn kohtalonsa. Vaikka hahmojen kohtalot alussa luetellaankin, hahmoja on niin monta, että katsoja ei mitenkään voi muistaa heidän kaikkien loppua, joten se ei pilaa tarinan ”jännitystä.” Toisaalta musikaalissa ei ole kyse mistään trilleristä vaan inhimillisistä kokemuksista tässä aivan liian pitkään vaietussa osassa Suomen historiaa. Tyttöjen kohtalot tuntuvat epäoik...

Rent - mitä voisinkaan siitä sanoa? Se on suuri rakkauteni. En usko, että olisin kuka olen tänä päivänä ilman Rentiä. Siksi meinasin tukehtua purkkaani, kun kuulin, että TYK Alumniteatteri olisi tuomassa tämän suuren rakkauteni kotikaupunkiini Tampereelle. Kuinka siunattu voikaan yksi ihminen olla - Rent siellä missä minäkin. Minun on siis turha esittääkään, että tämä kirjoitus olisi millään tavalla objektiivinen. Olen päättänyt antaa faniuteni näkyä vapaasti. Yksi kappale tässä postauksessa on täynnä spoilereita niin musikaalista kuin kyseisestä produktiosta. Se on selkeästi merkitty, mutta ei mitenkään piilotettu, joten varo, jos et halua spoilereita. Aikaisemmin olen nähnyt produktion Rentistä Aleksanterin teatterissa vuonna 2012, mutta olen ensisijaisesti cast recordingin suurkuluttaja. Nauhoitusta Broadway-produktion viimeisestä esityksestä joudun säästelemään, koska se saa minut niin suureen tunnemyrskyyn. Olen avoin kaikille produktioille, koska ne ovat kaikki siunauksi...

Olen tämän kevään vaihdossa Tallinnassa, mutta se ei tietystikään estä minua käymästä teatterissa. Ilokseni huomasin, että myös täällä pyörii versiointi Evita-musikaalista, koska olin lusmuillut jo hyvän aikaa Tampereen Työväen Teatterin produktiosta bloggaamisessa ja nyt sain sille hyvän tekosyyn kirjoittamalla molemmista produktioista samaan aikaan. Kyllä laiskuus kannattaa. Kuullessani, että Evita on Tampereen työväen teatterin kauden suurmusikaali, olin heti innoissani. Tämä klassikkomusikaali oli jäänyt minulle vielä muutamaa yksittäistä laulua lukuun ottamatta täysin tuntemattomaksi ja tiesin, että TTT:n suurella näyttämöllä saadaan aikaan todella näyttäviä produktioita. Ilokseni voin kertoa, että odotukseni täyttyivät. TTT:n vakuuttavan esityksen jälkeen halusin ehdottomasti nähdä myös Vanemuine-teatterin jo pitkään pyörineen produktion eikä sekään jättänyt kylmäksi. Evita on nimenä varmasti monelle tuttu. Mielikuva vaaleasta maan äidistä on iskostunut monen mieleen...

Näytelmä Kaikki on kohta hyvin kertoo kahdesta rakastavaisesta 80-luvun Tukholmassa. Heidän suhdettaan varjostaa AIDS ja sairauden tuoma epävarmuus tulevaisuudesta sekä ihmisten ennakkoluulot. Näytelmä on kirjoitettu jo vuonna 1989 tapahtumien ollessa vielä tuoreita ja AIDSin kauheus täydessä voimassaan, mutta sen Suomen kantaesitys on vasta nyt Tampereen Työväen Teatterin kellariteatterissa. Jonas Gardell työsti näytelmänsä aiheesta Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin –kirjasarjan, joka on nostanut aihetta keskusteluun pohjoismaissa. Itsekin vaikutuin kovasti kirjoista ja niiden perusteella tehdystä tv-sarjasta, joten näytelmän näkeminen oli itsestäänselvyys. Elämä AIDS-epidemian varhaisina vaiheina on mielestäni erittäin surullinen mutta samalla mielenkiintoinen aihepiiri. Varasinkin mukaan teatteriin nenäliinoja, koska oletin kyynelehtiväni runsaasti. Vaikka näytelmä olikin surullinen, en kuitenkaan vuodattanut yhtään kyyneltä. Tunsin empatiaa hahmoja kohtaan, mutta loppujen lop...