Siirry pääsisältöön

Notre Damen kellonsoittaja


Notre Damen kellonsoittaja on mielestäni yksi parhaimmista Disney-elokuvista, mutta löysin sen hienouden vasta lukioikäisenä. Olen edelleen sitä mieltä, että tarina ei todellakaan ole mikään lapsille helposti pureksittava eikä sen kuulukaan olla. Musiikillisestikin Notre Damen kellonsoittaja on raskas hartaine ja mahtipontisine sävellyksineen. Siksi se sopiikin erinomaisesti näyttämölle.

Kuva: Tampereen teatteri


Tarina on varmasti monelle tuttu: kavala arkkidiakoni Frollo piilottaa Quasimodon vauvasta alkaen Notre Damen katedraalin kellotorniin, missä hän varttuu nuoreksi mieheksi. Quasimodo haaveilee elämästä ihmisten seurassa, mutta hänen epämuodostunut selkärankansa ja Frollon pelottelut lannistavat häntä. Uskaltautuessaan vihdoin ulos Quasimodo kohtaa valovoimaisen romanitytön, Esmeraldan, joka lumoaa hänet ja samalla myös sotilas Phoebuksen sekä itse Frollon. Esmeralda osoittaa Quasimodolle ystävyyttä ja Phoebukselle romanttista kiintymystä, mutta koska Frollo jää ilman eikä kestä ”syntistä” himoaan, jos ei voi saada Esmeraldaa omakseen, hän rupeaa vainoamaan tyttöä ja samalla koko Pariisin romanivähemmistöä. Lopuksi taattuun Victor Hugo -tyyliin kellekään ei käy hyvin.

Notre Damen kellonsoittaja ei ole mikään hyvän mielen musikaali, mutta se on sitäkin tärkeämpi. Victor Hugon kertomus sijoittuu Pariisiin vuoteen 1482, mutta tarina on (valitettavasti) edelleen ajankohtainen. Vähemmistöjen syrjintä on joillekin jopa ylpeyden aihe ja edelleen jotkut miehet yrittävät väkipakolla saada naisia osoittamaan heihin kiinnostusta ja ryhtyvät väkivaltaisiksi, jos eivät toivomaansa vastakaikua saa. Toisin kuin Disneyn elokuvaversiossa, musikaalilla ei ole onnellista loppua vaan pikemminkin musertava loppu. Itse nyyhkytin lohduttomana maailman – niin tämän musikaalin kuin omamme – pahuutta. Poistuin teatterista edelleen lohduttomana ja itkin vielä päästyäni hotellille. Miksi maailma on niin julma? Miksi ihmiset haluavat toisille pahaa heidän syntyperänsä takia? Miksi jollain pellellä oli MAGA-lippis päässä Tampereella? Miten sitä ei hävetä?

Suuren lohduttomuuteni lisäksi Notre Damen kellonsoittajassa minua jäi vaivaamaan yksi kohtaus. Ranskan kuningas Ludvig XI esitetään yksinkertaisena ja pakkomielteisenä ilmeisesti tyypilliseen ”sisäsiittoiset kuninkaalliset” stereotypiaan viitaten. En ymmärrä miksi me yleisönä, jonka on tarkoitus oppia siitä, miten Quasimodoa tarinan maailmassa hänen fyysisen vammansa ja sosiaalisten hankaluuksiensa takia kaltoin kohdellaan ja tuntea häntä kohtaan myötätuntoa, pitäisi sitten toisessa kohtauksessa nauraa toisen henkilön henkisille rajoitteille? Ymmärrän vastakkainasettelun, että samalla kun Quasimodo on yhteiskunnan ulkopuolelle ajettu hylkiö, toinen on valtion vaikutusvaltaisin mies. Silti kohtaus sai oloni epämukavaksi. Onneksi kuningas esiintyy vain tässä yhdessä kohdassa, mutta en koe, että musikaali kärsisi, jos kohtausta ei olisi ollenkaan.

Vaikka olen osani kuunnellut Notre Damen kellonsoittajan kappaleita jo vuosia, olin yllättynyt kuinka selkärangassa ne todella minulla olivat. Teki mieli ääneen huutaa ”ÄÄ TÄÄ ON NIIN HYVÄ KOHTA!” useamman kappaleen aikana. Suosikkini Joukkoon (Out There) aikana jopa nostin teatraalisesti käden sydämelleni, koska musiikki niin täytti minut kauneudellaan. Avauskappale Notre Damen kellot (The Bells of Notre Dame) on muokattu lyriikoiltaan elokuvaversiosta uuteen uskoon tukemaan musikaalin päivitettyä juonta, mutta aivan samalla tavalla se kellojen kumina vaikuttaa. Enpä osaisi suorilta nimetä mitään toista kappaletta, jonka loppu tekee yhtä suuren vaikutuksen kuin Notre Damen kellot. Tampereen teatterissa kuoro tulee kirjaimellisesti yleisöön, joten vakava tunnelma vallitsee koko salin. Itse kun istuin edessä ja reunassa pelkäsin jopa, että lattialla oleva reppuni kaatuu ja kamppaa kohta jonkun kuorolaisen.

Tampereen teatterin roolitus on erinomainen. En ole tainnut koskaan nähdä Petrus Kähköstä missään esityksessä häntä erikseen tässä blogissa mainitsematta. Quasimodona hän tekee ennennäkemättömän roolisuorituksen. Hänen kasvoistaan ja kehonkielestään näkee kaiken, mitä hän tuntee ja mitä hänen on vaikea ilmaista, koska Quasimodo ei ole oppinut peilaamaan muiden sosiaalisia taitoja eläessään yksin kellotornissa. Laulaessaan hän on kuin enkeli (ja enkeliä tämä tarina todellaan tarvitsisi, koska jaiks Victor Hugo, miksi pitää olla niin julma.) Josefin Silénin Esmeraldasta ei saa silmiään irti, joten katsoja todella näkee, miksi kaikki nämä sedät ovat niin sekaisin hänestä. Silén tuo rooliin myös sellaista sydäntä ja hellyyttä, jota hahmo tarvitsee. Pelkästään ”seksikkään” Esmeraldan kohtalo ei kiinnostaisi samalla tavalla.

Kuva: Heikki Järvinen, Tampereen teatteri


Visuaalisena toteutuksena Tampereen teatterin Notre Damen kellonsoittaja on myös onnistunut. Tilaa käytetään monipuolisesti ja hahmojen siirtymät ovat kekseliäitä. Lavastus tuo henkiin kellotornin ja Pariisin kadut. Myös tehosteita on käytetty sen verran, että epäileväisempi voisi syyttää teatteria mustasta magiasta samoin kuin Frollo syyttää asiasta romaniväestöä. Itse en aivan kaikkea päässyt näkemään, koska istuin halvemmalla rajallisen näkyvyyden paikalla, joten olisi kiinnostavaa päästä näkemään esitys uudelleen kohdasta, josta pääsisin syynäämään kaiken lavalla tapahtuvan.

Musikaalin lopun aiheuttamasta suuresta surustani huolimatta Notre Damen kellonsoittaja oli todella koskettava ja mieltä avartava teatterielämys. Upean musiikin lisäksi tarina avaa niin paljon ajatuksia, että sen pitäisi olla pakollista katsottavaa kaikille. Muistakaa tosin, että tämä ei ole missään nimessä lapsille sopiva musikaali Disneystä huolimatta. Jos aikuisena ihmisenä olin ihan palasina esityksen loputtua, en tiedä miten se voisi lapseen vaikuttaa. Jännityksellä odotan miten tunteellinen äitini reagoi, kun menee ensi kuussa katsomaan tätä. Onneksi en joudu olemaan paikalla vaan iskä saa hoitaa hänen rauhoittamisensa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta