Perutussa esityksessä 44 teinin kanssa?! - Taidetestaamassa Rovaniemellä

Alan kai hyväksyä sen, että tätä nykyä jaksan kirjoittaa noin kerran vuodessa. Tähän vaikuttaa tietysti se minkä takia tätä kirjoitusta pääsen ylipäätään kirjoittamaan: olen nykyään ihan oikea työssäkäyvä opettaja.

Olen myös kahdeksannen luokan luokanvalvoja ja siinä on syy koko tähän seikkailuun. Suomen kahdeksasluokkalaiset ovat viime vuosina päässeet kokemaan taidetta osana Taidetestaajat -hanketta. Tähän kuuluu vierailut taidetta testaamaan omassa maakunnassa sekä maamme pääkaupunkiin. Prosessi alkoi meidän osaltamme jo viime keväänä, kun rekisteröimme tiedot oppilaistamme ja toiveet vierailuistamme Taidetestaajat -palveluun. Minä näin tietysti tämän hienona hetkenä ottaa vähän omaa hyötyä koko jutusta ja toivoin vierailuja teatteriin. Suureksi ilokseni molemmat vierailukerrat osuivatkin teatteria katsomaan!

Ensimmäisinä vierailuista oli vuorossa matka oman maakunnan sisällä eli meidän tapauksessamme Rovaniemelle. Tällä kertaa mukaan lähtivät kaikki koulumme kahdeksannet luokat ja matka taitettiin tilausbussilla. Ennen matkaan lähtöä oli kaikenlaista selvittelyä, stressiä ja sekoilua, mutta en lähde nyt niitä vääntöjä tässä sen kummemmin erottelemaan. Loppu hyvin – kaikki hyvin, eikö niin? Kohteenamme oli musikaali Cabaret, jota en ihme kyllä ole koskaan nähnyt! Osana Taidetestausta saimme teatterilta todella kattavan paketin ennakko- ja jälkitehtäviä musikaaliin liittyen, joista teimme pari oppilaillemme ja aikataulullemme sopivaa.

Ollessamme jo noin puolen tunnin päässä Rovaniemeltä soi kollegani puhelin. Teatterista ilmoitettiin, että sairastapauksen vuoksi Cabaret-esitys olisikin peruttu! Onneksi kuitenkin meille tarjottiin mahdollisuutta nähdä korvaava esitys nimeltään Korjaamo. Pakko myöntää, että tästä kuultuani nauroin oikein makeasti, koska tietysti jotain tällaista tulisi tapahtumaan. Googlasimme puhelimillamme tietoa tästä uudesta esityksestä ja olimme tyytyväisiä, ettemme olleet kuitenkaan käyttäneet ihan hirveästi aikaa juuri Cabaretiin liittyvien ennakkotehtävien tekoon, kun tässä kerran kävi näin. Oppilaat eivät olleet esityksen muutoksesta moksiskaan. He olivat jopa hieman tyytyväisiä, koska näytelmä olisi lyhyempi kuin musikaali, mikä heidän mielessään tarkoitti sitä, että ehtisimme pysähtyä kotimatkalla ostamaan karkkia (he olivat oikeassa.)

Ruokailun jälkeen suuntasimme teatterille, missä meitä odotti lämmin vastaanotto. En valitettavasti painanut muistiin meitä tervehtineen henkilön nimeä, mutta hänellä oli upea asenne ja yhtä upeaa huulipunaa. Hän vastaili kaikkiin meidän ja oppilaiden kysymyksiin ja jopa huolehti kolottavista kahvihampaistamme, vaikka teatteriravintola olikin kiinni. Ennen esityksen alkua saimme tutustua aulan näyttelyyn ja suitsia portaikon kaidetta liukumäkenä käyttäviä oppilaita (more like Kaidetestaajat ba dum tss.) Pian huomasimme, että teatterissa oli tosiaan todella autiota ja selvisi, että kaikki muut esitykseen tulossa olleet olivat peruuttaneet tulonsa meitä ja yhtä toista reilun kymmenen hengen ryhmää lukuun ottamatta. Oppilaat jälleen kerran riemuitsivat esityksen vaihdoksesta, kun kuulivat, että myös sali olisi eri, joten huolella juonimamme istumajärjestykset eivät olleet enää voimassa.

Nelisen tuntia koululta lähdön jälkeen oli viimein esityksen aika. Pakkauduimme Kero-saliin ja hiljennyimme katsomaan kahden keski-ikäisen lapsuudenystävän tarinaa ystävyydestä läpi yhteiskuntaluokkien ja heidän sukellustaan internet-julkisuuden maailmaan. Yhteiskunnalliset teemat eivät ehkä vielä täysin sytyttäneet kaikkia kasiluokkalaisiamme, mutta moottoreiden rassaus ja ”setien” tubetusyritykset kyllä huvittivat. Kohtauksien väliset musiikkisiirtymät jättivät aikaa juuri nähdyn prosessoinnille. Se, että toinen näytelmän hahmoista oli rehtori, joka oli lomautettuna lyötyään opettajaa huoritellutta oppilasta, mietitytti. Mitä jos työssä noin väsyy ja päätyy noin primitiiviseen reaktioon? Onko siitä enää paluuta vanhaan ammattiin?

Näytelmän jälkeen teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen tervehti meitä teatteriravintolassa ja ohjasi oppilaita summaamaan näytelmän teemaa ja omia mielipiteitään siitä. Hän sai porukan erinomaisesti mukaan varsinkin kun vertaa kuinka suurta huutokonserttia meillä oli koulussa, kun teetimme itse ennakkotehtäviä. Lisäksi hän innosti oppilaat miettimään, keiden kaikkien ammattilaisten työpanosta teatterissa tarvitaan, ja millainen prosessi näytelmän tai musikaalin saaminen lavalle oikein on. Lopuksi katsoimme videokierroksen teatterin kulisseista. Vaikka olen elinikäinen teatterin ystävä, en ollut kyllä itsekään sisäistänyt kuinka paljon eri tiloja, koneistoa ja väkeä teatterirakennukseen kätkeytyy. Itsekin siis ihastuin Murasen vastaanottoon nuoriamme kohtaan (ja ehkä vähän häneen itseensäkin, älkää kertoko kellekään.) Tavallisesti Taidetestaajat -kokemuksen jälkeen arviointi tehdään nopeasti puhelimen kautta, mutta koska järjestelmän mukaan olimme nähneet Cabaret-esityksen, saimme tämän henkilökohtaisen hetken pohtia näkemäämme. Oppilaat saivat varmasti paljon enemmän irti tästä tuokiosta ja luultavasti pystyvät nyt paremmin arvioimaan kokemustaan myös Helsingin teatterireissulla.

Sitten olikin päivämme Rovaniemellä jo pulkassa. Lähdimme teatterilta hyvillä mielin ja päivä oli ehkä jopa vielä onnistuneempi kiitos kaikkien näiden muuttujien. Suurin merkki onnistuneesta reissusta on se, että en kuullut yhtään napinaa pitkästä päivästä koko kotimatkana tai seuraavana päivänä! Teinien kanssa tekemisissä olevat tietävät kuinka ainutlaatuista se on. Todella suuret kiitokset koko Rovaniemen teatterin väelle!

Nyt odotan paljon levollisemmin mielin Helsingin Taidetestaus -etappia, vaikka tietysti ajatus itse matkustamisesta tai lähijunasta ruuhka-aikaan takaisin lentokentälle 20 oppilaan kanssa nostaakin hikikarpalot otsalleni. Kyllä me selvitään. Selvitäänhän?