Tytöt 1918

Jos joku sanoisi, että Tytöt 1918 on tehty ihan vain minua varten, uskoisin häntä.

Tytöt 1918 on musikaali kansalaissodassa Tampereen naiskaartissa taistelleista tytöistä. (Musikaalissa konfliktia kutsutaan kapinaksi, joten viittaan siihen sillä sanalla myös tässä kirjoituksessa tästä eteenpäin.) Tarinan alussa tytöt esittäytyvät ja kertovat tulevan kohtalonsa. Sen jälkeen näemme hetket ennen kapinan syttymistä ja syyt, jotka johtavat jokaisen tytön päätökseen liittyä kaartiin. Toisen näytöksen aikana seurataan kapinan kulkua Tampereen kannalta ja näemme kuinka jokainen tyttö kohtaa musikaalin alussa hänelle määritellyn kohtalonsa. Vaikka hahmojen kohtalot alussa luetellaankin, hahmoja on niin monta, että katsoja ei mitenkään voi muistaa heidän kaikkien loppua, joten se ei pilaa tarinan ”jännitystä.” Toisaalta musikaalissa ei ole kyse mistään trilleristä vaan inhimillisistä kokemuksista tässä aivan liian pitkään vaietussa osassa Suomen historiaa. Tyttöjen kohtalot tuntuvat epäoikeudenmukaisilta. Ei voi olla tuntematta sitä tuskaa, kun vasta teini-ikäinen tyttö huutaa: ”Mua pelottaa tää viha!” Ainakin minulle se tuntui myös hyvin samaistuttavalta. Kuinka pitkälle voi joku ylempi taho sortaa toista, kunnes viha leimahtaa liian suureksi ja pelottavaksi?

Tehdään tähän väliin selkoa parista asiasta. Minä olen henkeen ja vereen vassari neljännessä polvessa. Sotien aikaan äitini isä oli kansalaisluottamuksen menettäneenä vankilassa aatteensa vuoksi. Se, että tällaisia tarinoita kuin Tytöt 1918 kerrotaan, on minulle erittäin tärkeää. Se, että niistä kerrotaan musikaalimuodossa, on kuin universumi hymyilisi minulle. Luonnehdin itseäni usein kuivaksi akaksi tai jääkuningattareksi, joten olin yllättynyt, kuinka liikuttuneessa tilassa olin läpi koko esityksen. Ensimmäiset kymmenen minuuttia tuhersin itkua ja se jatkui tasaisesti läpi koko musikaalin. Se on niin ihanaa, että nämä tarinat kerrotaan. Ne todella kerrotaan.

Musiikki Tytöt 1918 -musikaalissa oli mielestäni oikein sopivaa. Koska en ole mikään musiikkiasiantuntija, en lähde pätemään mistään tyylilajeista, mutta yleisesti musikaalin saundi oli moderni. Mukana oli myös räppäämistä, mikä voi helposti tuntua kiusalliselta, jos esiintyjät eivät ole kokeneita sylkijöitä, mutta tässä tapauksessa räppiä oli juuri vain sen verran, että se tuntui mukavalta mausteelta eikä laittanut koko suuta tuleen. Ah, miten nerokas metafora. Huomaa kyllä, että olen kokenut kriitikko. Mutta siis palataanpa asiaan. Pointtini on siis, että onneksi musikaalissa ei lähdetty ihan Hamilton -linjalle räpin kanssa. Kappaleista ehkä hieman yllättäenkin elämääni on jäänyt soimaan ”Housut, housut, housut on ase” aina, kun aamuisin laitan housuja jalkaan. #mondaymotivation Lauluissa on huomattava tauko toisen näytöksen aikana tarinan pahimpien taisteluiden aikaan. Se tekee niistä hetkistä entistä vaikuttavampia, kun musiikki antaa sijaa sodan karmeudelle. Vollotin niin paljon, että minun täytyi estää itseäni ulisemasta ääneen. Odotan innolla Tytöt 1918 -levytystä. Voit rahoittaa hanketta osoitteessa https://mesenaatti.me/campaign/?id=816#single/view . Minäkin rahoitin!

Kuten aina, en ole tarkoituksella lukenut vielä mitään muita kommentteja musikaaliin liittyen, etteivät ne vaikuttaisi omaan kirjoitukseeni. Olen kuitenkin saanut sellaisen kuvan pienistä pätkistä, mitä twitterissä on silmiini osunut, että Tytöt 1918 on saanut osakseen kritiikkiä siitä, että itse tyttöjen maailmankuva pyörii ikävän paljon miessukupuolen ympärillä. Tästä tietoisena katsoin musikaalia siitä vinkkelistä. Myös minä olen sitä mieltä, että tarinan tytöt hössöttävät miehistä paljon. Se, onko se liian paljon, on aika lailla mielipidekysymys. Musikaalin tytöt ovat kaikki minua nuorempia ja useat teini-ikäisiä. Itse muistan vielä hyvin, kuinka paljon stressasin silloin siitä, että tulisinko koskaan löytämään itselleni kunnollista (vasemmistolaista) kumppania. Ehkä siksi en laskenut tätä tyttöjen heikkoudeksi. Toisaalta tätä blogia aikaisemmin lukeneet tietävät varmasti sen, että yleisesti olen sitä mieltä, että mitä vähemmän aikaa siunaamme miehille sen parempi. Uskon, että jos musikaali ei olisi tarinaltaan muuten kolahtanut minun niin kovasti, voisin olla tästä asiasta hyvinkin kriittinen. Onneksi kuitenkin tarinassa esitetään monia syitä tyttöjen kapinaan osallistumiselle ja rakkaus kumppaniin on niistä vain yksi. Enkä myöskään sanoisi, että yksi syy on toista sen arvokkaampi, jos kuitenkin uskoo taistelevansa oikean asian puolesta. Itseasiassa se on jopa ihan virkistävää, että Tytöt 1918 osoittaa sen, että myös naiset, jotka välittävät ”turhanpäiväisistä” asioista, kuten miehistä, tansseista tai vaatteista, voivat myös olla valmiita laittamaan henkensä alttiiksi oman yhteiskunnallisen asemansa puolesta. Liian usein jako on naisten suhteen joko tai. Joko olet ”tyttömäinen tyttö”, joka tykkää näistä ”turhanpäiväisyyksistä” tai sitten olet ”erityinen nainen”, joka ei ole kuin yksi muista ja johon yhdistetään usein maskuliinisia piirteitä. Tarinan hahmoissa on kumpiakin esimerkkejä eikä ketään nosteta toista paremmaksi. Ensimmäisen näytöksen alussa tytöt kertovat, millaisia he ovat ja tiivistävät sen sanomalla olevansa ”halpoja tyttöjä Tampereelta.” Tämä kerrataan ensimmäisen näytöksen lopussa tyttöjen tarttuessa aseisiin, mikä korostaa sitä, kuinka tytöt valjastavat juuri sen mitä ovat - oman tyttöytensä - lähtiessään kohti kapinaa. Tarina osoittaa, että lempeinkin sielu lähtee taistoon, jos häneltä viedään tarpeeksi.

Asuin Tampereella kuusi vuotta opiskellessani ja tunsin, että kaupunki oli todella osa esitystä. Vuoden 1918 taistelut ovat tärkeä osa Tampereen historiaa ja niistä puhutaan yhä, mutta vasta tämän musikaalin kautta oikeastaan ymmärsin, miten lähellä eri taistelupaikkoja on ollut ja miten suurta tuhoa ne ovat aiheuttaneet minulle ihan arkipäiväisissä ympäristöissä. On outoa ajatella, että siellä, missä minä pelasin Pokemon Go’ta, on ollut vankileiri. Uskon siis, että Tytöt 1918 on merkitystä erityisesti ihmisille, joilla on tunneside itse kaupunkiin.

Aivan musikaalin lopussa näyttelijöiden lisäksi lavalle astuvat nuoret tamperelaiset tytöt, jotka edustavat musikaalin henkilöitä nykypäivänä. Opetan ammatikseni yläkoulussa ja en voinut olla kuvittelematta, että mitä jos meidän ysiluokkalaiset olisivat tuolla rintamassa taistelemassa ja kuolemassa. Valitettavasti konfliktin ympäröimissä maissa tämä on edelleen todellisuutta. Sydämeni murtui katsellessani näitä nuoria laulamassa lavalla. Ei niin pitäisi olla.

Tiivistykseksi sanon, että mielestäni Tytöt 1918 oli loistava. Kyllä suomalainen musikaali osaa olla niin hyvää ai että!