In the Heights

In the Heights on ollut ”tutustun kun on aikaa” -listallani vuodesta 2008. Singleversiot neljästä musikaalin biisistä olivat löytäneet tiensä iPodilleni samoihin aikoihin, mutta sen enempää en ollut koskaan saanut aikaiseksi musikaaliin perehtyä. Jotenkin aina kuitenkin tiesin, että tulisin pitämään siitä. Huomattuani, että Lontoossa pyöri produktio, päätin vihdoinkin tarttua tuumasta toimeen. Lisähoukuttimena toimi se, että teatteri tarjosi alle 25-vuotiaille lipun mistä tahansa hintaluokasta 15 punnalla. Säästin 50 puntaa! Hurraa!

Itse teatteri oli vähän tavallista erikoisempi. Sisään asteltiin pitkin puulattiaa, joka muistutti laituria. Aulassa oli ihan kunnon baari. Käsiohjelmaa ei toimitusvaikeuksien takia ollut myynnissä, mikä harmitti minua, koska keräilen niitä. Ostin sitten korvikkeeksi In the Heights -lippiksen, koska miksipä ei. Lista näyttelijöistä löytyi, mutta ennen esitystä lueteltiin pitkä lista korvaavista näyttelijöistä ja en saanut yhtään kiinni, kuka esitti ketäkin. Melkein saan ihottumaa moisesta epätietoisuudesta. Katsomoja oli kaksi ja näyttämö niiden keskellä. Penkit olivat pikkuruisia. Kun huomasin, että paikkani oli kahden miehen välissä, tiesin heti, että minun on pakko istua heti alkuun reteästi haarat levällään, että heille tulee selväksi, ettei minua voi rutistaa epämukavasti pieneen tilaan. Itse esityksen aikana istuin tietysti ihan normaalisti, mutta tämän kikan ansiosta eivät vierustoveritkaan tunkeneet minun elintilalleni.

In the Heights kertoo latinalaisamerikkalaisen naapuruston eli barrion elämästä New Yorkissa. Tapahtumat sijoittuvat kolmen helteisen päivän ajalle Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän ympärille. Tarinan kertoja Usnavi pitää kulmakauppaa yhdessä serkkunsa kanssa ja haaveilee vastapäisessä kampaamossa työskentelevästä Vanessasta. Vanessa taasen haaveilee asunnosta Manhanttanilla. Naapuruston ylpeys Nina on palaamassa kesälomalle ensimmäisen yliopistovuotensa jälkeen, mutta kukaan ei tiedä, että tosiasiassa opiskelu yliopistossa ei olekaan sujunut niin hyvin kuin kaikki olettivat. Ninan vanhemmat omistavat taksiyhtiön ja ovat naapuruston rikkaimmat ihmiset, vaikka hädin tuskin tulevat toimeen yrityksellään Ninan koulukulujen takia. Benny työskentelee Ninan vanhempien firmassa ja on iskenyt silmänsä sekä ylennykseen että työnantajan tyttäreen. Barrion äitihahmo ja sydän on Abuela Claudia, joka pitää kaikista huolta ja luo heihin uskoa. Kaikki tekevät kovasti töitä. Kaikki haaveilevat lottovoitosta.

Musikaali näyttää kuinka amerikkalaisen unelman saavuttaminen on käytännössä mahdotonta. Lähes kaikilla hahmoilla on maahanmuuttajatausta ja heillä on kova tahto pärjätä ja menestyä uudessa kotimaassa. Todellisuus on kuitenkin se, että rakenteelliset esteet ovat tämän unelman saavuttamisen tiellä. Vaikka opiskelisi kovasti ja saisi stipendin yliopistoon, ei se kata kaikkia kuluja, ja on vaikeaa jaksaa opiskella, jos joutuu tekemään kahta työtä elääkseen. Vaikka tekisi koko ikänsä kovasti töitä kasvattaakseen yritystään, voi vuokrien nousu pakottaa myymään sen. New Yorkiin iskee musikaalissa sähkökatko, joka kuvastaa kuinka voimattomia yksittäiset ihmiset ovat suuressa kapitalistisessa maailmassa. Tätä valtarakennetta kuvaa hyvin selkeästi toistuva lyriikka: ”We are powerless”, joka kuvastaa sekä hetkittäistä olotilaa eli sähkökatkoa sekä jatkuvia olosuhteita yhteiskunnassa.

In the Heightsin musiikki nojaa lähinnä hiphopiin, mutta yhdistelee myös muita genrejä. Usnavi ja muutama muu hahmo räppäävät ja muut laulavat. Kappaleet olivat mielestäni hyvin mukaansatempaavia juuri siksi, että ne yhdistelivät hiphopia ja muita musiikkityylejä niin onnistuneesti. Lyriikat ja dialogi yhdistelevät englantia ja espanjaa tavalla, joka saa barrion tuntumaan aidolta. Musikaalia ymmärtääkseen ei tarvitse kuitenkaan osata espanjaa, koska lähes aina sama asia toistuu asiayhteydessä myös englanniksi. Itse kun opiskelen yliopistossa sekä englantia että espanjaa, nautin niiden sekoituksesta kovasti (koska sain tuntea itseni osaavaksi, koska ymmärrän perustason espanjaa - kiitos vuosien koulutus lol). Tanssi oli myös suuri osa In the Heightsia. Produktiossa yhdisteltiin monia eri tanssityylejä, kuten tietysti hiphopia, street-tanssia ja salsaa. Erityisesti ensemblessä oli todella taitavia tanssijoita, joiden suoritusta oli ilo katsella.

Suurena Rent-fanina alan aina epäillä itseäni, kun näen yhtäläisyyksiä jonkun toisen teoksen ja Rentin välillä. Onko asia tosiaan niin vai onko Rent vain aina mielessäni? Sain myös In the Heightsista Rent-viboja. Se ei ole ihme; tarina käsittelee köyhän naapuruston elämää New Yorkissa, musiikki ei ole perinteistä musikaalimusiikkia ja hei, eka näytös loppuu kielarointiin! Ihan selkeitä yhtymäkohtia! Silti epäilin, että näenkö Rentin vain koska haluan nähdä sen. Katsoessani säveltäjä Lin-Manuel Mirandan haastattelua sain kuitenkin epäilyksilleni vahvistuksen: Rent on tehnyt häneen suuren vaikutuksen nuorena miehenä (Kauan eläköön Rent!). Kaikkea tätä en siis tiennyt ennen kuin olin jo nähnyt In the Heightsin. Mielessäni olin kuitenkin aina pitänyt Lin-Manuel Mirandaa sellaisena vaikuttajana musikaalimaailmassa, joka Jonathan Larsonista olisi voinut tulla, jos hän olisi saanut elää. Kuten mainitsin, olen ollut tietoinen In the Heightsista nyt jo kahdeksan vuotta, mutta en ollut ottanut sitä elämääni neljää kappaletta enempää. Samoin olen ollut tietoinen Lin-Manuel Mirandasta, mutta pitänyt hänen töitään tietyllä etäisyydellä, koska tiesin, että jos annan niille pikkusormen, juuttuu koko käteni sellaiseen bingeblenderiin, että en pääse enää eteenpäin. Tämä on aika outo juttu itseasiassa, koska olen vuosia viitannut häneen nerona. Hän vieraili yhdessä jaksossa How I Met Your Motherin viimeisellä tuotantokaudella ja keskustellessani jaksosta erään ystäväni kanssa sanoin vain, että tiesitkö, että se räppäävä mies on musikaalinero. Olen säästellyt tätä neroutta jo monta vuotta, mutta nyt vihdoin olen uskaltautunut sen pyörteisiin. Ja on muuten aika rankkaa yrittää tehdä kouluhommia, kun Hamiltonin ja In the Heightsin lyriikat soivat repeatilla päässä. Mutta nyt tämä kirjoitus meni ihan sivuraiteille, joten on pakko pistää tälle toppi.

Kuten olin jo vuosia aavistellutkin, pidin In the Heightsista. Tarinassa oli sopivasti ihmissuhdedraamaa ja yhteiskunnallista syvyyttä. Musikaalissa on useita vahvoja naishahmoja, mikä on aina yhtä hieno asia. In the Heights mene ehkä ihan suosikkimusikaalieni listalle musiikkinsa takia, vaikka monesta kappaleesta tykkään kovasti, koska mukana oli useampi kappale, jotka eivät suuremmin innosta, vaikka ihan päteviä ovatkin. Musikaali jätti kuitenkin pohdittavaa paljon enemmän kuin moni muu. Itseasiassa jopa niin paljon, että aion kysyä voinko alkaa kirjoittaa siitä gradua (jota varmaan sitten istuisin kirjoittelemassa In the Heights -lippis päässäni). In the Heights teki siis minuun suuren vaikutuksen.