Billy Elliot -musikaalia on tehty ilahduttavan paljon Suomen teattereissa. Olen itse päässyt nauttimaan Helsingin ja Tampereen versioista ja nyt oli vuorossa Oulun teatteri. Odotukset olivat korkealla ja nenäliinat valmiiksi taskussa. Annetaan lasten tanssia!
 |
| Kuva: Kati Leinonen / Oulun teatteri |
Billyn maailma ei ole ruusuinen. Perhe on yhä hajanainen äidin kuoleman jälkeen ja pitkittynyt lakko heikentää jo ennestään tiukkoja oloja. Billyn toive vaihtaa nyrkkeilyhanskat balettitossuihin luo lisää muutosta myllerryksen keskelle ja yhteisö ei osaa ottaa sitä avomielisesti vastaan. Billy on puristuksissa rakkautensa ja yhteisönsä ennakkoluulojen välissä samalla tavoin kuin kaivoslaiset ovat puristuksissa oikeuksiensa ja valtiovallan välillä. Työtaistelu on musikaalissa niin suuressa osassa, että jos sen jättää huomiotta ja keskittyy vain tanssivaan poikaan, ei katso mielestäni tarinaa kokonaisuutena.
Ei sillä, kyllä musikaalista pystyy nauttimaan myös vain tanssiviin lapsiin keskittyen. Oulun produktion kohokohta minulle oli Billyn tanssi aikuisen itsensä kanssa. Se oli toteutettu todella koskettavasti ja lähti lentoon niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Toinen huippuhetki oli Itseilmaisua -kappale, jossa kaiken ulkopuolisten paineiden vakavuuden sijaan löydettiin omana itsenä olemisen ilo.
 |
| Kuva: Kati Leinonen / Oulun teatteri |
Oulun produktiossa oli mukana tarinan kaipaamaa vakavuutta, mutta itse olisin tarvinnut vielä lisää aggressiota. Kappaleissa kuten Solidaarisuus ja Angry Dance oli pontta, mutta ne eivät mielestäni menneet tarpeeksi pitkälle. Tarvitaan RAIVOA, jumalauta! Jumalaudasta puheenollen – minulla ei ole mitään konkreettisia todisteita, mutta olen nähnyt tämän musikaalin kolme kertaa aikaisemmin ja olen 99% varma, että Oulun versiossa oli vähemmän kiroilua. Kaikkia kirosanoja ei missään nimessä ole poistettu, mutta vähemmän niitä oli. Jos olen oikeassa, kuten olen täysin vakuuttunut, että olen, en pidä siitä yhtään. Karkea kielenkäyttö on osa Billy Elliotin maailmaa ja siinä maailmassa ”voi kakka” ei vain kuulosta aidolta. Jos joku väittää, että 12-vuotiaat eivät noin karkeaa kieltä käytä ja siksi muutos on perusteltu, voin opettajana kutsua tällaiset henkilöt koulun pihalle kuuntelemaan. Varoitan, voi herkemmillä taju mennä siinä v-sanojen suihkeessa.
Vaikka Billy Elliotissa käsitellään raskaita teemoja, musikaalista jää kuitenkin päällisin puolin toiveikas tunnelma. Tarinassa on erinomainen sekoitus komediaa ja surua. Ilahduttavasta steppinumerosta siirrytään vaivattomasti erittäin liikuttavaan kohtaukseen ja sitten hetken vollottamisen jälkeen huomaa taas hymyilevänsä ennen kuin on oikein edes ehtinyt kaikkia kyyneliään pyyhkiä. Tällainen naurun ja kyynelten kombo on mielestäni aina erittäin herkullinen asia ja yksi suurimmista syistä, miksi pidän Billy Elliotista musikaalina niin paljon ja palaan sen luo aina uuden produktion myötä.
 |
| Kuva: Kati Leinonen / Oulun teatteri |
Kokonaisuutena Billy Elliot on oivallinen musikaali. Se ei ole täydellinen ja en voi olla tekemättä pääni sisällä pieniä trimmauksia tarinaan, mutta silti se on hurmaava. Lahjakkaita esiintyjiä, koskettava tarina, hyvää musiikkia, kaunista tanssia ja Margaret Thatcherin pilkkausta – väistämättä hyvä kokonaisuus. Siksi voin suositella myös Oulun teatterin produktiota sydämellisesti. Ajoituksellisesti tunnun näkevän Billy Elliotin aina täydelliseen aikaan, koska jälleen kerran me tarvitsemme solidaarisuutta tämänhetkisissä työtaisteluissa. Solidarity forever!
Kommentit
Lähetä kommentti