Siirry pääsisältöön

Billy Elliot (Oulun teatteri)

Billy Elliot -musikaalia on tehty ilahduttavan paljon Suomen teattereissa. Olen itse päässyt nauttimaan Helsingin ja Tampereen versioista ja nyt oli vuorossa Oulun teatteri. Odotukset olivat korkealla ja nenäliinat valmiiksi taskussa. Annetaan lasten tanssia!

Billy Elliotin tarina on monelle tuttu vuoden 2000 elokuvasta. Nuori poika löytää rakkauden tanssiin englantilaisessa kaivoskylässä ja joutuu taistelemaan rakkautensa puolesta perheensä painostuksen alaisena. Samalla kun Billy taistelee oikeudestaan tanssia, hänen ympäröivä yhteisönsä taistelee oikeudesta työhönsä kaivosalan lakossa. Lopulta vain toinen voittaa. Ei yhtään ihme, että leffasta tehtiin musikaali sillä tarina lähes vaatii sitä.

Kuva: Kati Leinonen / Oulun teatteri

Billyn maailma ei ole ruusuinen. Perhe on yhä hajanainen äidin kuoleman jälkeen ja pitkittynyt lakko heikentää jo ennestään tiukkoja oloja. Billyn toive vaihtaa nyrkkeilyhanskat balettitossuihin luo lisää muutosta myllerryksen keskelle ja yhteisö ei osaa ottaa sitä avomielisesti vastaan. Billy on puristuksissa rakkautensa ja yhteisönsä ennakkoluulojen välissä samalla tavoin kuin kaivoslaiset ovat puristuksissa oikeuksiensa ja valtiovallan välillä. Työtaistelu on musikaalissa niin suuressa osassa, että jos sen jättää huomiotta ja keskittyy vain tanssivaan poikaan, ei katso mielestäni tarinaa kokonaisuutena.


Ei sillä, kyllä musikaalista pystyy nauttimaan myös vain tanssiviin lapsiin keskittyen. Oulun produktion kohokohta minulle oli Billyn tanssi aikuisen itsensä kanssa. Se oli toteutettu todella koskettavasti ja lähti lentoon niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Toinen huippuhetki oli Itseilmaisua -kappale, jossa kaiken ulkopuolisten paineiden vakavuuden sijaan löydettiin omana itsenä olemisen ilo.


Kuva: Kati Leinonen / Oulun teatteri

Oulun produktiossa oli mukana tarinan kaipaamaa vakavuutta, mutta itse olisin tarvinnut vielä lisää aggressiota. Kappaleissa kuten Solidaarisuus ja Angry Dance oli pontta, mutta ne eivät mielestäni menneet tarpeeksi pitkälle. Tarvitaan RAIVOA, jumalauta! Jumalaudasta puheenollen  minulla ei ole mitään konkreettisia todisteita, mutta olen nähnyt tämän musikaalin kolme kertaa aikaisemmin ja olen 99% varma, että Oulun versiossa oli vähemmän kiroilua. Kaikkia kirosanoja ei missään nimessä ole poistettu, mutta vähemmän niitä oli. Jos olen oikeassa, kuten olen täysin vakuuttunut, että olen, en pidä siitä yhtään. Karkea kielenkäyttö on osa Billy Elliotin maailmaa ja siinä maailmassa ”voi kakka” ei vain kuulosta aidolta. Jos joku väittää, että 12-vuotiaat eivät noin karkeaa kieltä käytä ja siksi muutos on perusteltu, voin opettajana kutsua tällaiset henkilöt koulun pihalle kuuntelemaan. Varoitan, voi herkemmillä taju mennä siinä v-sanojen suihkeessa.

Vaikka Billy Elliotissa käsitellään raskaita teemoja, musikaalista jää kuitenkin päällisin puolin toiveikas tunnelma. Tarinassa on erinomainen sekoitus komediaa ja surua. Ilahduttavasta steppinumerosta siirrytään vaivattomasti erittäin liikuttavaan kohtaukseen ja sitten hetken vollottamisen jälkeen huomaa taas hymyilevänsä ennen kuin on oikein edes ehtinyt kaikkia kyyneliään pyyhkiä. Tällainen naurun ja kyynelten kombo on mielestäni aina erittäin herkullinen asia ja yksi suurimmista syistä, miksi pidän Billy Elliotista musikaalina niin paljon ja palaan sen luo aina uuden produktion myötä.


Kuva: Kati Leinonen / Oulun teatteri

Kokonaisuutena Billy Elliot on oivallinen musikaali. Se ei ole täydellinen ja en voi olla tekemättä pääni sisällä pieniä trimmauksia tarinaan, mutta silti se on hurmaava. Lahjakkaita esiintyjiä, koskettava tarina, hyvää musiikkia, kaunista tanssia ja Margaret Thatcherin pilkkausta – väistämättä hyvä kokonaisuus. Siksi voin suositella myös Oulun teatterin produktiota sydämellisesti. Ajoituksellisesti tunnun näkevän Billy Elliotin aina täydelliseen aikaan, koska jälleen kerran me tarvitsemme solidaarisuutta tämänhetkisissä työtaisteluissa. Solidarity forever!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta