10 musikaalia, joista muistan vuosikymmenen

Musikaalien levytykset ovat sellaisia, että ne usein tulevat elämääni kovaa ja pysyvät siellä parin kuukauden ajan rankalla toistolla. Koska musikaaleissa on yleensä musiikkia tunnelmasta toiseen, löytää levytyksestä aina sopivan kappaleen omaan fiilikseen. Imettyäni kaiken mehun levytyksestä siirryn taas muuhun musiikkiin ja podcasteihin, kunnes löydän uuden uhrini (samoin kuin sarjamurhaajilla, minullakin on cooling off -jakso välissä.) Kausiluontoisuutensa takia tietyt ajanjaksot jäävät mieleeni juuri tiettyjen musikaalien säveltämänä. Näin vuosikymmenen lopussa on hyvä kohta summata menneitä vuosia ja niiden soundtrackia. On tietysti olemassa musikaaleja, jotka ovat olleet elämässäni mukana niin tasaisesti, että en yhdistä niitä mihinkään tiettyyn ajanjaksoon, kuten esimerkiksi Next to Normal, mutta rajataanpa tämän kirjoituksen sisältö ennen kuin lähden aivan hillittömästi rönsyilemään.

Kesä-syksy 2010: Hair

Hair oli minulle tuttu jo ennen tätä elokuvan ja kirjastosta lainaamani suomenkielisen levytyksen johdosta, mutta kesällä 2010 näin Lontoossa The Public Theaterin Broadwayltä tulleen version ja voin täysin liiottelematta sanoa, että minä muutuin sen teatterikokemuksen aikana. En voi sanoa, että olisin koskaan kokenut mitään uskonnollista hurmosta, mutta uskoisin, että tämä Hair -esitys oli niin lähellä kuin tulen koskaan sitä pääsemään. Produktiossa näyttelijät liikkuivat paljon yleisössä ja mm. kiipesivät pitkin penkkirivejä yleisöön ja kierrättivät leikkokukkia yleisölle (omani on edelleen prässättynä jonkun muistovihkon sisälle.) Lopuksi koko yleisö sai halutessaan kiivetä lavalle laulamaan kertaukset kappaleista Hair ja Let the Sun Shine In. Epävarmana 17-vuotiaana epäröin hyvän aikaa uskaltaisinko mukaan, mutta tähdille kiitos löysin rohkeuden tehdä niin. Itse musikaalista en ymmärtänyt kaikkea ja esimerkiksi trippikohtausten aikana olin hyvin hämmentynyt siitä mitä tapahtuu, mutta silti nautin joka hetkestä. Poistuin teatterista laulaen kappaleiden suomiversioita, jotka osasin jo ennestään ulkoa, estottomasti Lontoon kaduilla minua vastaan tulleiden kavereideni suureksi ärsytykseksi. Heidän ärsytyksensä ei kuitenkaan kiinnostanut minua tippaakaan, koska olin täydessä hurmoksessa. Minä olin muuttunut.

Miten Hair sitten muutti minua? Rohkeus ja rakkaus ovat pääarvot, jotka vahvistuivat sisässäni heti poistuttuani teatterista. Perusasetukseni oli ja on edelleenkin olla hyvin kyyninen ja kova, mutta Hairin kautta aloin ymmärtää, että on hyvä uskaltaa uskoa asioihin ja näyttää kiintymystä ja rakkautta muihin ihmisiin ja asioihin. Täytyy myös puolustaa muiden oikeutta osoittaa rakkautta ja ilmaista itseään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sokeasti antaa minkä tahansa tapahtua, vaan muita vahingoittaviin asioihin tulee puuttua ja sanoa selkeästi, että se on väärin, aivan kuten musikaalissa vastustetaan sotaa. Hair näyttää myös, että jos muiden painostuksen takia päätyy tekemään arvojensa vastaisesti, katoaa. Musikaalin nähtyäni kuuntelin tämän produktion levytystä jatkuvasti ja se muistutti minua siitä, mitä musikaali sai minut tuntemaan ja musikaalin viesti pinttyi minuun syvemmin. Erityisesti kappaleet Easy to Be Hard ja Let the Sun Shine In muistuttavat minua asioista, jotka tahdon edelleen pitää sydäntäni lähellä.

Hairin levytys muistuttaa minua ajasta aikuisuuden kynnyksellä. Muutama viikko musikaalin nähtyäni täytin 18 ja abivuosi lukiossa alkoi. Mietin, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja löysin rohkeuden päättää hakea opiskelemaan kauempaa kotoa ja kaukana vanhoista kavereistani. Vaikka lukioaikaiset ystäväni ovat edelleen elämässäni mukana ja hyviä ihmisiä, eivät he olleet minun sielunkumppaneitani. Hairista lähteneessä itseni etsimisen kautta uskalsin lähteä etsimään heitä. Kiitos, Hair.

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: The Flesh Failures / Eyes Look Your Last / Let the Sun Shine In

Kevät 2012: The Last 5 Years

Muutin syksyllä 2011 Tampereelle opiskelemaan ja ensimmäinen siellä näkemäni teatteriesitys oli The Last 5 Years (suomenkieliseltä nimeltään muistaakseni Viiden vuoden rakkaus) Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla. Lavastus oli minimaalinen, mutta musiikki isoa. Kesti aikansa, että uskaltauduin cast recordingin pariin, mutta se oli menoa se. The Last 5 Years on yksi niitä levytyksiä, joilta en osaa kuunnella vain yhtä kappaletta vaan aina päädyn kuuntelemaan koko levyn, vaikka sitten sekalaisessa järjestyksessä. Keväällä 2012 kuuntelin levyä sellaisella paatoksella kuin vain 19-vuotias voi romanttisessa draamassa rypeä ihastuksestaan unelmoiden minimaalisella tosimaailman ihmissuhdekokemuksella. The Last 5 Years vie minut takaisin soluhuoneeseeni, jossa huulisynkkasin levytyksen tahdissa ja koin kaikki tunteet naurusta vollotukseen. Myös myöhemmin, kun olen oikeasti uskaltanut tehdä jotain ihastusteni suhteen, olen aina eron tai draaman hetkellä palannut tämän levytyksen pariin. Erityisesti Cathyn kappaleet osuvat aina hermooni sen verran hyvin, että voi miettiä, koska The Last 5 Years on ollut elämässäni jo niin kauan, onko sävellys vain niin osuva, että se sopii elämääni vai onko teos muokannut suhtautumistani ihmissuhteisiin sen verran, että suhtaudun niihin juuri näiden lyriikoiden kautta? Ei, ei sittenkään mietitä sitä.

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: Still Hurting
The Last 5 Years tässä blogissa

Syksy 2013: Once

Kesällä 2013 suoritin opintoihini kuuluvaa kieliharjoittelua Sussexin yliopiston kansainvälisessä kesäkoulussa. Olin maassa kahdeksan viikkoa ja näin yhtä monta teatteriesitystä. Kaikista suurimman vaikutuksen minuun teki Once, jota menin katsomaan täysin vailla mitään ennakko-odotuksia ja tulin täysin hurmatuksi heti ensimmäisistä soinnuista. Ostin itselleni cast recordingin syntymäpäivälahjaksi pari viikkoa myöhemmin ja levystä tuli syksyni taustamusiikki. Oncessa onkin jotenkin täydellisen syksyinen tunnelma, koska musiikki on niin melankolista, mutta kuitenkin jotenkin toiveikasta. Ja oi ne kitarasoinnut! Levyä kuunnellessani mieleeni tulee vahvasti Conversen lenkkarit vasten märkää asfalttia syksyn pimeässä tihkusateessa samalla kun illan aikana juomani siiderit ovat vahvistaneet laulujen aiheuttamaa tunnereaktiota kymmenkertaisesti. Oncen kappaleita kuuntelen nykyään itse asiassa todella vähän, koska niiden aiheuttama tunnereaktio on niin vahva ja nopea, että on paljon helpompi vain painaa skip ja vältellä sitä fiilistä. Tätä kirjoittaessani laitoin levyn soimaan pitkästä aikaa ja se tunne laskeutui päälleni kuin raskas peitto. Täytyy tästä mennä tuijottamaan ikkunasta ulos ja pohtia asioita.

Kuuntele Spotifyssä 

Kappaletärppi: Say It to Me Now
Once tässä blogissa

Kesä 2014: If / Then

If / Then tuli elämääni puhtaasti siitä syystä, että siinä on Idina Menzel ja se kertoo käytännössä jossittelusta. Minä tykkään kovasti liehitellä ajatuksella erilaisista kohtaloista, joihin tietyt valintamme johtavat. Minulla on melko tarkat visiotkin vaihtoehtoisista todellisuuksista, joihin olisin päätynyt, jos olisin tietyissä tilanteissa valinnut vaihtoehdon y x:n sijaan. Sellainen pohdinta minulla oli menossa juuri kesällä 2014 ja If / Then vastasi täydellisesti tähän jahkailuun. Muistan täsmälleen, missä olin kun kuuntelin levytyksen ensimmäisen kerran ja sen jälkeen kuuntelin sitä lähes päivittäin koko kesän ajan. Heinäkuussa, kun varasimme kaverin kanssa matkan New Yorkiin, ostin heti liput katsomaan musikaalia siellä. Ostaessani teatterilla musikaalin käsiohjelmaa, myyjä suositteli minulle myös levytystä ja kun sanoin omistavani jo sen, hän vastasi ”You look like you do.” En ihan ymmärrä, mitä se meinaa, mutta toisaalta hän oli oikeassa.

If / Then käsittelee erinomaisesti elämän valintoja ja niiden aiheuttamia tuntemuksia. Vaikka katuisimme, emme voi muuttaa menneisyyttä vaan näillä korteilla on jatkettava ja halutessamme muuttaa pelistrategiaa eteenpäin mentäessä. Jokainen päivä on uusi alku. Teemansa lisäksi If / Then on juuri sellaista sanoisinko arkipäiväisempää musikaalin tyylilajia, jota rakastan. Lisäksi teoksessa on paljon kipua ja samalla toivoa, mikä auttoi minua käsittelemään silloin päässäni pyöriviä jahkailuja. Nyt muutaman vuoden viisaampana voin sanoa, että tein tuolloin oikean ratkaisun eikä jahkailulle ole tarvetta enää.

Kuuntele Spotifyssa

Kappaletärppi: Always Starting Over
If / Then tässä blogissa

Talvi 2014: Side Show

Loppusyksystä 2014 teimme ystäväni Viljan kanssa matkan New Yorkiin ja kävimme kimpassa katsomassa musikaalin Side Show. Tuotanto oli uusi ja muokattu versio vuonna 1997 flopanneesta musikaalista, mutta tämä tuotanto ei ollut paljoa sen onnekkaampi ja pyöri jälleen vain parin kuukauden ajan Broadwaylla. Vaikka musikaalina Side Show’ssa oli edelleen tuossakin tuotannossa runsaita tarinallisia ongelmia, on se täynnä mahtavia ja mahtipontisia kappaleita. Muistan tuolloin kritisoineenikin teosta siitä, että siinä on liikaa tällaisia todella paatoksellisia lauluja. Levyltä kuunneltuna tämä kuitenkin on vain hyve. Kuusiminuuttisia balladeja saavuttamattomasta rakkaudesta ei voi olla liikaa! Näimme Side Show’n ennakkonäytösten aikaan ja cast recording tuli myyntiin vasta kuukausia myöhemmin, joten minä ehdin kiintyä musikaalin alkuperäisen Broadway-kokoonpanon levytykseen. Alice Ripleyn ja Emily Skinnerin äänet sopivatkin mielestäni paremmin musikaalin dramaattisiin kappaleisiin yhtään vuonna 2014 rooleissa esiintyneitä näyttelijöitä vähättelemättä. Alkuperäisessä levytyksessä on mukana myös Norm Lewis, jonka ääntä rakastan. Vuoden 1997 levyllä on myös kappaleita, joita ei näkemässämme tuotannossa ollut, kuten esimerkiksi Tunnel of Love, jossa siamilaiset kaksoset paneskelevat deittiensä kanssa huvipuistolaitteessa. Tuon kuvauksen perusteella ehkä ymmärrätte, miksi kappale oli leikattu pois (tai oikeastaan muokattu ihan erilaiseksi kohtaukseksi uusilla sanoilla) uudesta versiosta, mutta silti minä jostain syystä kuuntelen sitä levyltä. Side Show’n sävelmiin ei kuitenkaan liity pelkästään hyviä muistoja, koska asuntooni murtauduttiin muutama viikko lomamatkan jälkeen ja muistan useita kertoja, jolloin sammutin pelokkaasti levyn tullessani kotiin, koska pelkäsin, että en kuulisi, jos sisällä olisi joku tunkeutuja ja joutuisin yllätetyksi.

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: You Should Be Loved
Side Show tässä blogissa

Kevät 2015: Evita

Syksyllä 2014 näin Tampereen Työväen Teatterin ja pari kuukautta myöhemmin virolaisen Vanemuine -teatterin produktiot klassikkomusikaalista Evita. Syksyllä en ollut vielä valmis ottamaan vastaan täyttä Evita hössötystä ryöstön aiheuttaman järkytyksen takia, mutta keväällä se ajoi päälleni kuin rekka. Valitsin huumeekseni musikaalin alkuperäisen Broadway-tuotannon levytyksen ja kuuntelin sitä jatkuvasti. Yritin olla kuuntelematta sitä, mutta useamman viikon ajan kuuntelin koko levytyksen (lukuunottamatta Don’t Cry for Me Argentinaa, jonka skippaan aina) lähes joka päivä. Aina yritin olla kuuntelematta koko levyä. Aloitin jostain toisesta kohtaa kuin alusta, mutta päädyin silti aina kiertämään läpi koko levyn. Joka kerta. Evita on niin pirullinen, kun kappaleet johtavat toisiinsa niin sulavasti, että aina pitää vain jatkaa eteenpäin. Tämä oli todellinen vaiva, koska levyhän kestää reilut puolitoista tuntia! Olin tuolloin vaihto-opiskelemassa Tallinnassa ja Evita muistuttaa minua ehdottomasti tuosta ajasta ja erityisesti huoneestani hostellissa, jossa asuin. Samoin kuullessani vuoden 2015 eduskuntavaalien tuloksesta muistan mieleeni tulleen heti lause kappaleesta A New Argentina: ”It doesn’t matter what those morons say.”

Jatkuva Evitan luukutukseni johti luonnollisesti siihen, että musikaalin kappaleet pinttyivät hyvin muistiini. Tämä johti myös yhteen kummallisimpaan hetkeen elämässäni. Saman vuoden elokuussa olin risteilyllä ystäväni kanssa ja kun päätin mennä häntä aikaisemmin nukkumaan, tuli ystäväni saattelemaan minut hyttiini ja päädyimme laulamaan sanasta sanaan kaikki ne kappaleet, joissa Evita tekee kuolemaa. Musikaalin tuntevat tietävät, että niitä lauluja on useita. Lauloimme myös elokuvaversioon lisätyn laulun You Must Love Me, joka ei edes ole mukana puhkikuluttamallani levyllä. Minulla ei myöskään ole hajua, miksi ystäväni tuntee Evitan kappaleet noin hyvin. Itse hän ei osaa asiaa kommentoida, koska oli tuolloin niin vahvassa humalassa, että ei muista koko asiaa. Itse olin lähes selvin päin, joten mistään humalaisesta unestakaan tässä Evita-mysteerissä ei kuitenkaan ole kyse.

Edelleen, jos laulan pari riviä Evitaa, käy helposti niin, että loilotan kymmenen minuuttia eteenpäin kunnes iskee kohta, jossa en enää muista sanoja.

Kirjoittaessani tätä pätkää tein virheen ja rupesin kuuntelemaan Evitan levytystä ja arvatkaa vaan saanko niin vain lopetettua kesken kaiken...

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: koko hemmetin levy
Evita tässä blogissa

Kesä 2016: Hamilton

Yleensä en mene musikaalikausiini tietoisesti, mutta Hamiltonia ensin välttelin kuukausitolkulla, koska tiesin, että minulla ei ole aikaa tämmöisiin hömpötyksiin, koska opintoni olivat todella haastavassa vaiheessa (pohjoismaisten kielten perusopinnot, miksi olitte niin vaivalloisia??) Saatuani vuoden opinnot vihdoin kasaan, hyppäsin vapaaehtoisesti syvään päähän. Olin menossa tapaamaan Britanniassa vaihdossa ollutta ystävääni Lontooseen ja matkan aikana minulla oli paljon aikaa rakastua Hamiltoniin. Kuunnellessani levyä ensimmäisen kerran ajattelin, että ehkä tämä nyt ei iskekään minua puulla päähän. Ehkä tämä on niitä keissejä, joissa hype vain ei tartu minuun. Päästessäni levyn loppuun oli kohtaloni kuitenkin jo sinetöity. Kuuntelin levyä ees taas matkustaessani ja kotiin palattuani jatkuvasti työmatkoillani. Gradusemmassani eräs toinen kirjoitti graduaan Hamiltonista ja auta armias kuinka minä pääsin häntä kuulustelemaan. Tieni Hamiltonin kanssa alkoi viimeistään erkanemaan The Hamilton Mixtapen jälkeen. Olin yksinkertaisesti kuluttanut levyn loppuun ja oli aika pitää taukoa. Nähtyäni Hamiltonin syksyllä 2018 Lontoossa olen alkanut hiljalleen palata levyn pariin, mutta kappaleet kuten My Shot ovat edelleen karenssissa. Tämä on joskus tällaisten intensiivisten kuuntelukausien kirous, voi tulla yliannostus hyvää. Tätä blogipostausta kirjoittaessani olen kuunnellut kaikkien muiden käsittelemieni levyjen biisejä, mutta Hamiltonia en nyt vain jaksanut. Ehkä sitten taas myöhemmin.

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: The Schuyler Sisters

Kevät 2017: In the Heights

Samalla Lontoon reissulla, jolla kuuntelin maanisesti Hamiltonia, kävin katsomassa Lin-Manuel Mirandan ensimmäisen musikaalin nimeltään In the Heights. Aivoni alkoivat raksuttaa heti esityksen nähtyäni ja pian tulin siihen päätökseen, että kirjoittaisin teoksesta (ja Rentistä) graduni keskittyen musikaalien yhteisöllisyyden kuvaukseen. Seuraavana keväänä aloitin toden teolla aineiston keräämisen ja tähän kuului luonnollisesti myös vakaata lauluihin tutustumista, jotta en missaisi mitään tärkeätä pointtia. Rent ei samanlaista kohtelua vaatinut, koska siinä vaiheessa minulla oli takana jo lähes kymmenvuotinen historia Rentin fanina. In the Heightsin kuunteleminen oli intensiivisempää kuin muiden käsittelemieni musikaalien juuri siitä syystä, että aivoni tekivät samalla kovaa ajatustyötä analysoiden jokaista lyriikkaa ja teemoja. Muiden musikaalien kanssa saatan hyvinkin valikoida, mitä kappaleita kuuntelen ja pari jää aina väistämättä sivuun. In the Heightsin kohdalla kuitenkin joka ikinen kappale on käynyt prässin läpi kunnes olen päättänyt, onko se analyysini kannalta relevantti vai ei. Sellaiset kappaleet, kuten Inútil, jotka muutoin olisivat hyvinkin todennäköisesti jääneet pienelle huomiolle, tulivat eritellyksi tarkasti gradussani. Samoin näennällisesti harmittomat Piragua ja kappaleen kertaus valjastettiin rankaksi kapitalismin kritiikiksi.

Ei In the Heightsin kuuntelu kuitenkaan ollut pelkkää työtä minulle vaan nautin musiikista todella. Muuten en olisi varmaan voinutkaan sitä graduaineistokseni valita. Saatuani tutkielman valmiiksi jouduin pitämään pientä taukoa levyn kuuntelusta, koska en halunnut huomata uusia asioita ja katua, etten saanutkaan niitä lisättyä työhöni tai pahimmassa tapauksessa joutua tekemään suuria muutoksia valmiiseen tekstiin (halusin vain valmistua, en olla täydellinen.) Sen jälkeen olen edelleen kuunnellut levyä usein ja odotan innolla vuonna 2020 tulevaa elokuvaa. Toivottavasti se tulee Suomeenkin teattereihin, koska aion päteä niin mahdottomasti, koska jos en vielä sitä maininnut, minähän kirjoitin graduni tästä!!

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: When You’re Home
In the Heights tässä blogissa

Talvi 2019: Dreamgirls

Vuodenvaihteessa kävin läpi raskaan eron ja tuona aikana välttelin aktiivisesti musiikin kuuntelua, koska se nosti liikaa tunteita pintaan. Yllättäen kuitenkin Dreamgirlsin kuuntelu kohotti aina mielialaani. Olin nähnyt musikaalin lokakuussa 2018 Lontoossa ja pitänyt siitä kovasti. Dreamgirlsissä aluksi minua piristivät The Dreamettesin ”omat” harmittomat kappaleet, kuten Move ja Heavy. Sen jälkeen siirryin turhautumista ilmaiseviin kappaleisiin, kuten Steppin’ to the Bad Side tai It’s All Over ja tietysti legendaarinen And I’m Telling You I’m Not Going. Lopuksi löysin lohtua erityisesti Lontoon vuoden 2017 produktioon uudelleensanoitetusta alun perin elokuvaversioon lisätystä kappaleesta Listen, joka kertoo sovinnosta ja eteenpäin katsomisesta. Siinä vasta kahden naisen voimaduetto, joka pesee samoja teemoja käsittelevän Wickedin For Goodin kuusi nolla.

Dreamgirlsiä minun pitäisi edelleen kuunnella enemmän. Siinä vasta hieno musikaali.

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: Listen

Talvi 2019-(2020): Six

Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen lapsesta asti ollut todella kiinnostunut Tudor-ajan historiasta. Six on siis kuin minulle tehty. Enempää en osaa tässä vaiheessa tätä analysoida, koska tilanne on edelleen kesken. Täytyy päästä näkemään tämä myös!

Kuuntele Spotifyssä

Kappaletärppi: Get Down

Tässä minun vuosikymmentäni rytmittäneet musikaalit. Oli yllättävän tunteikasta muistella kuluineita vuosia näiden laulujen kautta. Mistä musikaaleista sinä muistat kuluneen vuosikymmenen?