Kolmen kimppaa 14-vuotiaiden edessä?! – Taidetestaamassa Helsingissä

Marraskuussa koitti toisen Taidetestaajat -reissumme vuoro onnistuneen Rovaniemen keikan jälkeen. Näin jälkikäteen on mukava muistella reissua, mutta voin rehellisesti sanoa, että matkaa edeltävillä viikoilla meinasin stressata itseni hengiltä tai no ainakin stressasin itseni kahteen kuumetautiin. En silti olisi jättänyt vierailua tekemättä mistään hinnasta, koska se oli kuitenkin monelle oppilaalle ainutlaatuinen kokemus. Siksi Taidetestaajat onkin niin tärkeä hanke, koska se takaa kaikille kasiluokkalaisille tilaisuuden nähdä taidetta ja omaa kotimaata heidän asuinpaikastaan tai varallisuustilanteestaan huolimatta.

Reissupäivä alkoi minun osaltani kello kolmen herätyksellä. Olin onneksi laittanut jo kahdeksan aikaan maate, mutta silti unta oli tullut kerättyä paljon vähemmän kuin ihminen tarvitsee. Minulla ei ole omaa autoa enkä kehdannut vaivata iskää keskellä yötä, joten suuntasin taksilla bussiyhtiön varikolle ja lähdimme kuskin kanssa noutamaan oppilaita pysäkeiltään ympäri Kemiä. Koululta seuraamme liittyivät loput oppilaat ja toinen mukaani lähtenyt opettaja. Koska Kemin lentokentältä ei lähde enää aamulentoa Helsinkiin, ajoimme Ouluun asti. Joitain oppilaita hermostutti kamalasti mokaaminen turvatarkastuksessa, mutta matka sujui hienosti Helsinkiin.

Nautittuamme aamupalaa matkasimme lähijunalla kohti Pasilaa. Helsingin lentokentän junapysäkille johtavat pitkät liukuportaat tarjosivat oppilaille hirvittävän paljon iloa. Pitäisi itsekin muistaa iloita tuollaisista arkisemmistakin asioista. Pasilassa päästimme nuoret valloilleen Tripla -ostoskeskukseen pariksi tunniksi. Siellä he olivat ehtineet mm. nauttia kuplateetä, käydä Hesellä ja ihastua palavasti johonkin paikalliseen lätkäjätkään.

Shoppailujen jälkeen oli vihdoin itse taiteen vuoro. Kävelimme lyhyen matkan Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilaan, jossa näkisimme esityksen Kolmen kimppa. Olimme jälleen tutustuneet ennakolta teokseen teatterin tarjoamien pohjustusmateriaalien avulla, joten oppilailla oli jonkinlainen ajatus siitä, mikä heitä odottaa. Teatterilla saimme jälleen mukavan vastaanoton ja kaikki oli selkeästi merkitty, mikä on tärkeää teinilaumaa ohjaillessa. Kolmen kimppa oli juuri passeli näin fyysisesti raskaan päivän taidekokemukseksi. Se piti hereillä suoralla kielenkäytöllä ja valhekiemuroiden monimutkaisuudella sekä suoralla toiminnalla ja koheltamisella.

Itse näytelmän jälkeen oli vielä puolen tunnin taiteilijatapaaminen, jossa taidetestaajat pääsivät haastattelemaan teoksen näyttelijöitä. Tapaaminen ei onneksi ollut turhan samanlainen kuin Rovaniemen vastaava, koska siellä kuulimme laajemmin koko teatterin toiminnasta ja esimerkiksi siitä miten teokset valikoituvat kullekin esityskaudelle, ja tämä Helsingin keskustelu kohdentui taas näyttelijöiden rooliin ja kokemuksiin. Oppilailla oli todella hyviä kysymyksiä, mutta tietysti mukaan mahtui muutamia vitsiniekkoja, jotka kyselivät asiattomuuksia. Onneksi kuitenkin näyttelijät osasivat kuitata heille erinomaisesti takaisin. Omat mussukkanihan tietysti käyttäytyivät kuin enkelit ja kertoivat jälkikäteen hävenneensä muiden perseilyjä.

Helsingin Kaupunginteatteri – Kolmen kimppa – Kuvassa Elina Hietala, Jarkko Niemi ja Olli Rahkonen – Kuva © Tuomo Manninen

Lopulta suuntasimme takaisin lentokentälle ja pitkä päivä alkoi hiipua väsykikatukseen ja hepuleihin. Oppilaat kuitenkin jaksoivat erittäin hienosti koko päivän ilman mitään ylilyöntejä ja edustivat hienosti itseään ja kouluamme. Seuraavana päivänä oppilaat täyttivät vielä Taidetestaajat -sivulla oman arviointinsa Kolmen kimpasta. 41% kuvaili esityksen aiheuttamaa tunnetta sanalla ”ilo” ja 52% kuvaili esitystä sanalla ”hauska.” 94% sanoi, että esitys paransi heidän fiilistään ja 80% suhtautui myönteisesti uudelleen teatteriin menemiseen. Aika hyvältä kuulostaa! Tuntui ihanalta, että sain jakaa rakkauttani teatteriin myös oppilailleni.

Tähän loppuun haluan vielä toistaa kuinka erinomainen Taidetestaajat on valtakunnallisena toimintana. Monessa kunnassa on kovaa säästämistä ja talouskurimusta, mutta tälle reissulle ovat päässeet kaikki Suomen kasiluokkalaiset kolmen vuoden ajan. Valitettavasti näyttää siltä, että hanke myös nyt päättyy, mutta olisi niin upeaa, jos se saisi vielä jatkoa. Harmittavan monen opettajan suhtautuminen asiaan tuntuu olevan nähdä se ylimääräisenä vaivana ja riippakivenä. Paljon hommaahan tässä oli varsinkin kun matkustaa näin kaukaa Helsinkiin, sitä en kiellä ollenkaan. Oppilaiden hommasta saava hyöty on kuitenkin moninkertainen siihen verrattuna, että minun pääni meinaa räjähtää stressistä parin viikon ajan. Enkä tässä nyt yhtään vähättele stressin aiheuttamaa haittaa vaan ennemminkin korostan kuinka uniikki kokemus tämä monelle nuorelle on. Minulle Helsingin kaupunginteatterissa ja yleensä teatterissa käyminen on ollut ihan tavallista jo vuosikymmenen verran. Ehkä tämän innoittamana joku oppilaistakin ryhtyy teatterifaniksi. Haluan uskoa tähän porttiteoriaan.