Tohtori Zivago

Jos minulta kysytään, Tohtori Zivago ei ole tarina, joka suorastaan vaatisi musikaaliversiointia. Sellainen siitä on kuitenkin tehty ja on Helsingin kaupunginteatterin syksyn panostus. Musikaali itsessään ei ole ilmeisesti ollut mikään suuren luokan maailmanmenestys ja levytystäkään ei ole tehty, joten ei ole ihme, etten tiennyt siitä etukäteen yhtään mitään. Helsingin produktio onkin musikaalin Euroopan kantaesitys. Itse Tohtori Zivagon tarina oli etukäteen jokseenkin tuttu minulle 11-vuotiaana traumoja aiheuttaneesta minisarjasta.

Musikaalin tarina lähtee liikkeelle päähenkilön, Jurin, isän hautajaisista, mutta siirtyy nopeasti eteenpäin Jurin aikuisuuteen ja Venäjän vallankumousten aikaan. Nopeat hypyt ajassa eivät tunnu lainkaan töksähteleviltä vaan ne on toteutettu hyvin teatterin mahdollisuuksia käyttäen. Lavastus ja lavan käyttö toimivat mielestäni todella hyvin läpi koko musikaalin. Puvustus oli erittäin hyvä ja jäin kadehtimaan Laran käyttämää pitkää takkia. Tarinan ”venäläisyys” tuntui aidolta ja selkeästi asiantuntevaa konsulttia on käytetty.

Mukana olleista näyttelijöistä monet olivat minulle jo ennestään tuttuja Helsingin kaupunginteatterin muista produktioista. Tuukka Leppäsen äänestä ja näyttelijätaidoista olen vakuuttunut jo aikaisemmin ja oli hienoa nähdä hänet vihdoinkin ”ensimmäisessä aikuisen miehen roolissaan”, kuten käsiohjelmassakin asia luonnehditaan. Juri Zivagon roolissa hän saa todellakin käydä läpi hurjan kehitystarinan näyttämöllä. Anna-Maija Tuokko onnistuu hienosti tekemään Laran roolista kohtalokkaan ja vahvan. Antti Timosen tekee myös hyvin moniulotteisen roolisuorituksen ja on paikoitellen hyvin, hyvin pelottava. Minun on aina pakko mainita Petrus Kähkösen ääni saadessani vain siihen tilaisuuden, joten tässä se tulee: se on upea. Kähkösen esiintyminen nuorena sotilaana muistuttaa koskettavasti sodan rumuudesta. Tanssia ja liikettä oli yhdistetty tarinaan hyvin taitavasti ja koko ensemble ansaitsee paljon kiitoksia.

Tohtori Zivagon suurin ongelma on minun mielestäni sen musiikki. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta se ei myöskään säväytä. Musiikki ohjaa kyllä tarinaa mukavasti eteenpäin ja tarina toimii hyvin musikaalina, mutta mikään musiikkinumero ei saa katsojaa oikein pysähtymään ja jäämään kummittelemaan mieleen esityksen jälkeenkin. Pari kunnon showstopperia olisi nostanut koko musikaalin ihan uusiin mittoihin. Koska itse tarinassa käydään läpi suuria tunteita ja tapahtumia, olisi samaa voimaa toivonut mukaan musiikkiin.

Kokonaisuudessaan Tohtori Zivago oli hyvin synkkä ja ajatuksia herättävä teatterikokemus. Se ei sorru hyvän ja pahan mustavalkoiseen erotteluun vaan näyttää, että molempia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista ja, että pahuus voi hiipiä ihmiseen hyvistä tarkoitusperistä huolimatta. Tohtori Zivagossa ei suojella katsojaa levottomien aikojen karuudelta ja se on hyvä asia. Nuorille katsojille tarina voi olla liian rankka, mutta aikuisille suosittelen musikaalia. Erityisesti niille, joiden mielestä musikaalit ovat oletusarvoisesti tyhjäpäistä rallattelua. Näkevät ainakin, että näin ei ole.

Erityismaininta vielä käsiohjelman kannen glitteristä.

Lähde: Tohtori Zivago -käsiohjelma