Siirry pääsisältöön

Helsingin kaupunginteatterin roolivaatekirpputori

Tänään heräsin 6.30 suunnatakseni hyvissä ajoin Helsingin kaupunginteatterin kahdeksalta alkavalle roolivaatekirpputorille. Herätysaika tuntui ennemminkin keskiyöltä, mutta uteliaisuuteni voitti uneliaisuuden. Saavuin teatterille puoli kahdeksan aikaan, mutta paikalle oli jo muodostunut mukava kymmenisen metriä pitkä jono innokkaita ihmisiä. Tulin paikalle kuitenkin juuri oikeaan aikaan, koska kymmenen minuuttia myöhemmin taakseni oli jo kerääntynyt vähintään yhtä pitkä jono. Kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta varhaisesta ajankohdasta huolimatta, mutta pari jonossa kaveriverukkeella etuillutta tyyppiä ärsytti minua henkilökohtaisesti. Olenhan perinteinen jonotusnatsi.

Ovien auettua sisäänotettavien määrää säännösteltiin, joten hirvittävää tungosta ei päässyt muodostumaan. Itse pääsin vielä ”ensimmäisessä erässä” sisälle, joten suosittelen todellakin tulemaan paikalle vähintään sen puoli tuntia aikaisemmin, koska odottelemaan joutuu kuitenkin, jos ei mahdu heti sisälle. Pari aarteenmetsästäjää näin ryntäilevän ympäriinsä aluksi, mutta muuten tunnelma oli oikein rento. Itse olin paikalla puhtaasta mielenkiinnosta ja mahdollisesti hakemassa jotain muistoa itselleni, joten selailin verkkaisesti tarjontaa ja sitä olikin paljon. Jos kaipaa edullista villakangastakkia talveksi tai erikoisempaa puvuntakkia, on roolivaatekirpputori yllättävä paikka tehdä löytöjä. Viisi euroa laadukkaasta talvitakista ei ole hinta eikä mikään. Jos myös kaipaa esimerkiksi paljetein koristeltuja miesten alushousuja, niitäkin olisi ollut tarjolla.

Kaikki tosiaan oli tarjolla pilkkahintaan. Kalleimmat vaatteet joihin törmäsin olivat viidentoista euron hintaisia ja nekin sisälsivät suuren määrän paljetteja. Ennakkotietojen mukaan paikalla oli myynnissä vaatteita jopa sadallakin eurolla. Vaatteita selatessa tuli samankaltainen olo kuin UFFilla shoppaillessa – suurin osa ei ole käyttökelpoista, mutta jos on tarkka voi löytää aarteen. Kaikki tarjolla olleet roolivaatteet eivät kuitenkaan olleet priimakunnossa ja monissa oli suuriakin tahroja. Terve järki on siis tarpeen myös uniikkivaatteita katsellessa. Suurin osa kengistäkin oli jo puhkitallattuja. Aivastelulta ei pölyisiä vaatteita liikutellessa voi myöskään välttyä.

Roolivaatteiden joukosta löysin asuja mm. Les Miserables- ja The Producers -musikaaleista. Käyttöä minulla ei kuitenkaan ollut esimerkiksi vallankumoushenkisille miesten takeille, joten ne jäivät vain bongauksiksi. Hieman jo harkitsin Wicked-musikaalin Fiyeron takin ostamista muistoksi itselleni, mutta maalaisjärki tuli hätiin. Muistot olkoon omassa mielessäni eikä materiana kaapin perukoilla. Twitterissä näin jonkun napanneen mukaansa Glindan Popular-asun samaisesta musikaalista - sitä olisikin ollut jo vaikeampi vastustaa. Loppujen lopuksi vietin paikalla reilut 40 minuuttia ja mukaani tarttui hauska paita, joka saattaisi jopa toimia arkikäytössä ja glitter- ja helmikoristeltu vyö (joka on minun kaltaiselleni ihmiselle todella käytännöllinen hankinta!) musikaalista La Cage aux Folles. Nämä maksoivat yhteensä kaksi euroa, joten talouteni ei todellakaan kärsinyt.

Tilaisuuden salliessa suosittelen käymään tutkimassa puvuston aarteita. Muistakaa kuitenkin tosiaan mennä ajoissa, jos haluatte varmasti mahdollisuuden päästä käsiksi hyviin kamoihin! Lähtiessänikin oli vielä yhtä pitkä jono kuin ovien avautuessa. Varhaisen aamuherätyksen saa hyvin korjattua pienillä tai vähän pidemmilläkin nokkaunilla.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Wicked: For Good

Vuoden odottelun jälkeen molemmat Wickedin elokuvaosat ovat vihdoin julki. Hurraa! Vai lisäänkö sittenkin kysymysmerkin tuon edellisen huudahduksen loppuun? En käy tässä postauksessa tarkasti elokuvan juonta läpi, mutta viittaan moniin yksityiskohtiin, joten tämä olkoon virallinen spoilerivaroituksesi. Tämä ei ole kaikkein koherentein kirjoitukseni, mutta varmaan näkyy, että minulla oli vain tosi kova tarve päästä puhumaan tästä elokuvasta. Olin  ja olen edelleenkin erittäin tyytyväinen elokuvakaksikon ensimmäiseen osaan. Valitettavasti joudun kuitenkin sanomaan, että tämä jälkimmäinen puolisko jätti kylmäksi. Siinä missä ensimmäinen osa seisoi omilla jaloillaan omana elokuvanaan ja jopa vastaa joihinkin näyttämömusikaalin jättämiin juonellisiin kysymyksiin, Wicked: For Good tuntuu samalla sekä pöhöttyneeltä että kiirehdityltä kokonaisuudelta. Lavamusikaalin toisen näytöksen kesto on yli tuplattu, mutta lisätyt asiat tuntuvat usein vääriltä ja toisen näytöksen poukkoilev...

Liza Minnelli - Kids, Wait Till You Hear This!

Kymmenen vuotta sitten (tarkistin ja kauhistuin kuinka nopeasti aika kuluukaan) kirjoitin täällä useammankin kirja-arvion teatteri-ihmisten elämäkerroista. Luonnollisesti minun täytyi paneutua myös Liza Minnellin kaltaisen ikonin muistelmiin, koska kuten niin monet ihmiset, tunnen kyllä Lizan käsitteenä, mutta hän ihmisenä oli itselleni melko tuntematon. Tämän kaiken hän muuttaa kertomalla oman tarinansa rakkaan ystävän Michael Feinsteinin avustuksella kirjoitetussa muistelmateoksessa Kids, Wait Till You Hear This! . Muistelmien nimen mukaisesti Liza usein puhuttelee teoksessa ”nuorisoa” (kids), jonka visioi lukemassa kirjaa. On tavallista, että hän taustoittaa ajankohtaa kertomalla kuinka ”silloin ei ollut Tiktokia” tai ”selfieitä ei oltu keksitty”. Vaikka tiedostankin, että minä 33-vuotiaana realistisesti olen luultavasti sitä nuorisoa, johon hän viittaa, toivon todella, että myös nuorempi yleisö oppii tuntemaan Lizan, koska syytä olisi. Valitettavasti oma skeptinen kokemuksen...

Titanique

 Olen tunnetusti jukebox-musikaalien suuri vihaaja. Jos maksan lähemmäs 100 euroa musikaalilipusta, biisien on täytyy olla alkuperäisiä. Titaniquen puolella oli kuitenkin kolme lemppariasiaani, jotka saivat houkuteltua minut yleisöön: Titanic, Celine Dion ja sanat, jotka loppuvat -que. Ja liputkin vain 57€! Kuva: Nils Krogell / Titanique-musikaali Titanique-musikaalissa ilmeisen jumalallinen ja iätön Celine Dion alkaa kertoa meille, mitä todella tapahtui tuolla tuhoon tuomitulla laivalla keväällä 1912. Tapahtumat muistuttavat kummallisen paljon vuoden 1997 elokuvaa Titanic. Nuoren kauniin Rosen oli tarkoitus mennä äitinsä pakottamana naimisiin limaisen Calin kanssa. Epätoivoisena hän meinaa päättää päivänsä, mutta kohtaa komean taiteilijan Jackin, johon rakastuu päätä pahkaa. Harmillisesti vain laiva törmää jäävuoreen ja me kaikki tiedämme, mitä sitten tapahtuu. Titanique on Celine Dionin versio siitä, miten tähän lopputulokseen oikein päästiin. Mitä suurempi Titanic-elokuvan...