Spring Awakening

Ollessani vasta nuori ja kaino lukiolainen saapui Spring Awakening elämääni. Luin siitä pienen pienen maininnan lehdestä ja pian matkasinkin koko päivän tämän maan halki Helsinkiin sitä katsomaan. Se oli rakkautta ensitahdeista. Näin hänen vikansa, mutta en välittänyt niistä. Olin rakastunut. Vuosien myötä tunteet laantuivat, mutta yhä muistelin hymyillen sitä tunteiden paloa, mitä vain teinillä voi olla. Kun kuulin, että tämä vanha rakkauteni olisi tulossa uudelleen näköpiiriini, tiesin heti, että tästä tulisi mielenkiintoista. Olisiko vanha rakkauteni yhä yhtä hurmaava vaiko vain pöhöttynyt kasa problematiikkaa? Tiesin, että minun täytyisi saada vastaus heti ensi-illassa.

Spring Awakening kertoo nuorista, jotka kamppailevat heräävien seksuaalisten halujensa ja yhteiskunnan sekä vanhempien paineiden ja odotusten alla. Musikaalin erottaa tavallisista teinielokuvista se, että tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Saksaan, jossa seksuaalisuuteen liittyvä häpeä on ihan eri tasolla kuin nyt. Musiikkinumerot edustavat hahmojen sisäistä maailmaa ja ovat tyylilajiltaan pop-rockia. Tarina näyttää kuinka haitallista on peitellä heidän omaa kehitystään koskevaa tietoa kasvavilta nuorilta. Aikuiset aiheuttavat nuorille myös fyysistä, henkistä sekä seksuaalista väkivaltaa.

Musiikki on Spring Awakeningin vahvuus. Kappaleet vaihtelevat kevyestä teiniangstisesta rockista aavemaisen kauniisiin balladeihin. Nähdessäni musikaalin ensimmäistä kertaa sen rock-saundit edustivat juuri sen päivän musiikkia. Minun mielipiteeni niistä kappaleista ei ole muuttunut, mutta en voinut olla miettimättä, miellyttävätkö nuo kappaleet myös nykyteinin korvaa vai kuulostavatko ne armottoman ummehtuneilta? Toisaalta en tiedä millainen käsitys nykyteinillä edes on vuosikymmenen takaisista saundeista, joten lopetan spekulointini tähän. Olen aina jostain syystä pitänyt musikaalin kappaleista enemmän suomen kielellä. Kokonaisuudessaan suomennus kuulostaa korvaani paremmalta, mutta kieltämättä parissa kohtaa suomen kielen sanat töksähtelevät aika pahasti melodiaan kiinni.

Aikaisempi Helsingin kaupunginteatterin produktio oli tehty vahvasti Broadway-tuotannon kaavaa noudattaen. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä, miten tässä versiossa musikaalia on päätetty tulkita. Tämän tuotannon uudet otteet tekstiin olivat suurimmilta osin erittäin onnistuneita. Ihan ensimmäisessä kohtauksessa vähän vierastin miten Wendla laulaa vuoteestaan käsin, koska pystyasennossa oleva vuode toi mieleeni heti Hairspray-viboja. Loppujen lopuksi tämä ratkaisu on kuitenkin erittäin onnistunut, koska se näyttää Wendlan mielenkiinnon omaa kehoaan ja seksuaalisuuttaan kohtaan. Se on tärkeä lisä, koska hahmosta voisi helposti tehdä täysin vietävän hupakon. Yleisesti ottaen tämän tuotannon kuvaus seksistä oli paljon hellempi ja inhimillisempi. Tämä tuotanto toi myös erittäin taidokkaasti tanssia mukaan tarinankerrontaan. Omasta mielestäni tärkein muutos oli kuitenkin ehkä se, miten Melchiorin hahmo kuvataan tässä versiossa. Alkuperäisessä versiossa tuntuu, että yleisön on tarkoitus pitää häntä hurmaavana, vaikka jos hahmoa yhtään analysoi tarkemmin, huomaa että ei hänessä oikein mitään ihailtavaa ole. Tampereen työväen teatterin tuotannossa Melchior oli selkeästi sellainen pseudoälykkö fuckboy niin kuin hänen kuuluukin. Ei häntä oikein voi vihatakaan, mutta hän ei myöskään nouse yleisön silmissä jalustalle. Oli upeaa, että Melchiorin visiot naisen halusta ja nautinnosta saivat ansaitsemansa räkäiset naurut yleisöltä. Yksi asia, jonka olisin toivonut muuttuneen tässä produktiossa, oli mieshahmojen ihmeelliset kampaukset. Oudot kampaukset olivat erilaiset kuin alkuperäisversiossa, mutta silti oudot. Mikä Spring Awakeningissä oikein inspiroi ihmeellisiin letteihin?

Esiintyjäkaarti oli täynnä hurmaavia tuoreita lahjakkuuksia. Täytyy erikseen mainita Veera Tapanainen Ilsenä ja Kaisla Ollila Marthana. Heidän ansiostaan Pimeän salaisuus oli illan pysäyttävimpiä hetkiä. Täytyy myös nostaa hattua Julius Martikaiselle hänen roolisuorituksestaan Melchiorina aikaisemmassa kappaleessa mainitsemistani syistä.

Tähän loppuun haluan vielä puhua Spring Awakeningin problemaattisuudesta. Olen aina tiedostanut sen, että teoksessa on erittäin kyseenalaisia kohtia. Omassa päässäni olen keksinyt monia korjauksia niihin, mutta musikaali on mitä on. Koska rakastuin teokseen ennen täydellistä feminististä heräämistäni, olen miettinyt paljon, voinko enää edes pitää siitä. Tarinan problemaattisten kohtien lisäksi Spring Awakening on vahvasti maskuliinisuutta käsittelevä musikaali. Mieshahmojen sielunelämää tutkitaan laajasti, kun taas naiset määritellään lähinnä heidän seksuaalisuutensa kautta. En sano, etteikö miesten sielunelämää saisi tutkia, mutta haluaisin, että naisille suotaisiin samankaltaisia hetkiä.

Kaikesta huolimatta totuus on kuitenkin se, että rakastan yhä Spring Awakeningia vikoineen kaikkineen, vaikka feministinen mieleni välkyttääkin paikoitellen punaista valoa. Ensitahtien aikana silmäni kostuivat ja Purppurainen kesä -kappaleen aikana tuttu suuri kiintymyksen tunne valtasi minut. Oli ihanaa nähdä sinut taas kaikkien näiden vuosien jälkeen.