Huomioithan, että
tämä kirjoitus sisältää keskustelua Kinky Boots -musikaalin juonesta. Jos
tahdot välttyä kaikilta spoilereilta, ole hyvä ja palaa lukemaan nähtyäsi
musikaalin itse.
Minulla on ollut nyt
useita tilaisuuksia käydä katsomassa Kinky Boots maailmalla, mutta olen aina
lykännyt sitä, koska olen ajatellut, että ehdin kyllä myöhemmin. Kun kuulin,
että Kinky Boots tulee Helsingin kaupunginteatteriin, ajattelin, että no niin
nythän se hetki on koittanut! Järjestelin itselleni musikaalitäytteisen
syysloman ja koko putken aloitti Kinky Boots.
Kinky Boots kertoo
vastentahtoisesta kenkätehtaan perijästä, Charliesta, ja Lola-nimisestä drag
queenista, jotka kohtaavat sattumalta englannin yössä, mutta päätyvät auttamaan
toinen toistaan. Charlie oli jo muuttanut rakkaansa perässä Lontooseen, kun
hänen isänsä äkillinen kuolema pakottaa hänet perheyrityksen johtoon.
Kenkätehtaan tuotteille ei ole kysyntää, mutta kohdattuaan Lolan Charlie keksii
lähteä täyttämään markkinarakoa upeille korkosaappaille, jotka kestävät Lolan
kaltaisen aikuisen miehen painon. Tehtaan väki suhtautuu aluksi skeptisesti
ideaan, mutta Lolan saapuessa paikalle hän onnistuu vakuuttamaan lähes kaikki
kenkien ihmeellisyydestä. Yhteisenä tavoitteena on esitellä kengät Italiassa muotimaailmalle.
Charlie ja Lola huomaavat, että vaikka he ilmaisevat itseään hyvin eri tavoin,
ovat he sisimmässään hyvin samanlaisia. Molemmat kokevat, etteivät koskaan
täyttäneet isiensä korkeita odotuksia ja käsittelevät sen aiheuttamaa surua yhä
aikuisina. Musikaali käsittelee sukupuolen performatiivisuutta tehtaan miesten
kapean miehyyskäsityksen ja Lolan feminiinisen itseilmaisun kautta. Kinky
Bootsin tärkein teema on itsensä ja muiden hyväksyminen.
Kinky Bootsista
nauttiakseen täytyy tiettyyn asteeseen jättää pois vaatimukset
todenmukaisuudesta. Ei ole realistista, että kokonainen tehdas selviäisi
vanhassa mittakaavassaan pelkästään drag queenien kenkätarpeille
markkinoimalla, varsinkaan kun tavoitteena on tehdä vuosia hyvänä kestävä
malli. Ei vaikka drag on enemmän mainstream kuin koskaan kiitos RuPaul’s Drag
Racen ja Youtuben meikkigurujen. Drag on ollut marginaalissa juuri sen takia,
että kapitalismi ei ole pitänyt sitä tarpeeksi markkinoitavana massoille [raivo
kapitalismin mätyydestä poistettu.] Samoin kuin drag show’hun mennään
nauttimaan viihteestä eikä arvioimaan kuinkas paljon sitä nyt näytetään ”aidolta
naiselta”, täytyy Kinky Bootsia mennä katsomaan vailla kyynisyyttä ja vain nauttia.
Feeling the fantasy, kuten jotkut saattaisivat sanoa. Vaikka musikaalissa on
paljon iloa, on mukana myös vakavia hetkiä. Huomattavaa on, että näissä
tapauksissa Kinky Boots on hyvinkin realistinen, koska musikaali ei tarjoa
näille asioille mitään maagista korjausta. Isäsuhteet jäävät etäisiksi. Tehtaan
lopullinen kohtalo avoimeksi.
Minulla on tapana pohtia
naisten representaatiota kaikissa näkemissäni esityksissä eikä tämä ole poikkeus.
Kinky Bootsin päähenkilöt ovat molemmat miehiä, vaikka Lola luonnollisesti
esiintyy ”naisten”vaatteissa suurimman osan ajasta. Lola on kuitenkin selkeästi
esitelty miehenä, joka pukeutuu dragiin ja hänen ”miehisiä” piirteitään esitellään
mm. nyrkkeilyottelun merkeissä. Naisten rooli Kinky Bootsissa on lähinnä
miettiä, mitä nämä miehet haluavat. Charlien morsian Nicola on vaativa aina
esiintyessään lavalla. Tehtaan työntekijällä Laurenilla on ilahduttava soolo,
mutta sekin keskittyy Charlieen. Onko tässä sitten tarpeeksi roolia naisille,
kun musikaali kuitenkin keskittyy sukupuolen performatiivisuuden osoittamiseen?
En minä tiedä. Kai?
Kinky Bootsin
musiikin on tehnyt Cyndi Lauper. Olen kuunnellut osani hänen musiikkiaan
ostettuani True Colors -cd:n kolmella eurolla Kemin Euromarketista ollessani
kuudennella luokalla. Lauper on taitavasti toteuttanut musiikin myös Kinky
Bootsissa. Monessa kappaleessa kuuluva syntikkapoppi on ilahduttavaa ja myös
pianoballadit liikuttavat. Sanoitus on Kinky Bootsissa se ontuvampi osa eikä siitä
voi syyttää käännöstä vaan samat ongelmat kuuluvat myös alkuperäisversiossa. Vaikka
mukana on myös näppäriä sanaleikkejä, ei niin nerokkaita riimejä löytyy
enemmän. Samoin ensimmäisen näytöksen päätöskappale Hei jee! (Everybody Say
Yeah) nojaa tähän jee-huutoon ja suomen kielen kanssa se vain kuulostaa hieman
vieraannuttavalta.
Tästä huolimatta
minusta on erittäin tärkeää, että Kinky Bootsin kaltaisista musikaaleista
tehdään suomenkielisiä produktioita. Olisi lyhytkatseista sanoa, että no kaikki
halukkaat voivat mennä Lontooseen katsomaan tämän. Eivät ihmiset välttämättä
ikinä saa selville, että rakastavat prameita musikaaleja, jos he eivät pääse
niitä koskaan kotimaassa näkemään. Vaikka englanninosaaminen on Suomessa ilahduttavan
korkeaa, on nopeatempoisen dialogin ja laulun seuraaminen vieraalla kielellä
haastavaa ihan eri tasolla. Ei olisi oikein, että Kinky Bootsin kaltaiset
tarinat olisivat vain niiden ulottuvilla, jotka osaavat erinomaisesti englantia
ja joilla on varaa matkustaa Lontooseen ja ostaa sieltä lippu show’hun. Itse lippu
saattaisi tosin tulla Lontoossa halvemmaksi, koska siellä on monen hintaisia
lippuja sekä tarjouslippuja myynnissä. Tarjouslippujen soisin tulevan Suomeenkin
isoihin teattereihin. Tiedän, että on olemassa esim. opiskelija-alennuksia tai Kultaposse-lippuja
Helsingin kaupunginteatterissa, mutta niissäkin on rajattu asiakasryhmä tai
erittäin rajattu ostoaika. Lontoossa esimerkiksi juuri Kinky Bootsiin myydään
jokaiseen esitykseen yhden rivin liput 20 punnalla sovelluksen kautta arvontaan
osallistuneille. Aikaisemmin myytiin usein aamulla tarjoushintaan lippuja
jonossa seisseille, mutta nykyään useimmat teatterit ovat siirtyneet
arvontoihin. Suomessa ei tietenkään tarvitsisi olla noin paljon lippuja
säästettynä jokaiseen esitykseen, mutta jo muutama olisi alku. Tarjouslipuilla
voisi saada myös ihmisiä käymään katsomassa samaa esitystä useamman kerran. Nyt
en luultavasti laittaisi yli seitsemääkymppiä lippuun uudelleen, vaikka
esityksestä nautinkin.
Näyttelijät loistavat
Kinky Bootsissa. Petrus Kähkönen tuo Charlieen paljon sydäntä ja hänen upea
lauluäänensä pääsee oikeuksiinsa. Anna Victoria Eriksson varastaa show’n
itselleen Laurenina aina ollessaan lavalla. Lauri Mikkola tuo upeasti esiin
Lolan monipuolisen persoonan ja on vangitseva esiintyjä. En voi myöskään olla
mainitsematta Lolan enkeleitä, jotka tuovat musikaaliin säihkettä ja säpinää.
Kuten jo musikaalin
mainonnasta voi nähdä, Kinky Boots tuo mukanaan paljon iloa silmälle. Näyttävät
saappaat vievät huomion aina ollessaan lavalla. Lolalla ja Lolan enkeleillä on
hurmaavia asuja paljettileningeistä bikineihin. Kiinnitin erityistä huomiota todella
hienoihin peruukkeihin. Myös tehtaan työntekijöiden vaatteet olivat onnistuneet.
Mietin monta kertaa kuinka minun on pakko saada lappuhaalarit.
Parasta Kinky
Bootsissa on se, että siitä tulee hyvä mieli. Molempien näytösten lopussa
hymyilin niin, että tunsin itseni ihan hölmöksi, mutta olihan se ihanaa. Ensimmäinen
näytös rullaa todella sujuvasti, mutta toisessa on etenkin alussa hieman käynnistysongelmia.
Esimerkiksi nyrkkeilykohtaus on toki viihdyttävä, mutta jäin miettimään kuinka
tärkeä se on lopullisen tarinan kannalta. Loppujen lopuksi yksi tärkeimpiä
asioita musikaaleissa on se, mitä sen kappaleet saavat tuntemaan. Kinky
Bootsissa koin iloa, epätoivoa ja taas iloa. Juuri siksi rakastan musikaaleja.
Kommentit
Lähetä kommentti