Siirry pääsisältöön

Kinky Boots


Huomioithan, että tämä kirjoitus sisältää keskustelua Kinky Boots -musikaalin juonesta. Jos tahdot välttyä kaikilta spoilereilta, ole hyvä ja palaa lukemaan nähtyäsi musikaalin itse.

Minulla on ollut nyt useita tilaisuuksia käydä katsomassa Kinky Boots maailmalla, mutta olen aina lykännyt sitä, koska olen ajatellut, että ehdin kyllä myöhemmin. Kun kuulin, että Kinky Boots tulee Helsingin kaupunginteatteriin, ajattelin, että no niin nythän se hetki on koittanut! Järjestelin itselleni musikaalitäytteisen syysloman ja koko putken aloitti Kinky Boots.

Kinky Boots kertoo vastentahtoisesta kenkätehtaan perijästä, Charliesta, ja Lola-nimisestä drag queenista, jotka kohtaavat sattumalta englannin yössä, mutta päätyvät auttamaan toinen toistaan. Charlie oli jo muuttanut rakkaansa perässä Lontooseen, kun hänen isänsä äkillinen kuolema pakottaa hänet perheyrityksen johtoon. Kenkätehtaan tuotteille ei ole kysyntää, mutta kohdattuaan Lolan Charlie keksii lähteä täyttämään markkinarakoa upeille korkosaappaille, jotka kestävät Lolan kaltaisen aikuisen miehen painon. Tehtaan väki suhtautuu aluksi skeptisesti ideaan, mutta Lolan saapuessa paikalle hän onnistuu vakuuttamaan lähes kaikki kenkien ihmeellisyydestä. Yhteisenä tavoitteena on esitellä kengät Italiassa muotimaailmalle. Charlie ja Lola huomaavat, että vaikka he ilmaisevat itseään hyvin eri tavoin, ovat he sisimmässään hyvin samanlaisia. Molemmat kokevat, etteivät koskaan täyttäneet isiensä korkeita odotuksia ja käsittelevät sen aiheuttamaa surua yhä aikuisina. Musikaali käsittelee sukupuolen performatiivisuutta tehtaan miesten kapean miehyyskäsityksen ja Lolan feminiinisen itseilmaisun kautta. Kinky Bootsin tärkein teema on itsensä ja muiden hyväksyminen.

Kinky Bootsista nauttiakseen täytyy tiettyyn asteeseen jättää pois vaatimukset todenmukaisuudesta. Ei ole realistista, että kokonainen tehdas selviäisi vanhassa mittakaavassaan pelkästään drag queenien kenkätarpeille markkinoimalla, varsinkaan kun tavoitteena on tehdä vuosia hyvänä kestävä malli. Ei vaikka drag on enemmän mainstream kuin koskaan kiitos RuPaul’s Drag Racen ja Youtuben meikkigurujen. Drag on ollut marginaalissa juuri sen takia, että kapitalismi ei ole pitänyt sitä tarpeeksi markkinoitavana massoille [raivo kapitalismin mätyydestä poistettu.] Samoin kuin drag show’hun mennään nauttimaan viihteestä eikä arvioimaan kuinkas paljon sitä nyt näytetään ”aidolta naiselta”, täytyy Kinky Bootsia mennä katsomaan vailla kyynisyyttä ja vain nauttia. Feeling the fantasy, kuten jotkut saattaisivat sanoa. Vaikka musikaalissa on paljon iloa, on mukana myös vakavia hetkiä. Huomattavaa on, että näissä tapauksissa Kinky Boots on hyvinkin realistinen, koska musikaali ei tarjoa näille asioille mitään maagista korjausta. Isäsuhteet jäävät etäisiksi. Tehtaan lopullinen kohtalo avoimeksi.

Minulla on tapana pohtia naisten representaatiota kaikissa näkemissäni esityksissä eikä tämä ole poikkeus. Kinky Bootsin päähenkilöt ovat molemmat miehiä, vaikka Lola luonnollisesti esiintyy ”naisten”vaatteissa suurimman osan ajasta. Lola on kuitenkin selkeästi esitelty miehenä, joka pukeutuu dragiin ja hänen ”miehisiä” piirteitään esitellään mm. nyrkkeilyottelun merkeissä. Naisten rooli Kinky Bootsissa on lähinnä miettiä, mitä nämä miehet haluavat. Charlien morsian Nicola on vaativa aina esiintyessään lavalla. Tehtaan työntekijällä Laurenilla on ilahduttava soolo, mutta sekin keskittyy Charlieen. Onko tässä sitten tarpeeksi roolia naisille, kun musikaali kuitenkin keskittyy sukupuolen performatiivisuuden osoittamiseen? En minä tiedä. Kai?

Kinky Bootsin musiikin on tehnyt Cyndi Lauper. Olen kuunnellut osani hänen musiikkiaan ostettuani True Colors -cd:n kolmella eurolla Kemin Euromarketista ollessani kuudennella luokalla. Lauper on taitavasti toteuttanut musiikin myös Kinky Bootsissa. Monessa kappaleessa kuuluva syntikkapoppi on ilahduttavaa ja myös pianoballadit liikuttavat. Sanoitus on Kinky Bootsissa se ontuvampi osa eikä siitä voi syyttää käännöstä vaan samat ongelmat kuuluvat myös alkuperäisversiossa. Vaikka mukana on myös näppäriä sanaleikkejä, ei niin nerokkaita riimejä löytyy enemmän. Samoin ensimmäisen näytöksen päätöskappale Hei jee! (Everybody Say Yeah) nojaa tähän jee-huutoon ja suomen kielen kanssa se vain kuulostaa hieman vieraannuttavalta.

Tästä huolimatta minusta on erittäin tärkeää, että Kinky Bootsin kaltaisista musikaaleista tehdään suomenkielisiä produktioita. Olisi lyhytkatseista sanoa, että no kaikki halukkaat voivat mennä Lontooseen katsomaan tämän. Eivät ihmiset välttämättä ikinä saa selville, että rakastavat prameita musikaaleja, jos he eivät pääse niitä koskaan kotimaassa näkemään. Vaikka englanninosaaminen on Suomessa ilahduttavan korkeaa, on nopeatempoisen dialogin ja laulun seuraaminen vieraalla kielellä haastavaa ihan eri tasolla. Ei olisi oikein, että Kinky Bootsin kaltaiset tarinat olisivat vain niiden ulottuvilla, jotka osaavat erinomaisesti englantia ja joilla on varaa matkustaa Lontooseen ja ostaa sieltä lippu show’hun. Itse lippu saattaisi tosin tulla Lontoossa halvemmaksi, koska siellä on monen hintaisia lippuja sekä tarjouslippuja myynnissä. Tarjouslippujen soisin tulevan Suomeenkin isoihin teattereihin. Tiedän, että on olemassa esim. opiskelija-alennuksia tai Kultaposse-lippuja Helsingin kaupunginteatterissa, mutta niissäkin on rajattu asiakasryhmä tai erittäin rajattu ostoaika. Lontoossa esimerkiksi juuri Kinky Bootsiin myydään jokaiseen esitykseen yhden rivin liput 20 punnalla sovelluksen kautta arvontaan osallistuneille. Aikaisemmin myytiin usein aamulla tarjoushintaan lippuja jonossa seisseille, mutta nykyään useimmat teatterit ovat siirtyneet arvontoihin. Suomessa ei tietenkään tarvitsisi olla noin paljon lippuja säästettynä jokaiseen esitykseen, mutta jo muutama olisi alku. Tarjouslipuilla voisi saada myös ihmisiä käymään katsomassa samaa esitystä useamman kerran. Nyt en luultavasti laittaisi yli seitsemääkymppiä lippuun uudelleen, vaikka esityksestä nautinkin.

Näyttelijät loistavat Kinky Bootsissa. Petrus Kähkönen tuo Charlieen paljon sydäntä ja hänen upea lauluäänensä pääsee oikeuksiinsa. Anna Victoria Eriksson varastaa show’n itselleen Laurenina aina ollessaan lavalla. Lauri Mikkola tuo upeasti esiin Lolan monipuolisen persoonan ja on vangitseva esiintyjä. En voi myöskään olla mainitsematta Lolan enkeleitä, jotka tuovat musikaaliin säihkettä ja säpinää.

Kuten jo musikaalin mainonnasta voi nähdä, Kinky Boots tuo mukanaan paljon iloa silmälle. Näyttävät saappaat vievät huomion aina ollessaan lavalla. Lolalla ja Lolan enkeleillä on hurmaavia asuja paljettileningeistä bikineihin. Kiinnitin erityistä huomiota todella hienoihin peruukkeihin. Myös tehtaan työntekijöiden vaatteet olivat onnistuneet. Mietin monta kertaa kuinka minun on pakko saada lappuhaalarit.

Parasta Kinky Bootsissa on se, että siitä tulee hyvä mieli. Molempien näytösten lopussa hymyilin niin, että tunsin itseni ihan hölmöksi, mutta olihan se ihanaa. Ensimmäinen näytös rullaa todella sujuvasti, mutta toisessa on etenkin alussa hieman käynnistysongelmia. Esimerkiksi nyrkkeilykohtaus on toki viihdyttävä, mutta jäin miettimään kuinka tärkeä se on lopullisen tarinan kannalta. Loppujen lopuksi yksi tärkeimpiä asioita musikaaleissa on se, mitä sen kappaleet saavat tuntemaan. Kinky Bootsissa koin iloa, epätoivoa ja taas iloa. Juuri siksi rakastan musikaaleja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kinky Boots (Oulun teatteri)

 Kinky Boots näillä leveysasteilla? Voi jukranpujut! Olen päässyt näkemään tämän musikaalin jo aiemmin Helsingissä (lue siitä täällä ) sekä uudelleen tuon produktion siirryttyä Tampereen työväen teatteriin (näköjään silloin olin liian laiska kirjoittamaan aiheesta). Tällä kertaa nappasin puolisoni mukaan ja innoissani halusin nähdä, mitä Oulun teatterilla on teokselle annettavaa. Kinky Boots kertoo epätodennäköisistä liikekumppaneista Charliesta, jolla on kädet täynnä talousvaikeuksissa kamppailevan tehtaan pyörittämisessä, ja Lolasta, joka on upea drag queen, jonka jaloista puuttuvat näyttävät kengät, jotka kestäisivät aikuisen miehen painoa. He yhdessä mullistavat Charlien suvun kenkätehtaan maailman, oppivat yhdessä toisien ja itsensä hyväksymisen tärkeydestä, työstävät kipeää isäsuhdettaan ja tietysti tuovat maailmaan upeita kenkiä. Kuva: Kuva Janne-Pekka Manninen / Oulun teatteri Musikaali käsittelee sukupuolen performatiivisuutta kenkätehtaan työntekijöiden k...

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki...

Wicked-elokuva osa 1

Minä en koskaan uskonut Wicked-elokuvan oikeasti tulevan. Kirjoitan tätä aloituskappaletta ennen elokuvan näkemistä enkä edelleenkään ole täysin vakuuttunut, että se on olemassa. Mikä lie tekoälyskämmi sekin tulee olemaan. Tämä johtuu siitä, että olen ollut Wicked-fani vuodesta 2006 ja tätä elokuvaa on huhuttu ja jopa lupailtu monen monta kertaa vuosien varrella. Jopa niin kauan sitten, että Broadwayn alkuperäiset Elphaba ja Glinda Idina Menzel ja Kristin Chenoweth olivat yhä potentitaalisia vaihtoehtoja päärooleihin (fanien fantasioissa, todellisuudessa he olisivat varmaan olleet liian vanhoja jo silloin). Mutta tänään minun pitäisi vihdoin istua elokuvateatterin penkkiin ja saada nähdä se Wicked-elokuva, josta 14-vuotias minä pystyi vain unelmoimaan. Olen suunnitellut tänne blogiini kirjoitusta elämästäni Wicked-fanityttönä useamman kerran. Ensimmäisen kerran blogin 1-vuotisjuhlan kunniaksi kokonaista 10 vuotta sitten. En ole kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä. Rii...