Teatterikevään äkilliset päättärit: Someday, Somewhere -musikaalikonsertti

Jahkailtuani jo useamman viikon ajan päätin tammikuussa repäistä ja ostin liput Someday, Somewhere -konserttiin Ouluun keskelle työviikkoa. Monen mielestä tämä ei ehkä ole kummoinen repäisy, koska asun kuitenkin vain 100 kilometrin päässä, mutta haluaisin huomauttaa, että olen äärimmäisen hermoileva ihminen ja, koska julkinen liikenne ei kulje ilta-aikaan kätevästi Oulusta pohjoiseen, jouduin yöpymään kaupungissa ja lähtemään varhain aamusta kotiin ja menemään sen jälkeen vielä töihin. Ihan tarpeeksi jännitystä tämmöiselle hermopallolle siis! Enpä tuolloin tammikuussa tiennyt, että siinä ei olisi vielä kaikki.

Konserttiviikolla koronatilanne alkoi päivä päivältä näyttää pahemmalta. Konserttipäivän aamuna mietin, että onneksi tilaisuus on tänään, koska laajamittaiset perumiset alkavat koska tahansa. Päätellessäni työpäivääni sain ystävältäni viestin, että yli 500 ihmisen yleisötilaisuuksia suositellaan peruttaviksi. Siitä alkoi googletusrumba. Ensin selvitin, että tapahtumapaikka todellakin vetää reippaasti yli 500 ihmistä. Sitten soitin heidän infopisteelleen, josta osattiin sanoa vain, että toistaiseksi konserttia ei ole peruttu. Kyselin asiaa Twitteristä ja selasin tapahtumasivuja puhelin jatkuvasti piipaten. En saanut selvitettyä kuinka monta lippua konserttiin oli myyty, koska liput oli otettu pois myynnistä, mikä ei ainakaan rauhoittanut olotilaani. Bussi Ouluun oli lähdössä ja minä en tiennyt noustako kyytiin vai ei. Matkalla työpaikaltani linja-autoasemalle päätin, että menen joka tapauksessa Ouluun ja, jos konsertti peruuntuu, voin onneksi myös perua hotellihuoneeni ja palata iltajunalla kotiin. Tämän päätöksen tehtyäni onneksi sain nopeasti Twitterin kautta tiedon, että konsertin toteutuminen on varmistettu ja en ehtinyt vatvoa asiaa liiaksi asti.

Pian hotellille saavuttuani olikin aika suunnata Madetojan salille konserttia varten. Pelko konsertin perumisesta osoittautui nopeasti turhaksi, koska paikalla ei selkeästi ollut lähellekään viittäsataa ihmistä. Vietyäni takin narikkaan pääsin tapaamaan suuren joukon muita Twitteristä tuttuja teatterifaneja ja heidän ansiostaan illan tunnelma muuttui maailmanlopun meiningistä teatterikevään päättäreiksi (maailmanloppu-twistillä toki.) Moni ihminen elämässäni on vuosien varrella oppinut kuuntelemaan teatterijorinoitani ja ehkä ymmärtävätkin siitä jotain, mutta oli todella virkistävää päästä kasvotusten juttelemaan ihmisten kanssa, jotka myös elävät tätä teatterinörtin elämää. Meillä kaikilla on omat suosikkimme, mutta silti puhumme samaa fanituksen kieltä. Koska teatterikevät tällä lailla yllättäen oli loppumassa, oli hienoa, että näin moni meistä vielä pääsi kokemaan jotain niin hienoa kuin tämä konsertti, jotta jaksamme karanteenin loppuun.

Itse konserttia pääsin todistamaan paraatipaikoilta eturivistä. Illan solisteina toimivat Maria Ylipää ja Alexander Lycke. Kapellimestari Jaakko Kuusisto ohjasi Oulu Sinfoniaa musiikissa feat. Cassiopeia -kuoro. Oli mahtavaa päästä kuulemaan musikaalimusiikkia näin ison orkesterin ja kuoron kanssa. Maria Ylipää ja Alexander Lycke panivat haisemaan ihan uskomattomalla voimalla laulusuorituksissaan. Jokaisesta kappaleesta tuli Veret Seisauttava heidän tulkitseminaan. Konsertissa kuultiin kappaleita musikaaleista Chess, West Side Story, Kristina från Duvemåla ja Jesus Christ Superstar sekä ruotsiksi että englanniksi. Vaikka kaikki kappaleet olivat loistavia, itselleni illan kohokohtia olivat illan nimikkokappale Somewhere, Du måste finnas ja encorena kuultu Somewhere Over the Rainbow. Ehdin jo yllättää itseni, koska en kyynelehtinyt koko konsertin aikana, vaikka puristin tiukasti nenäliinaani Du måste finnasin ajan. Encore kuitenkin iski välittömästi vyön alle ja se oli menoa se.

Kappaleiden välissä Maria Ylipää hurmasi yleisön hauskoilla välispiikeillään. Kieltenopettajana sydäntäni lämmitti hänen kiitoksensa kouluruotsille, jonka ansiosta hän on pystynyt esittämään ruotsinkielisiä teoksia ja niiden kautta työskentelemään Ruotsissa. Alexander Lyckeä yhtään väheksymättä oli Ylipää minulle illan ehdoton kuningatar jo pelkästään asuvalintojensakin puolesta. Hän aloitti ensimmäisessä näytöksessä mustassa olkapäät paljastavassa pitkähihaisessa paljettiunelmassa. Toisessa näytöksessä alkuun hänellä oli räväkän punainen leninki, joka vaihtui vielä lopuksi kultaiseen paljetti-iltapukuun, johon kuului hartiaviitta samasta paljettikankaasta ja kultainen vyö. Hänen astellessaan lavalle viimeisin asu yllään, en malttanut olla palvomatta kokonaisuutta ihan ääneen. Harmi, että kuvaaminen oli konsertissa kielletty niin en pääse näyttämään teille todistusaineistoa.

Kokonaisuudessaan Someday, Somewhere oli unohtumaton konsertti-ilta monessakin mielessä ja jään muistelemaan sitä lämmöllä. Toivottavasti tämä kaksikko esiintyy useammankin kerran yhdessä ja mieluiten yhtä hienon orkesterin säestämänä. Vaikka teatterikevät näin yllättäen tuli päätökseensä, toivotaan, että syksystä tulee sitäkin hienompi!