Siirry pääsisältöön

This Is Our Youth

Tämä on tynkä.

This Is Our Youth on Kenneth Lonerganin kirjoittama näytelmä, jonka tapahtumat sijoittuvat 12 tunnin aikavälillä asuntoon New Yorkin Upper West Sidella maaliskuun loppupuolella vuonna 1982. Valitsin nähdä tämän näytelmän New Yorkissa ollessani, koska eräs paikallinen ystäväni ylisti sitä maasta taivaaseen. Entistä kämppistäni lainatakseni ajattelin myös, että ”on välillä hyvä käydä katsomassa ihan vain näytelmä eikä musikaalia”, vaikka se oli kyllä vaikeaa.

Nähtyäni näytelmän olin kirjoittanut muistiinpanoihini vain yhden virkkeen: ”huumeita ja eksistentiaalikriisejä”. Ensin ajattelin, että pakkohan tästä on olla jotain muutakin sanottavaa, mutta toisaalta tuo tiivistää koko homman melko hyvin. Näytelmässä on kolme henkilöä, joista yksi, Warren Straub, on varastanut ilkeältä isältään käteisenä 15 000 dollaria ja etsii turvapaikkaa kaverinsa Dennis Zieglerin luota. Dennis on äärimmäisen itserakas pienen tason huumediileri, joka ehdottaa rahojen ”sijoittamista” kokaiiniin ja tienaamista lisää jälleenmyynnillä. Hän myös houkuttelee tyttöystävänsä ystävän Jessica Goldmanin kahdestaan Warrenin kanssa asunnolle, jotta sosiaalisesti kömpelö Warren voi yrittää houkutella tytön sänkyyn huumeilla ja alkoholilla. Heidän kohtaamisensa johtaa pitkään keskusteluun omasta paikassa maailmassa ja vallitsevasta yhteiskunnasta tavalla, jonka tunsin nähneeni lukemattomia kertoja ennenkin. Heidän innostava yhteiskunnallinen keskustelunsa saa Jessican lämpenemään Warrenille eikä mitään tajuntaa laajentavia aineita tarvita. Se ilahdutti tätä feministikatsojaa.

Näytelmässä käsitellään teemoja kuten yksilöllisyys, materialismi ja elämän katoavaisuus, mutta jotenkin sen tapa käsitellä niitä oli mielestäni niin nähty eikä siinä esitetty mitään uusia näkökulmia. Kaikki hahmot vaikuttivat mielestäni tylsiltä etuoikeutetuilta muksuilta. En tiedä onko se tarkoituskin vai onko tässä nyt takana jokin erityisen amerikkalainen mindset, johon en pääse sisälle. Hieman kyynisesti voisin sanoa, että This Is Our Youth tarvitsee jonkun nimekkään näyttelijän taakseen menestyäkseen. Tässä produktiossa se on Michael Cera, joka on luonut koko uransa englannin kielen sanan awkward ympärille ja on kyllä juuri sopiva esittämään Warrenin hahmoa, joka on hieman akuankkamainen epäonninen sankari.


Selkeästä negatiivisuudestani huolimatta This Is Our Youth ei ollut huono näytelmä. Se ei vain ollut mitenkään omaperäinen. Se saattaa jopa olla huonompi asia. Uskonpa, että myös ystäväni kehut olivat osittain sen värittämät, että hän on todella ihastunut Michael Ceraan. Itse en ole. Tämä oli tynkä.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki...
Lähetä kommentti
Lue lisää

RENT

Rent - mitä voisinkaan siitä sanoa? Se on suuri rakkauteni. En usko, että olisin kuka olen tänä päivänä ilman Rentiä. Siksi meinasin tukehtua purkkaani, kun kuulin, että TYK Alumniteatteri olisi tuomassa tämän suuren rakkauteni kotikaupunkiini Tampereelle. Kuinka siunattu voikaan yksi ihminen olla - Rent siellä missä minäkin. Minun on siis turha esittääkään, että tämä kirjoitus olisi millään tavalla objektiivinen. Olen päättänyt antaa faniuteni näkyä vapaasti. Yksi kappale tässä postauksessa on täynnä spoilereita niin musikaalista kuin kyseisestä produktiosta. Se on selkeästi merkitty, mutta ei mitenkään piilotettu, joten varo, jos et halua spoilereita. Aikaisemmin olen nähnyt produktion Rentistä Aleksanterin teatterissa vuonna 2012, mutta olen ensisijaisesti cast recordingin suurkuluttaja. Nauhoitusta Broadway-produktion viimeisestä esityksestä joudun säästelemään, koska se saa minut niin suureen tunnemyrskyyn. Olen avoin kaikille produktioille, koska ne ovat kaikki siunauksi...
3 kommenttia
Lue lisää

Wicked-elokuva osa 1

Minä en koskaan uskonut Wicked-elokuvan oikeasti tulevan. Kirjoitan tätä aloituskappaletta ennen elokuvan näkemistä enkä edelleenkään ole täysin vakuuttunut, että se on olemassa. Mikä lie tekoälyskämmi sekin tulee olemaan. Tämä johtuu siitä, että olen ollut Wicked-fani vuodesta 2006 ja tätä elokuvaa on huhuttu ja jopa lupailtu monen monta kertaa vuosien varrella. Jopa niin kauan sitten, että Broadwayn alkuperäiset Elphaba ja Glinda Idina Menzel ja Kristin Chenoweth olivat yhä potentitaalisia vaihtoehtoja päärooleihin (fanien fantasioissa, todellisuudessa he olisivat varmaan olleet liian vanhoja jo silloin). Mutta tänään minun pitäisi vihdoin istua elokuvateatterin penkkiin ja saada nähdä se Wicked-elokuva, josta 14-vuotias minä pystyi vain unelmoimaan. Olen suunnitellut tänne blogiini kirjoitusta elämästäni Wicked-fanityttönä useamman kerran. Ensimmäisen kerran blogin 1-vuotisjuhlan kunniaksi kokonaista 10 vuotta sitten. En ole kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä. Rii...
Lähetä kommentti
Lue lisää