Siirry pääsisältöön

This Is Our Youth

Tämä on tynkä.

This Is Our Youth on Kenneth Lonerganin kirjoittama näytelmä, jonka tapahtumat sijoittuvat 12 tunnin aikavälillä asuntoon New Yorkin Upper West Sidella maaliskuun loppupuolella vuonna 1982. Valitsin nähdä tämän näytelmän New Yorkissa ollessani, koska eräs paikallinen ystäväni ylisti sitä maasta taivaaseen. Entistä kämppistäni lainatakseni ajattelin myös, että ”on välillä hyvä käydä katsomassa ihan vain näytelmä eikä musikaalia”, vaikka se oli kyllä vaikeaa.

Nähtyäni näytelmän olin kirjoittanut muistiinpanoihini vain yhden virkkeen: ”huumeita ja eksistentiaalikriisejä”. Ensin ajattelin, että pakkohan tästä on olla jotain muutakin sanottavaa, mutta toisaalta tuo tiivistää koko homman melko hyvin. Näytelmässä on kolme henkilöä, joista yksi, Warren Straub, on varastanut ilkeältä isältään käteisenä 15 000 dollaria ja etsii turvapaikkaa kaverinsa Dennis Zieglerin luota. Dennis on äärimmäisen itserakas pienen tason huumediileri, joka ehdottaa rahojen ”sijoittamista” kokaiiniin ja tienaamista lisää jälleenmyynnillä. Hän myös houkuttelee tyttöystävänsä ystävän Jessica Goldmanin kahdestaan Warrenin kanssa asunnolle, jotta sosiaalisesti kömpelö Warren voi yrittää houkutella tytön sänkyyn huumeilla ja alkoholilla. Heidän kohtaamisensa johtaa pitkään keskusteluun omasta paikassa maailmassa ja vallitsevasta yhteiskunnasta tavalla, jonka tunsin nähneeni lukemattomia kertoja ennenkin. Heidän innostava yhteiskunnallinen keskustelunsa saa Jessican lämpenemään Warrenille eikä mitään tajuntaa laajentavia aineita tarvita. Se ilahdutti tätä feministikatsojaa.

Näytelmässä käsitellään teemoja kuten yksilöllisyys, materialismi ja elämän katoavaisuus, mutta jotenkin sen tapa käsitellä niitä oli mielestäni niin nähty eikä siinä esitetty mitään uusia näkökulmia. Kaikki hahmot vaikuttivat mielestäni tylsiltä etuoikeutetuilta muksuilta. En tiedä onko se tarkoituskin vai onko tässä nyt takana jokin erityisen amerikkalainen mindset, johon en pääse sisälle. Hieman kyynisesti voisin sanoa, että This Is Our Youth tarvitsee jonkun nimekkään näyttelijän taakseen menestyäkseen. Tässä produktiossa se on Michael Cera, joka on luonut koko uransa englannin kielen sanan awkward ympärille ja on kyllä juuri sopiva esittämään Warrenin hahmoa, joka on hieman akuankkamainen epäonninen sankari.


Selkeästä negatiivisuudestani huolimatta This Is Our Youth ei ollut huono näytelmä. Se ei vain ollut mitenkään omaperäinen. Se saattaa jopa olla huonompi asia. Uskonpa, että myös ystäväni kehut olivat osittain sen värittämät, että hän on todella ihastunut Michael Ceraan. Itse en ole. Tämä oli tynkä.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kinky Boots (Oulun teatteri)

 Kinky Boots näillä leveysasteilla? Voi jukranpujut! Olen päässyt näkemään tämän musikaalin jo aiemmin Helsingissä (lue siitä täällä ) sekä uudelleen tuon produktion siirryttyä Tampereen työväen teatteriin (näköjään silloin olin liian laiska kirjoittamaan aiheesta). Tällä kertaa nappasin puolisoni mukaan ja innoissani halusin nähdä, mitä Oulun teatterilla on teokselle annettavaa. Kinky Boots kertoo epätodennäköisistä liikekumppaneista Charliesta, jolla on kädet täynnä talousvaikeuksissa kamppailevan tehtaan pyörittämisessä, ja Lolasta, joka on upea drag queen, jonka jaloista puuttuvat näyttävät kengät, jotka kestäisivät aikuisen miehen painoa. He yhdessä mullistavat Charlien suvun kenkätehtaan maailman, oppivat yhdessä toisien ja itsensä hyväksymisen tärkeydestä, työstävät kipeää isäsuhdettaan ja tietysti tuovat maailmaan upeita kenkiä. Kuva: Kuva Janne-Pekka Manninen / Oulun teatteri Musikaali käsittelee sukupuolen performatiivisuutta kenkätehtaan työntekijöiden k...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Wicked: For Good

Vuoden odottelun jälkeen molemmat Wickedin elokuvaosat ovat vihdoin julki. Hurraa! Vai lisäänkö sittenkin kysymysmerkin tuon edellisen huudahduksen loppuun? En käy tässä postauksessa tarkasti elokuvan juonta läpi, mutta viittaan moniin yksityiskohtiin, joten tämä olkoon virallinen spoilerivaroituksesi. Tämä ei ole kaikkein koherentein kirjoitukseni, mutta varmaan näkyy, että minulla oli vain tosi kova tarve päästä puhumaan tästä elokuvasta. Olin  ja olen edelleenkin erittäin tyytyväinen elokuvakaksikon ensimmäiseen osaan. Valitettavasti joudun kuitenkin sanomaan, että tämä jälkimmäinen puolisko jätti kylmäksi. Siinä missä ensimmäinen osa seisoi omilla jaloillaan omana elokuvanaan ja jopa vastaa joihinkin näyttämömusikaalin jättämiin juonellisiin kysymyksiin, Wicked: For Good tuntuu samalla sekä pöhöttyneeltä että kiirehdityltä kokonaisuudelta. Lavamusikaalin toisen näytöksen kesto on yli tuplattu, mutta lisätyt asiat tuntuvat usein vääriltä ja toisen näytöksen poukkoilev...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Titanique

 Olen tunnetusti jukebox-musikaalien suuri vihaaja. Jos maksan lähemmäs 100 euroa musikaalilipusta, biisien on täytyy olla alkuperäisiä. Titaniquen puolella oli kuitenkin kolme lemppariasiaani, jotka saivat houkuteltua minut yleisöön: Titanic, Celine Dion ja sanat, jotka loppuvat -que. Ja liputkin vain 57€! Kuva: Nils Krogell / Titanique-musikaali Titanique-musikaalissa ilmeisen jumalallinen ja iätön Celine Dion alkaa kertoa meille, mitä todella tapahtui tuolla tuhoon tuomitulla laivalla keväällä 1912. Tapahtumat muistuttavat kummallisen paljon vuoden 1997 elokuvaa Titanic. Nuoren kauniin Rosen oli tarkoitus mennä äitinsä pakottamana naimisiin limaisen Calin kanssa. Epätoivoisena hän meinaa päättää päivänsä, mutta kohtaa komean taiteilijan Jackin, johon rakastuu päätä pahkaa. Harmillisesti vain laiva törmää jäävuoreen ja me kaikki tiedämme, mitä sitten tapahtuu. Titanique on Celine Dionin versio siitä, miten tähän lopputulokseen oikein päästiin. Mitä suurempi Titanic-elokuvan...
Lähetä kommentti
Lue lisää