Thoughts of a Ticket Holder

Tänään heräsin 6.30 suunnatakseni hyvissä ajoin Helsingin kaupunginteatterin kahdeksalta alkavalle roolivaatekirpputorille. Herätysaika tuntui ennemminkin keskiyöltä, mutta uteliaisuuteni voitti uneliaisuuden. Saavuin teatterille puoli kahdeksan aikaan, mutta paikalle oli jo muodostunut mukava kymmenisen metriä pitkä jono innokkaita ihmisiä. Tulin paikalle kuitenkin juuri oikeaan aikaan, koska kymmenen minuuttia myöhemmin taakseni oli jo kerääntynyt vähintään yhtä pitkä jono. Kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta varhaisesta ajankohdasta huolimatta, mutta pari jonossa kaveriverukkeella etuillutta tyyppiä ärsytti minua henkilökohtaisesti. Olenhan perinteinen jonotusnatsi. Ovien auettua sisäänotettavien määrää säännösteltiin, joten hirvittävää tungosta ei päässyt muodostumaan. Itse pääsin vielä ”ensimmäisessä erässä” sisälle, joten suosittelen todellakin tulemaan paikalle vähintään sen puoli tuntia aikaisemmin, koska odottelemaan joutuu kuitenkin, jos ei mahdu heti sisälle. Pari aarteenme...

Kevään kiireiden johdosta ovat teatterikäynnitkin jääneet harmikseni vain muutamaan. Tampereen teatterin version Kuin ensimmäistä päivää -näytelmästä halusin kuitenkin ehdottomasti käydä katsomassa. Näin näytelmän pari kertaa lukioikäisenä Kemin kaupunginteatterissa ja siitä jäi erittäin hyvä kuva. Nämä kaksi eri produktiota olivat monella tapaa hyvin samanlaiset, mutta myös yllättävän erilaiset. Kuin ensimmäistä päivää kertoo henkilökunnan ja asukkaiden päivittäisestä elämästä hoitokodissa päähenkilönään viisikymppinen työssään uupunut Ritva. Näytelmä kuvaa hoitoalan karua arkea realistisella tyylillä mustaa huumoria unohtamatta. Työpäivät ovat epäinhimillisen pitkiä, kaikesta on säästettävä ja työpaikan jatkosta ei ole varmuutta. Näytelmän lavastus on myös juuri oikeanlainen ja käsidesin hajun melkein tuntee pelkän laitosmaisen tunnelman kautta. Näytelmän realistinen tunnelma välittyy myös esimerkiksi siten, että lavalla saattaa olla kaksi eri keskustelua menossa melkein yhtäaik...

Menin katsomaan Tampereen työväen teatterin versiointia The Addams Family -musikaalista ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Mitään suurta pettymystä en siis kokenut, mutta en ilahtunutkaan. Suhtautumistani kuvaa parhaiten sanoilla ”no jaa”. Kuten varmasti monelle yhdysvaltojen ulkopuolella, The Addams Family oli minulle tuttu lähinnä käsitteenä. Tiesin, että hahmot ovat tällaisia kummitusmaisia ja siinä kaikki. Muistin kuinka Wednesdayta Broadway versiossa esittänyt Krysta Rodriguez kommentoi haastattelussa, että musikaalin suuri ongelma oli siinä, että kaikilla on niin suuret odotukset, koska kaikilla on oma visionsa siitä millainen The Addams Family -musikaalin pitäisi olla. Minulle ongelma oli taas päinvastainen. En osannut nauttia musikaalista, koska hahmot eivät olleet minulle tuttuja ja sen vuoksi täysin yhdentekeviä. Itse musikaalissa hahmoihin ei pääse tutustumaan kunnolla ja tuntuu, että katsojan oletetaan jo olevan ”juonessa mukana”. Kokemuksesta jäi enemmänkin sellai...

Peter Shafferin näytelmä Hirviön lahja Tampereen Ylioppilasteatterissa on Lauri Pispan esikoisohjaus. Näytelmä kertoo näytelmäkirjailija Edward Damsonin ja hänen vaimonsa Helenin yhteisestä elämästä. Tarina alkaa siitä, kun Edwardin avioton poika tahtoo kirjoittaa isänsä elämänkerran tämän kuoltua äkillisesti. Poika ei koskaan tavannut isäänsä ja kirjan kirjoittaminen vaatii Helenin kertovan koko tarinan. Näytelmässä on kolme näytöstä ja se kestää noin kolme tuntia. Kävin katsomassa Hirviön lahjan opiskelijaporukalla ja se selkeästi jakoi mielipiteitä koko porukan kesken. Siksi koen tarpeelliseksi korostaa vielä nyt erikseen, että tämä blogikirjoitus kertoo vain minun ajatukseni teoksesta. Hirviön lahjaa ehkä parhaiten kuvaileva adjektiivi olisi mielestäni mielenkiintoinen. Rakenteeltaan näytelmä oli todella moniulotteinen. Suurimman osan aikaa lavalla oltiin yhtä aikaa sekä nykyhetkessä että takaumassa ja lisäksi mukaan heitettiin myös näytelmiä näytelmän sisälle (minkä olen jos...

Jos minulta kysytään, Tohtori Zivago ei ole tarina, joka suorastaan vaatisi musikaaliversiointia. Sellainen siitä on kuitenkin tehty ja on Helsingin kaupunginteatterin syksyn panostus. Musikaali itsessään ei ole ilmeisesti ollut mikään suuren luokan maailmanmenestys ja levytystäkään ei ole tehty, joten ei ole ihme, etten tiennyt siitä etukäteen yhtään mitään. Helsingin produktio onkin musikaalin Euroopan kantaesitys. Itse Tohtori Zivagon tarina oli etukäteen jokseenkin tuttu minulle 11-vuotiaana traumoja aiheuttaneesta minisarjasta. Musikaalin tarina lähtee liikkeelle päähenkilön, Jurin, isän hautajaisista, mutta siirtyy nopeasti eteenpäin Jurin aikuisuuteen ja Venäjän vallankumousten aikaan. Nopeat hypyt ajassa eivät tunnu lainkaan töksähteleviltä vaan ne on toteutettu hyvin teatterin mahdollisuuksia käyttäen. Lavastus ja lavan käyttö toimivat mielestäni todella hyvin läpi koko musikaalin. Puvustus oli erittäin hyvä ja jäin kadehtimaan Laran käyttämää pitkää takkia. Tarinan ”venä...

Kävin katsomassa Tampereen teatterissa pari iltaa vierailleen Melomista-näytelmän. Ainoaa roolia esittää huippuihana Aku Hirviniemi ja näytös oli ilmeisesti aika suosittu, kun kerran jouduin ensimmäistä kertaa Suomessa parvekkeelle istumaan, vaikka ostin lippuni ihan hyvissä ajoin. Esitys perustuu Antti Leikaksen kirjaan Melominen ja kertoo isästä, joka on jo neljä yötä valvonut perheen kuopuksen rinnalla ja joutuu silti selviytymään arjesta. Kuten sanoin, Hirviniemi on ainoa näyttämöllä nähtävä näyttelijä, mutta muut hahmot ovat läsnä ääninä. Perheen kuopus on räsynukke. Lavastusta ei juuri ole. Yksi ”koppero” toimii muun muassa vessana, autona ja keittiönä. Esityksessä käytettiin hyväksi piirtoheitintä esimerkiksi hauskaan varjokuvakohtaukseen. Rekvisiittana käytetään kekseliäästi monenlaista esinettä, kuten vaikkapa promokuvissakin esiintyvää moppia. Välillä tuntui, ettei esityksessä ole päätä eikä häntää, mutta se juuri olikin Melomista-näytelmän paras puoli. Harvan meist...

Leffaversion nosteessa Tampereen teatterin satsaus klassikkomusikaaliin Les Misérables ei ole yllätys. Olen nähnyt vain tuoreen elokuvaversioinnin, joten vertaukset ovat väistämättömiä. Näyttämöversio vie kuitenkin mielestäni selkeästi voiton paikoitellen puuduttavasta elokuvasta. Suuren maailman meininkiä oli havaittavissa heti lippujen hinnoissa. Opiskelijana sain sentään muutaman euron alennusta, mutta 53 euroa on silti hyvin suolainen hinta. Kävin kesällä katsomassa Lontoossa kahdeksan musikaalia ja pulitin vain yhdestä lipusta enemmän. Koska permannon takaosassa istuessa parveke tulee sen verran alas, että osa lavan yläreunasta peittyy, olisi toivonut senkin näkyvän jotenkin hinnassa. Mutta turha kai teatterin olisi alennuksia antaa, kun katsomot kerran täyttyvät. Heti esityksen aluksi yleisöä kohahdutti ilmoitus siitä, että pääosan esittäjä Tero Harjuniemi oli sairastunut ja häntä Jean Valjeanina paikkaisi Heikki Mäkäräinen – kirjan kanssa. Melkein saattoi aistia kuinka...