Siirry pääsisältöön

Punk

Vihdoinkin takaisin teatterissa! Päätin näin syyslomalla ottaa kaiken pandemian viemän ajan takaisin ja varasin syyslomalle liput viiteen teatteriesitykseen. Yksi niistä oli Tampereen Työväen Teatterin uusi näytelmä Punk. Täytyy myöntää, että Punk valikoitui nähtäväkseni yksinkertaisesti siitä syystä, että sillä oli esitys maanantaina ja se oli kalenterissani sopivasti tyhjä päivä. Minulla ei ole minkäänlaista suhdetta punk-musiikkiin ja vietin esitystä edeltäneet tunnit Spice Girlsistä hössöttäen. Olin siis oivallinen koehenkilö sille, miten esitys uppoaa asiaan täysin vihkiytymättömälle ihmiselle, joka ei ollut edes syntynyt aikana, johon suurin osa näytelmän tapahtumista sijoittuu.


Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Aloitamme vuodessa 2019 ja Liitu valmistautuu lähtemään miesystävänsä kanssa vanhan ystävän syntymäpäiville. Yhteyttä ei ole pidetty aikoihin, mutta nuoruusvuoden ajat punkkareiden joukossa ovat jääneet syvästi sydämeen ja myös miesystävä Pete on jäänyt niiltä ajoilta matkaan. Liitu palaa muistoissaan vuoteen 1991, jolloin hän muutti isänsä luo pienelle paikkakunnalle ja päätyi löytämään itselleen yhteisön paikan punkkareista. Esityksessä pysytellään suurimmaksi osaksi 90-luvulla, mutta myös vieraillaan päivänsankari Tinden juhlissa, joissa kuluneiden vuosien muutokset ja vanhat kaunat nostavat päätään. Mitä näistä vanhoista punkkareista oikein tuli? Kuka on pettänyt punkin aatteen vai mitä se edes tarkoittaa olla punk?


Punk ei ole musikaali, koska kappaleet eivät vie tarinaa eteenpäin, mutta musiikki on erottamaton osa teosta. Punk-klassikot viitoittavat hahmojen tuntoja ja myös ympäröivää maailmaa, joka tekee kaikkensa lytätäkseen porukan uskoa omaan tiehensä. Natsit jahtaavat kaduilla, poliisit eivät auta ja jopa ystävällisinä esiintyneet ihmiset kääntyvät heitä vastaan, jos eivät saa jatkuvaa nöyristelyä vastalahjaksi ”suvaitsevaisuudestaan.” Lopulta porukan ulkopuoliset ja sisäiset kipinät lyövät kipinää pysäyttämättömäksi liekkimereksi.


Vaikka Liitu on tarinan keskeisin henkilö ja kaltaiseni asiasta tietämättömän katselijan portti näytelmän punkin maailmaan, on Jade tarinan todellinen päätähti sekä tarinan hahmojen että tämän katsojan mielestä. Minerva Kautolla on vain jokin sellainen je ne sais quoi joka vetää puoleensa. Ilman häntä ei pysy porukka eikä tarina kasassa. Ehkä suurimpana kritiikkinä teosta kohtaan voisin sanoa, että Liitua ja Jadea lukuun ottamatta henkilöhahmot jäävät hyvin ohuiksi. En ole tästä niin hirvittävän pahoillaan, koska ohuet henkilöhahmot ovat lähinnä miehiä ja saan hieman tyydytystä siitä, että asia on kerrankin näin päin, mutta olisihan se kiva, jos esimerkiksi Petellä olisi muutakin luonnetta kuin olla viinaan menevä räjähdysaltis ressukka.


Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Näytelmän lopuksi Liitu puhuttelee yleisöä ja viittaa mm. viime kesänä puhuttaneisiin @punkstoo -tilin totuuksiin skenen hirveistä, mutta valitettavan yleisistä kääntöpuolista. Hän listaa kuinka ei ole punk, jos on mm. rasisti, homofobinen, naisvihamielinen tai väkivaltainen kusipää. En voinut olla miettimättä, olivatko siis näytelmän hahmot todella punk? Useammat heistä nimittäin osoittavat näitä piirteitä jossain kohtaa tarinaa. Erityisesti Peten tarpeeton aggressio jäi pyörimään päähäni sen verran, että näin seuraavana yönä unta, jossa minulla oli ilkeä ja arvaamaton punkkaripoikaystävä, jota yritin päästä pakoon.


Punk hyödyntää näyttämön pinta-alaa erittäin laajasti, joten suosittelen ehdottomasti istumaan taaempana katsomossa, jotta voi parhaiten arvostaa kokonaisuutta. Itse istuin kolmosrivissä ja jouduin välillä taipumaan epäergonomisiin asentoihin nähdäkseni tapahtumat kunnolla ja saatoin hyvinkin missata monia asioita vain, koska en tajunnut katsoa johonkin tiettyyn suuntaan. Lisäksi suosittelen korvatulppia matalalla kynnyksellä. Niitä oli aulassa tarjolla, mutta jos olet tämmöinen friikki kuin minä, jolle eivät korvaan tungettavat tulpat sovi, ota omat mukaan. Itselläni eivät onneksi jääneet korvat soimaan korvatulppien puutteesta huolimatta, mutta olenkin töissä tottunut huutoon ja meteliin vähän liikaa. Yksi meluisimmista kohdista on aivan esityksen alussa, joten siinä kohtaa on hyvä testata tuntuuko siltä, että täytyy korviaan varjella.


Vielä tiedoksi muille katsojille, jotka saattava tätä pelätä: Punkissa ei ole pakollista yleisön osallistumista. Muilla kaltaisillani asiaa karttavilla saattavat epäilykset tästä herätä heti lavan nähdessään, koska etuosa ylettyy yleisöön asti, mutta ei tarvetta pelkoon. Esityksen lopussa voi halutessaan liittyä mukaan, mutta mukana ei ole mitään painostusta.


Kokonaisuudessaan Punk oli mielestäni mielenkiintoinen kuvaus minulle täysin vieraasta ajasta ja skenestä. Tietämättömyyteni punkista ei mitenkään haitannut katsojakokemustani ja jopa nautin näytelmän musiikista, vaikka tätä kirjoittaessani kuuntelen jälleen Spice Girlsiä. Maanantai-illan ennakkonäytös ei varmastikaan ollut paras ajankohta tästä teoksesta nauttimiseen ja uskon, että Punk pääsee todelliseen mittaansa eläväisemmän yleisön vauhdilla. Näytelmästä näkyy olevan tulossa pari K18-esitystä, joissa saa ottaa baarista juotavaa katsomoon, mikä sopii tähän esitykseen hyvin. En osaa sanoa, sulkeeko teatteri kanavana itsearvoisesti aidon punk-asenteen pois ja Punk itsessäänkin tähän viittaa. Voin vain sanoa, että kyllä minä siitä tykkäsin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin taivaassa (Seinäjoki)

Niin kuin taivaassa -musikaali teki minuun niin suuren vaikutuksen Helsingissä , että oli välittömästi selvää, että tämä Seinäjoenkin produktio on nähtävä. Tähdet olivat oikeassa asennossa ja puolisoni lomat osuivat juuri ensi-illan aikaan. Ei muuta kuin nokka kohti Seinäjokea ensi-iltahumun sekaan! Musikaali kertoo pienestä paikkakunnasta Pohjois-Ruotsissa, jonne kapellimestari Daniel Daréus muuttaa uraputken vaihduttua terveysongelmiin. Kyläläiset tuntevat Danielin maineen kapellimestarina, mutta eivät tiedä, että hän on todellisuudessa kotikylän poikia. Daniel yrittää vetäytyä hiljaiseen elämään, mutta rempseät kyläläiset saavat hänet vedettyä kirkon kanttoriksi ja näin ollen myös aktiivisen, mutta lepsusti johdetun, kuoron vetäjäksi. Danielin avulla kyläläiset löytävät äänensä niin kuorolaulua kuin itsensä puolustamista varten. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri En halua liiaksi lähteä spoilaamaan musikaalin tapahtumia, mutta omasta mielestäni musikaalin te

Elli Immo

Kemin kaupunginteatteri oli jo nuoresta alkaen lempipaikkani kaupungissa. Siksi sen koettelemukset ovat olleet hyvin kivuliasta seurattavaa viimeisinä vuosina. Kaupunginteatterin tuhkista nousee kuitenkin Kemin teatteri ja en voisi olla asiasta iloisempi. Ensimmäinen vierailuni kunnian sai murhatutkinnasta kertova uusi näytelmä Elli Immo. Elli Immo -näytelmä kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1955 Kemissä murhatusta 20-vuotiaasta Elli Immosta, jonka murhaa rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat tarkastella uudelleen. Tutkinnassa paljastuu paljon laiminlyötyjä vihjeitä ja näyttää selkeältä, että asiaa on tarkoituksella peitelty. Mikä on ollut poliisin motivaatio pitää asia auki? Miksi moni aikalainen ei ole luottanut poliisiin? Kuva: Nina Susi / Kemin teatteri Näytelmä perustuu tositapahtumiin ja oikea tutkimusprosessi avasi Elli Immon murhatutkinnan uudelleen. Heidi Holmavuo on kirjoittanut myös tämän näytelmän käsikirjoituksen. Ennakkoon mietin, voiko kirjan ki

Xanadu

En koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Xanadu-musikaalia livenä, mutta oi niin ihmeellistä on elämä! Xanadua esitettiin Broadwaylla, kun olin teini ja parhaassa fanitusiässä, joten se on levytyksensä ja bootleg-nauhoitusten kautta piirtynyt auttamattomasti mieleeni. Viime kesänä kuuntelin musikaalisoittolistaani ja haikeana mietin kuinka historia tuntuu unohtaneen Xanadun, mutta sitten pari päivää myöhemmin kuin tilauksesta luin Twitteristä kuinka Xanadu tulisi seuraavana kesänä Törnävän kesäteatteriin. Oli ehdottoman selvää, että kesän 2023 lomareissulle laitettaisiin pysähdys Seinäjoelle. Kuva: Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri Xanadu perustuu vuoden 1980 kulttiklassikoksi muodostuneeseen elokuvaan. Kleio on muusa suoraan kreikkalaisesta mytologiasta ja saa tehtäväkseen inspiroida nuorta taiteilijaa Sonnya. Kleion kateelliset siskot kuitenkin juonivat hänen päänmenokseen, jotta hän käskyjen vastaisesti rakastuisi kuolevaiseen ja joutuisi karkotukseen jumalallisesta