Minä näin Oncen uudelleen! Vuonna 2013 Lontoon produktiosta kirjoittamani postaus on yksi tämän blogin varhaisimpia ja jo silloin halusin nähdä Oncen uudelleen. En silloin saanut aikaiseksi palata ja olen harmitellut sitä erityisesti viime vuosina. Kuullessani, että Once tulisi Lilla Teaterniin tirautin pari onnen kyyneltä. Olin jo hiljaa luopunut toivosta, mutta sitten täysin yllättäen tulee produktio ihan oman maan kamaralle! Sitten iski pandemia. Ostin silti liput ja pidin toivoa yllä. Ostin liput kolmesti ja kolmesti esitys peruttiin. Aloin ajatella, että olin sittenkin oikeassa ajatellessani, että en enää koskaan pääsisi näkemään Oncea. Minulla oli kuitenkin vielä neljäskin lippu varattuna. Ajankohta läheni, rajoitukset lieventyivät ja minäkin matkustin Helsinkiin. Silti viime hetkeen asti pelkäsin, että itse sairastuisin tai vaikka tornado iskisi. Mutta niin ei käynyt! Näin Oncen uudelleen!
Once kertoo kahdesta muusikosta, jotka kohtaavat Dublinissa. Toinen on irlantilainen imurikorjaaja ja toinen tsekkiläinen maahanmuuttaja. Yhdessä he alkavat tehdä musiikkia ja sen kautta alkavat toteuttaa imurikorjaajan unelmia, joista hän olisi yksinään jo luopunut. Lopulta unelmatkin muuttavat muotoaan, mutta toteutustapa on edelleen vanhojen muotoinen. Mutta voiko siitä pettyä, kun oma toive toteutuu, vaikka olisi ehtinyt haaveilla jo jostain muustakin?
Pohjimmiltaan Once on musikaali musiikista. Siitä, mikä inspiroi ihmisiä tekemään musiikkia ja millaisista ihmisistä musiikkia syntyy. Kappaleet pysäyttävät kaiken hyvällä tavalla. Katsoja jähmettyy kuuntelemaan ja musiikki pureutuu syvälle sisimpään täyttäen kaikki solukot kauneudellaan. Tämä voi kuulostaa imelältä, mutta siltä se minusta tuntuu. Vaikka tarina on kehystetty rakkaustarinan ympärille, se että päähenkilöt ovat nimettömiä, mielestäni ennestään korostaa sitä kuinka musiikki on tarinan todellinen protagonisti.
 |
| Lilla Teatern – Once – På bilden Emma Klingenberg och Tuukka Leppänen – Foto Otto-Ville Väätäinen |
Once on siitä erityinen musikaali, että lavalla olevat näyttelijät soittavat kaikkia instrumentteja itse. Katsoja pääsee lähietäisyydeltä todistamaan sitä taitoa, iloa ja tunnetta, jota musikaalin musiikki tuo mukanaan. Tarinan musiikki on kaunista, sydäntäsärkevää ja latautunutta, mutta myös iloista ja mieltäylentävää. Kappaleet ovat useimmiten kitaravetoisia, mutta mukana on instrumentteja pianosta harmonikkaan.
Once osuu minulla täydellisesti ~syysviboihini~ sekä musiikillisesti että visuaalisesti. Lava on kauttaaltaan peitetty puulevyillä seiniä ja lattiaa myöten. Puvustus on täynnä erisävyistä denimiä ja lenkkareita. Toimii.
 |
| Lilla Teatern – Once – På bilden Ulriikka Heikinheimo, Alexander Wendelin, Pia Runnakko, Vilja Seivo, Santeri Helinheimo-Mäntylä, Robert Kock och Aili Järvelä – Foto Otto-Ville Väätäinen |
Etukäteen mietin vaikuttaisiko käännös kykyyni nauttia musikaalista. Olen maisteri englannin kielestä, joten aivoillani on paha tapa lähteä pyörimään ympyrää seuratessani käännösmusikaaleja, joiden alkuperäiset lyriikat ovat minulle tuttuja. Se ei onneksi kuitenkaan ollut tällä kertaa ongelma. Once toimii erinomaisesti myös ruotsiksi.
Voin suositella Oncea kaikille. Se on niin erinomaisen kaunis musikaali, että tuntuu, etten osaa kuvailla sitä tarpeeksi hyvin. Voisitteko nyt vain uskoa kun sanon?? Pidän joitakin teoksia lahjana elämässäni ja Once on yksi niistä. Se voisi olla lahja myös sinulle.
Kommentit
Lähetä kommentti