Thoughts of a Ticket Holder

Ollessani vasta nuori ja kaino lukiolainen saapui Spring Awakening elämääni. Luin siitä pienen pienen maininnan lehdestä ja pian matkasinkin koko päivän tämän maan halki Helsinkiin sitä katsomaan. Se oli rakkautta ensitahdeista. Näin hänen vikansa, mutta en välittänyt niistä. Olin rakastunut. Vuosien myötä tunteet laantuivat, mutta yhä muistelin hymyillen sitä tunteiden paloa, mitä vain teinillä voi olla. Kun kuulin, että tämä vanha rakkauteni olisi tulossa uudelleen näköpiiriini, tiesin heti, että tästä tulisi mielenkiintoista. Olisiko vanha rakkauteni yhä yhtä hurmaava vaiko vain pöhöttynyt kasa problematiikkaa? Tiesin, että minun täytyisi saada vastaus heti ensi-illassa. Spring Awakening kertoo nuorista, jotka kamppailevat heräävien seksuaalisten halujensa ja yhteiskunnan sekä vanhempien paineiden ja odotusten alla. Musikaalin erottaa tavallisista teinielokuvista se, että tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Saksaan, jossa seksuaalisuuteen liittyvä häpeä on ihan eri tasolla kuin n...

Näin esityksen Turun kaupunginteatterin tarjoamalla bloggarilipulla. Mitä voisin sanoa Tom of Finland -musikaalista? Mielessäni on niin paljon kaikkea, mutta pelkään pahoin, että tämä kirjoitus ei tule ilmaisemaan kymmenesosaakaan siitä. Niin käy usein, kun yritän kirjoittaa esityksestä, joka on ihan helvetin hyvä. © Sam Sihvonen Tietämykseni Tom of Finlandista oli samalla tasolla kuin olettaisin suurimmalla osalla olevan. Tiesin millaisia kuvia hän piirsi ja sen, että hän oli veteraani enkä sitten muuta. Musikaalin jälkeen tiedän enemmän itse taiteilijasta, mutta Tom of Finland ei ole vain musikaali miehestä vaan myös homojen asemasta Suomessa. Se on tarina halusta ja hitaasta vapautumisesta. Tarinat seksuaalisesta vapautumisesta ennen sotaan lähtöä ovat tuttuja populaarikulttuurista, mutta ne rajoittuvat vain miesten ja naisten väliseen haluun. Tämä musikaali kuitenkin näyttää, että sodan aikana ihmiset elävät kuin viimeistä päivää ja seksiä on runsaasti tarjolla – nii...

Pitkästä aikaa uusi kirjoitus! Suoritan tänä vuonna aineenopettajan pedagogisia opintoja ja sen tuomat tehtävät ovat vieneet lähes kaiken aikani eikä vapaa-ajalla ole huvittanut kirjoitella. Nyt olen kuitenkin siinä vaiheessa, että kaikki välttämättömät hommat ovat tehtynä ja vältelläkseni gradun ajattelua tekee mieli yhtäkkiä kirjoittaakin tätä blogia. Mutta jo riittää seikoista, jotka eivät ketään kiinnosta, ja siirrytään itse asiaan. Suku on syvältä on koomikko Larry Davidin näytelmä, joka edustaa tyylilajiltaan TV:stä tuttua tilannekomiikkaa. Minä pidän kovasti tilannekomedioista. Voisi oikeastaan sanoa, että rakastan niitä. Larry Davidin nimi houkutteli minut katsomaan tämänkin näytelmän. Seinfeld on yksi suosikkisarjoistani ja pidän kovasti myös Davidin myöhäisemmästä Curb Your Enthusiasm -sarjasta (odotan innolla niitä uusia jaksoja!). Davidin komiikalla on hyvin tietty tyyli, joka kumpuaa hänen omasta elämästään ja persoonastaan. Curb Your Enthusiasm -sarjassa hän esittääk...

Kuten jotkut saattavat tietää, opiskelen yliopistossa englantia ja alan tehdä graduani kirjallisuudesta. Aikeissani on tehdä tutkielmani parista musikaalitekstistä ja siksi halusin lukea Stacy Wolfin kirjan. Toki se olisi varmasti muutenkin minua kiinnostanut, koska feminismi ja musikaalit ovat elämä. Wolf kertoo kuinka feminismi on näkynyt Broadway musikaaleissa 1950-luvulta lähtien 2010-luvulle asti. Jokainen vuosikymmen käsitellään omana kokonaisuutenaan, jonka yleispiirteet eritellään. Lopuksi hän paneutuu erityisesti musikaaliin Wicked ja sitä ympäröivään fanikulttuuriin. Akateemisesta lähtökohdastaan huolimatta Changed for Good ei ole niin raskaslukuinen kuin voisi kuvitella. Lukijan ei myöskään tarvitse tuntea jokaista Wolfin käsittelemää musikaalia, koska hän osaa hienosti tiivistää olennaisen tiedon. Oman tutkimukseni ulkopuolelta kirjan mielenkiintoisinta antia oli keskustelu 1980-luvun megamusikaaleista. Oma suhteeni The Phantom of the Operan tai Les Miserablesi...

Rakastan Rent-musikaalia. Se on tullut tässä blogissa aikaisemmin hyvin selväksi. On siis lähes ihme, etten ole lukenut Anthony Rappin muistelmia jo aikaisemmin. Kirja alkaa Rappin ensimmäisestä koe-esiintymisestä Rentin workshop-versioon ja päättyy samoihin aikoihin kuin Rappin työputki musikaalin Broadway-produktiossa. Rentin lisäksi tähän ajanjaksoon kietoutuu Rappin elämässä hänen äitinsä kamppailu syövän kanssa ja hänen vaikea rakkauselämänsä, kuten muistelmien nimestä voikin päätellä. Tämä oli nyt kolmas Broadway-näyttelijän elämäkerta, jonka olen lukenut, ja niistä ehdottomasti suosikkini. Se ei kuulosta miltään ylistykseltä, jos olet lukenut kirjoitukseni Patti LuPonen ja Kristin Chenowethin muistelmista, mutta tästä kirjasta ihan tykkäsin. On pari syytä, miksi Rappin muistelmat toimivat paremmin kuin nuo kaksi edellä mainittua. Ensinnäkin se, että Rapp keskittyy vain tuohon tiettyyn ajanjaksoon elämässään, tekee kirjasta paljon paremman kokonaisuuden. Toki mukana o...

Teinivuoteni menivät pitkälti Wicked-musikaalin pauloissa, joten luonnollisesti tunnen Kristin Chenowethin erittäin hyvin. Sanotaan että ”never meet your heroes”, mutta voisin lisätä siihen myös ”or read their autobiographies”. Olen aina tiennyt, että Chenoweth on harras kristitty eikä se ole koskaan aikaisemmin häirinnyt minua. Tässä kirjassa usko on kuitenkin niin vahvassa osassa, että se teki kaltaiseni ateistin olon melko epämukavaksi. Kirja sai minut sanomaan ”voi Jeesus” monta kertaa, mutta ei sillä tavalla kuin Chenoweth ehkä olisi tykännyt. Kirjaa vaivaa yleinen holier-than-thou-asenne, mikä ärsytti minua suunnattomasti. Kirjassaan Chenoweth (haamukirjoittajansa avustuksella) kertoo elämästään hyppien sinne tänne ajasta, tapahtumasta ja ihmisestä toiseen. Ainoastaan Jumala pysyy kokoajan messissä. Se tekee kirjasta helposti hyvin ärsyttävän lukea. Chenoweth itsekin myöntää, että kyseessä ei ole ”tell-all” -vaan pikemminkin ”tell-a-little” -kirja (s. 225). Osasinkin odo...

In the Heights on ollut ”tutustun kun on aikaa” -listallani vuodesta 2008. Singleversiot neljästä musikaalin biisistä olivat löytäneet tiensä iPodilleni samoihin aikoihin, mutta sen enempää en ollut koskaan saanut aikaiseksi musikaaliin perehtyä. Jotenkin aina kuitenkin tiesin, että tulisin pitämään siitä. Huomattuani, että Lontoossa pyöri produktio, päätin vihdoinkin tarttua tuumasta toimeen. Lisähoukuttimena toimi se, että teatteri tarjosi alle 25-vuotiaille lipun mistä tahansa hintaluokasta 15 punnalla. Säästin 50 puntaa! Hurraa! Itse teatteri oli vähän tavallista erikoisempi. Sisään asteltiin pitkin puulattiaa, joka muistutti laituria. Aulassa oli ihan kunnon baari. Käsiohjelmaa ei toimitusvaikeuksien takia ollut myynnissä, mikä harmitti minua, koska keräilen niitä. Ostin sitten korvikkeeksi In the Heights -lippiksen, koska miksipä ei. Lista näyttelijöistä löytyi, mutta ennen esitystä lueteltiin pitkä lista korvaavista näyttelijöistä ja en saanut yhtään kiinni, kuka esitti ket...