Once (suomeksi)

Jälleen Once, kuinka ihanaa! Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tästä musikaalista vuonna 2013 ja viime syksynä tästä samasta Lilla Teaternin produktiosta, kun se esitettiin ruotsiksi. Once on yksi minulle läheisimmistä musikaaleista ja on todella ihanaa, että sitä on nyt esitetty Suomessa oikein kahdella kielellä. Levitköön Oncen ilosanoma!

Once kertoo kahdesta muusikosta, jotka kohtaavat Dublinissa. Toinen on irlantilainen imurikorjaaja ja toinen tsekkiläinen maahanmuuttaja. Yhdessä he alkavat tehdä musiikkia ja sen kautta alkavat toteuttaa imurikorjaajan unelmia, joista hän olisi yksinään jo luopunut. Lopulta unelmatkin muuttavat muotoaan, mutta toteutustapa on edelleen vanhojen muotoinen. Mutta voiko siitä pettyä, kun oma toive toteutuu, vaikka olisi ehtinyt haaveilla jo jostain muustakin?

Lilla Teatern – Once – Kuvassa Santeri Helinheimo Mäntylä, Kalle Ruusukallio, Tuukka Leppänen, Aili Järvelä, Joachim Wigelius, Pia Runnakko, Alexander Ulriikka Heikinheimo, Riku Vartiainen, Robert Kock ja Emma Klingenberg – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Pohjimmiltaan Once on musikaali musiikista. Siitä, mikä inspiroi ihmisiä tekemään musiikkia ja millaisista ihmisistä musiikkia syntyy. Kappaleet pysäyttävät kaiken hyvällä tavalla. Katsoja jähmettyy kuuntelemaan ja musiikki pureutuu syvälle sisimpään täyttäen kaikki solukot kauneudellaan. Tämä voi kuulostaa imelältä, mutta siltä se minusta tuntuu. Vaikka tarina on kehystetty rakkaustarinan ympärille, se että päähenkilöt ovat nimettömiä, mielestäni ennestään korostaa sitä kuinka musiikki on tarinan todellinen protagonisti.

Once on siitä erityinen musikaali, että lavalla olevat näyttelijät soittavat kaikkia instrumentteja itse. Katsoja pääsee lähietäisyydeltä todistamaan sitä taitoa, iloa ja tunnetta, jota musikaalin musiikki tuo mukanaan. Tarinan musiikki on kaunista, sydäntäsärkevää ja latautunutta, mutta myös iloista ja mieltäylentävää. Kappaleet ovat useimmiten kitaravetoisia, mutta mukana on instrumentteja pianosta harmonikkaan.

Lilla Teatern – Once – Kuvassa Ulriikka Heikinheimo ja Aili Järvelä – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Lilla Teaternin tuotanto on visuaalisesti minimalistinen, mutta erittäin viehättävä. Lava on kauttaaltaan peitetty puulevyillä seiniä ja lattiaa myöten. Puvustus on täynnä erisävyistä denimiä ja lenkkareita. Arkinen puvustus korostaa kuinka teoksen muusikot eivät ole mitään elämää suurempia pop-tähtiä vaan tavallisia ihmisiä, jotka nyt sattumoisin ovat erittäin lahjakkaita muusikkoja.

Once on ensimmäinen musikaali, jonka olen nähnyt sekä alkuperäiskielellä englanniksi että kahtena eri käännöksenä. Biisit ovat englanniksi minulle erittäin tuttuja, olenhan ehtinyt kuunnella levytystä jo lähes yhdeksän vuotta. Once kuitenkin toimii kaikilla kolmella kielellä. Suomen kieli rikkoo lievästi illuusiota Irlannista vain dialogin osalta. Heti teoksen alussa on vitsi aksenteista ja niitä ei mitenkään suomenkielisessä teoksessa kuule. Toisaalta parempi näin kuin, että naispääosalla olisi jokin väen vängällä väännetty epämääräinen itäeurooppalainen korostus.

Lilla Teatern – Once – Kuvassa Emma Klingenberg ja Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Näin kolmannenkin näkemisen jälkeen voin edelleen suositella Oncea kaikille. Varsinkin näinä aikoina uskon, että kaikille kelpaisi saada hieman lisää kauneutta elämäänsä ja Once tarjoaa juurikin sitä. Se on vähäeleinen, mutta silti ehdottoman kaunis. Varsinkin musikaaleja normaalisti dissaaville ehdottaisin Oncen kokeilemista, koska se edustaa tyylilajiltaan hyvin erilaista teosta kuin nämä tyyppiesimerkilliset ”suurmusikaalit.” (Pakko huomauttaa, että itse rakastan molempia, mutta onhan ne nyt hyvin erilaisia.)